sunnuntai huhtikuu 14. 2024

Oma ääni kantaa

Žibuoklė Martinaitytė: Nunc fluens. Nunc stans. (2020) lyömäsoittimille ja jousiorkesterille, Ex Tenebris Lux (2021) jousiorkesterille, Sielunmaisema (2019) sellolle ja jousiorkesterille. Lithuanian Chamber Orchestra, joht. Karolis Variakojis.

Žibuoklė Martinaitytėn musiikin äänitteet ovat osa Ondinen suurta Baltia-projektia.

Žibuoklė Martinaitytėn musiikkiin tutustuminen on ollut omalla kohdallani viime vuosien suurimpia musiikillisia iloja. New Yorkissa asuvan liettualaissäveltäjän teoksissa monituiset soivat purot sulautuvat yhteen muodostaen täysin omanlaisensa musiikillisen virran. Martinaitytėn sävelkielestä voi poimia yhteyksiä niin György Ligetin soiviin kenttiin kuin Arvo Pärtin ja Ingram Marshallin minimalistislähtöisiin kudoksiin, puhumattakaan varhaisen Tangerine Dreamin dark ambientista. Silti Martinaitytėn musiikin määrittely toisten säveltäjien kautta ei tee oikeutta hänen omaperäiselle tyylilleen, jossa on aina jotakin täysin jäljittelemätöntä.

Vaikka 49-vuotias Martinaitytė on jo tehnyt ansiokkaan säveltäjänuran, hänen teostensa diskografia ei ole ollut kovin kattava. Niinpä viime vuonna alkanut Ondine-yhteistyö on ollut merkittävä askel Martinaitytėn tunnettuuden edistämisessä Fennica Gehrmanin kanssa solmitun kustannussopimuksen ohella. Viime vuonna julkaistu orkesterilevy Saudade on nyt saanut seurakseen toisen Ondine-albumin, Ex Tenebris Luxin, jolla kuullaan kolme vuosien 2019–21 aikana syntynyttä teosta Lithuanian Chamber Orchestran ja kapellimestari Karolis Variakojisin omistautuneina esityksinä. Mukana on myös kaksi oivallista solistia, lyömäsoittaja Pavel Giunter ja sellisti Rokas Vaitkevičius.

Kumpikaan levyn solistisista teoksista ei ole konsertoiva sanan perinteisessä merkityksessä, vaan solistit esiintyvät niissä osana orkesteria, ikään kuin yksityiskohtia tarkemmin kuultavaksi poimien ja tekstuuria värittäen. Tämä pätee parhaiten avausteokseen Nunc fluens. Nunc stans. (2020), jossa lyömäsoitinsolisti elää samaa musiikin virtaa jousiorkesterin kanssa kautta koko kahteen taitteeseen jakautuvan kuusitoistaminuuttisen soivan kaaren. Teoksen Boethiukselta lainattu nimi viittaa ajan kahtalaiseen kokemukseen, virtaukseen ja pysähtyneisyyteen, kantaen mukanaan pandemia-ajan kaikuja. Solistin soitinvalikoima koostuu vibrafonista, crotaleista, kongeista, symbaaleista ja putkikelloista. Metallisten sointien ja jousten yhdistelmästä kohoaa kiintoisia jatkumoita.

Nunc fluens. Nunc stans. ei hakeudu perinteisen virtuositeetin pariin, vaan sen soolo-osuus vaatii erityistä herkkyyttä ja liki kamarimusiikillista otetta, jotta sointivärien hienostuneet sulaumat toteutuisivat koko kauneudessaan. Käsinkosketeltavalla tasolla teoksen musiikki on kahtalaista, yhtäältä hitaasti avautuvia jousella soitetun vibrafonin ja orkesterin kuulaita kaaria, toisaalta erilaisia hienovaraisia pulsseja, utuisista jousitremoloista lyömäsoitinostinatoihin ja -arpeggioihin.

Levyllä Nunc fluens. Nunc stans. saa lumoavan soivan asun, jonka lomassa vuoroveden lailla aaltoileva dynamiikka, kimmeltävät sointivärijatkumot ja soivan kudoksen liki huomaamattomat muuntumat toteutuvat saumattomalla tarkkuudella.

Levyn nimikappale, Ex Tenebris Lux, on yksiosainen 25-minuuttinen jousiorkesteriteos, jonka taidokas, liki haptinen sointimaailma taipuu vaivoin sanalliseen muotoon. Partituurin rikkautta kuvatkoon musiikin ydin, jossa orkesterin udusta vähitellen erottuu melodia-aihelmia, jotka hetkeä myöhemmin katoavat taas pinnan alle jättäen jälkeensä kaikuja, muistumia valosta pimeyden keskellä. Vaikuttavaa esitystä lienee syytä kuunnella useampia kertoja peräkkäin.

Albumin päättää puolituntinen Sielunmaisema (2009) sellolle ja jousiorkesterille. Neliosainen teos on saanut innoitteensa vuodenaikojen vaihteluista ja niiden mielensisäisistä muistumista. Martinaitytėn tapa ilmentää vuosikiertoa vaihtelee liki onomatopoeettisen kuvauksen ja tunnelmallisten viittausten välillä, tuottaen unenomaisen kokonaisuuden, joka vangitsee vuodenaikojen olemuksen kerrassaan oivaltavasti.

Talvipakkanen saa Sielunmaisemassa verkkaisina glissandoina, col legno -välikkeinä ja sul ponticello -efekteinä kuvatun ilmentymän, jota hitaina pulsseina putoilevat lumihiutaleet täydentävät. Kevään syke on taas nopeaa ja riemullista leviten soolosellolta koko orkesteriin. Kesän raukea pysähtyneisyys muodostaa meditatiivisen vastapainon, kun taas syksy on tulvillaan putoilevien lehtien nostalgiaa ja jäähyväisiä.

Levyn taltiointi on soittimellisen kerronnan juhlaa, ja Sielunmaisema muodostaakin upean albumin painovoimakeskittymän.

Jari Kallio

kuukauden levyjä