Pianonsoittoa opiskelee suurin osa musiikkiopistojen ja muiden laitosten oppilaista. Yhteiskunnalla ei ole pulaa pianonsoittajista läheskään yhtä paljon kuin jousisoittajista, oboisteista ja harpisteista. Mihin joutuu valtaosa pianonsoittoa edes jotenkuten taitavista ihmisistä? Konserttisolisteja on jo nyt liikaa. Korrepetiittoreita ja säestäjiä tarvitaan jonkin verran, mutta harva pääsee vihreälle oksalle tätä kautta.
Ylivoimaisesti suurin osa pianonsoiton opiskelijoista pysyy harrastajina. Mitä he oppivat? Ehkä jo Aaronin pianokoulusta sen, että sormet tulee panna nuottien osoittamaan paikkaan ja muu on väärin. He eivät yleensä opi sitä, että jo pelkkä melodia, sointumerkki tai ylellisyytenä basso riittää pohjaksi musisointiin. Monet hyvätkään pianistit eivät osaa improvisoida, soinnuttaa, soittaa vapaasti. Opetus opettaa heistä nuotintuijottajia, robotteja, epämuusikoita.
Piano on yhtä tärkeä kodinkone kuin pakastin. Sitä pitää oppia käyttämään. Harva pakastimenomistaja ajattelee kylmäkön tai mestarikokin uraa. Miksi pikkuinen pianonomistaja sitten pakotetaan turhautuneeksi, epäonnistuneeksi taiteilijanraakileeksi?
Kari Rydman Rondon 8/1976 pääkirjoituksessa
Biografian kirjoittajista on olemassa yhtälö, jolle on kaksi äärimmäisratkaisua. Asut italialaisessa renessanssilinnassa, kuten suuren Haydn-biografian tekijä Robbins Landon. Sinulla on käytössä täydellinen kirjasto, sihteerejä, yleensä kaikkia apukeinoja, eikä ole huolta mistään. Toinen ratkaisu: hoidat professuuria, kirjoitat lehteen. Toimit arvostelijana, osallistut kansainväliseen musiikkielämään, pidät esitelmiä. Molemmat nämä ainekset, elämän kitkattomuus ja elämänkitka ovat olennaisen välttämättömiä.
Erik Tawaststjerna Rondossa 8/1976
Hämmästyin lukiessani lehdessänne olevassa Hellas-pianon ilmoituksessa, että se olisi valmistanut ensimmäisen suomalaisen pianon. Tosiasiassa ensimmäisenä suomalaisena pianoja valmistaneena henkilönä pidetään nikkarimies Henrik Blomqvistia, joka perusti verstaan Porvooseen jo v. 1818.
Unto Huttunen Rondossa 8/1976
Tosiasia on, että nuorison sointimaailman määrää popmusiikki, beat ja slaageri. Voimme kutsua näitä rikkaruohoksi, jos haluamme, mutta niiden elinvoima on suunnaton, ja yhteiskunnan teollistumisen mukana yhä suurempi. Tällöin on varmaa, että musiikin opetuksen ensimmäinen ns. tehtävä olisi tehdä vastarintaa akustisen ympäristön latistamista vastaan. Tehtävänä olisi vastustaa musiikkia kiihokkeena sivilisaation normien kahlitsemien viettien purkamiseen ja edelleen vastustaa kaikenkaltaista kulutusmusiikkia.
Einojuhani Rautavaara Rondossa 8/1976
