Mediasakset 5-2019

Näyttää siltä, että kaikki puolueet eivät pidä kulttuuripolitiikkaa niin tärkeänä asiana, että linjaisivat sitä vaaliohjelmiinsa.”

Tutkija Olli Jakonen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskuksesta yle.fissä 10.4.2019.

Riski on ohjaaja. Saksa on se maa, josta on levinnyt taudin lailla ohjaajakeskeinen oopperakulttuuri. Ja mikäs siinä, jos ohjaaja on tyylitaitoinen ja älykäs, kuten Davide Livermore, Andreas Homoki tai ­Barry Kosky. Mutta suurin osa ei ole. Enemmän on niitä, jotka erottuakseen joukosta tekevät kuten muut. Tuodaan klassikkoon huumeita, huoria ja yökerhotanssia. Niin katsoja ymmärtää, että teos puhuttelee juuri häntä.”

Kirjailija Minna Lindgren kolumnissaan Kauppalehdessä 9.4.2019.

Lapsi voi olla vaikka kuinka musikaalinen, mutta hän saattaisikin haluta paljon mieluummin vaikka ratsastaa tai pelata jääkiekkoa. Silti hän pääsee musiikkiopistoon, kun vanhemmat ovat lapsen pääsykokeisiin vieneet. Meillä on musiikkioppilaitosten rehtoreita, jotka ovat sitä mieltä, että pääsykokeilla ei saada selville mitään – korkeintaan sen, miten aktiivisia lapsen vanhemmat ovat olleet. Jos kotona on laulettu, se helpottaa pääsykokeessa pärjäämistä. Toisaalta pojat saattavat olla arempia laulamaan kuin tytöt, jolloin koe saattaa suosia tyttöjä.”

Suomen musiikkioppilaitosten liiton toiminnanjohtaja Timo Klemettinen yle.fissä 27.3.2019.

Soit­to­läk­sy­jen tree­naa­mi­nen kil­pai­li kiin­nos­tus­lis­tal­la­ni suu­rim­man osan ajas­ta sa­mois­ta si­jois­ta lä­hin­nä epä­sään­nöl­lis­ten ver­bien ul­koa opet­te­lun ja as­ti­oi­den kä­sin tis­kaa­mi­sen kal­tais­ten puu­hien kans­sa. Kui­ten­kin kak­si kol­ma­so­saa tä­hä­nas­ti­ses­ta elä­mäs­tä­ni kes­tä­nyt enem­män tai vä­hem­män ta­voit­teel­li­nen mu­siik­ki­har­ras­tus to­del­la­kin kan­nat­ti. Se an­toi pal­jon ja opet­ti mo­nen­lai­sia haus­ko­ja tai­to­ja. Har­mo­ni­kal­le sä­vel­le­tyt kap­pa­leet tyy­pil­li­ses­ti si­säl­tä­vät no­pei­ta juok­su­tuk­sia pie­nil­lä näp­päi­mil­lä. Har­ras­tus pal­kit­see­kin ti­mant­ti­sil­la sor­mi­li­hak­sil­la sekä kä­den ja sil­män sau­mat­to­mak­si hi­ou­tu­val­la yh­teis­työl­lä. Niis­tä oli hyö­tyä muun mu­as­sa ala­kou­lun kun­to­tes­tien rii­pun­ta­o­si­os­sa ja kan­sa­lai­so­pis­ton neu­la­huo­vu­tus­kurs­sil­la, jos­sa tä­dit ih­met­te­li­vät neu­lan­pis­te­ly­tah­ti­a­ni.”

Saara Sippola kolumnissaan Koillissanomissa 9.4.2019.

Suuri haaste on, että me olemme taipuvaisia opettamaan niin kuin meitä itseämme on opetettu.”

Lappeenrannan musiikkiopiston rehtori Hannele Piippo-Fair Etelä-Saimaassa 8.4.2019.

Ei jän­ni­tä yh­tään. Olen soit­ta­nut Ala­jo­ki-sa­lin il­ta­mu­sii­keis­sa en­nen­kin, mut­ta vain mui­den sä­vel­tä­jien te­ok­sia. Nyt on oman sä­vel­lyk­sen vuo­ro. Ei­hän ylei­sö voi tie­tää, soi­tan­ko oi­kein tai, kuin­ka sä­vel­män kuu­luu men­nä. Vain minä tie­dän, kun olen sen ker­ran it­se teh­nyt.”

Iska-Ville Hietala Lapuan musiikkiopiston nuottipajassa säveltämänsä pianokappaleen esittämisestä Lapuan Sanomissa 21.3.2019.

Kun pidän nuorille työpajoja, törmään jatkuvasti heidän arkuuteensa joikata. Vaikka nuoret tulisivat suvusta, jossa on vahva joikaamisen perinne, he saattavat tarvita oman kulttuurin vahvistusta. Vaikka kyllähän sen ymmärtää, ett nuoret haluavat olla niin kuin muut ja sulautua joukkoon.”

Laulaja ja joikaaja Ullla Pirttijärvi-Länsman Kodin Kuvalehdessä 14.3.2019

Julkiseen joikamiseen liittyy riski naurunalaiseksi joutumisesta. Joikatessa äänet voivat olla karkeita ja tuoda mieleen enemmän jonkin eläimen kuin ihmisen. Osasyynä jännittämiseen olivat myös tv-sketsit, joissa harvahampaiset, kännäävät poromieskarikatyyrit mukajoikaavat nunnuka nunnuk, lallaa, lallaa -ralltusta. Siitä tuli pilkka-ase, jolla nolattiin lapsi tai nuori, joka uskaltautui joikaamaan.”

Laulaja ja joikaaja Hildá Länsman Kodin Kuvalehdessä 14.3.2019.

Samalla, kun olen itse päätynyt soittamaan pikkunäppäreiden ja mestaripelimannien sekaan komeaan riviin, olen saanut oppia, ettei osallisuus pelimannikulttuuriin sitä vaadikaan. Nuotin vieressä voit soittaa, laulaa ja tanssia mutta yhtä hyvin kuunnella musiikkia, letittää tanhuajien hiuksia, syödä pehmistä Pelimannitalon rinteessä tai vaikka pilistellä liikenneympyröiden välillä Friggin lyödessä tahtia autoradiossa.”

Viulun soittoa pelimanniryhmässä opetellut Marit Hotakainen kolumnissaan Perhonjokilaaksossa 1.4.2019.

Kun pidin lukion juhlassa performanssiesityksen, puolet koulusta buuasi. Esityksen jälkeen opettaja sanoi, että hänen mielestään minulla oli enemmän halua esiintyä kuin lahjakkuutta. Olin ollut jo lapsena konservatorion musta lammas, joka sävelsi omia biisejä juhliin. Opettajan sanat lannistivat, joten yritin olla normali seuraavat kaksikymmentä vuotta.”

Artistinimellä GEA musiikkia tekevä Laura Avonius Gloriassa 4/2019.