Säätiöiden rooli kasvoi kulttuurin tukemisessa jo ennen hallituksen tuoreita leikkauksia, ja nyt odotukset niitä kohtaan ovat paisuneet entisestään. Perinteisesti säätiöt tukevat apurahatyöskentelyn lisäksi projektiluontoisia taidehankkeita. Viime aikoina ne ovat tulleet myös koulutuksen puolelle, jonka rahoitusta on yleensä pidetty julkisen puolen tehtävänä. Soitinakatemioiden päätyminen yksityisen rahan varaan panee kysymään, onko taiteen perusopetusjärjestelmässä jotain pielessä, jos huippulahjakkuuksista huolehtiminen ei näytä kuuluvan sen ydintehtäviin. Musiikkiopistot ovat panostaneet yksilölähtöisyyteen ja harrastamiseen, mikä sinänsä on hyvä, mutta onko resursseja tarpeeksi niille, joilla on kykyjä tähdätä korkeammalle? Kärsiikö laatu tasapäisyyden paineissa?
Taidetestaajat on toinen säätiöiden mahdollistama, huipputärkeä hanke. Se osaltaan paikkaa koulujen näivettyvän musiikinopetuksen ja taidekasvatuksen jättämää aukkoa. Ovatko opetusviranomaiset tietoisia siitä, miten musiikki ja taide voisivat auttaa lisääntyneiden häiriöiden kitkemisessä? Ei ole sattumaa, että musiikkiluokilla oppilaat menestyvät myös muissa aineissa, ja yhteisöllisyys toimii normaalia paremmin. Mutta mitä tekevät päättäjät – lopettavat näitä erityisluokkia, vaikka niitä pitäisi päinvastoin lisätä. Käsittämätöntä! Säätiöt taas apuun?
Leikkausten kurittamalle vapaalle kentälle säätöiden tuki on pelastusrengas, ja syksyn hauissa on ollut nähtävissä jopa hätähuudon sävyä. Säätiöiden perustajilla ja lahjoittajilla on tietenkin sananvalta avustuskohteissa, mutta toivottavasti kiristyneessä tilanteessa jaksetaan kiinnittää huomiota kulttuurikentän kokonaisuuteen, diversiteetin säilymiseen ja pitkäjänteisen taiteellisen työskentelyn mahdollistamiseen. Joskus tulee se vaikutelma, että projekti-ideoiden trendikkyyttä korostetaan liikaa, kun perustyönkin pohja alkaa murtua. Onneksi ainakin joku säätiö muistaa korostaa kriteereissään myös kansainvälisyyttä ja korkeaa laatua. Kansainvälinen vierailutoiminta lienee tippujien kärjessä, kun avustuksia leikataan. Se kutistaa kulttuurista ilmapiiriä. Meillä tarvitaan yhtä paljon musiikin tuontia kuin vientiä.
Uusi Teoston kulttuurisäätiö teki ensimmäisessä myönnössään ison satsauksen – voilà! – koulutukseen. Se mahdollistaa uuden Music Business -maisteriohjelman Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan yhteistyössä Music Finlandin ja ulkomaisten tahojen kanssa. Hanke lanseerattiin itsekehun ja jargonin kera ja sai odotetun vastareaktion. Kapellimestari Sakari Oramon johdolla ihmeteltiin, miksei Sibelius-Akatemia satsaa kaupallistamisen, viennin ja markkinoinnin sijaan itse musiikinteon sisältöön ja laatuun. Laitoksen johto puolusteli hanketta sen erityisrahoituksella. Ymmärrän taidemusiikkiväen epäluulot “kaupallistamista” kohtaan, sillä vienti lähtee aina ja vain substanssista. Kansainvälistä manageriosaamista eri aloille silti tarvitaan. Nähtäväksi jää, tuoko uusi ohjelma sellaista, vai jääkö anti taas vain populaarimusiikin tuotteistamiseen.
Harri Kuusisaari
