Kalevi Ahon lyömäsoitinkonserton marraskuinen esitys RSO:n konsertissa oli kuluvan syksyn vetävimpiä suomalaisen uuden musiikin tapahtumia. Totta kai itse teoksen, mutta myös solistin, itävaltalaisen Martin Grubingerin ansiosta.
Hän on yhtä aikaa alkukantainen shamaani, moderni showmies ja syvällinen musiikillinen ilmaisija. Hän kykenee kokonaisvaltaisilla esityksillään tavoittamaan ihmisiä yli musiikkityylien lokerojen.
Ahon teoksessa runsas lyömäsoitinarsenaali on sijoitettu orkesterin eteen. Se alkaa kahdella käsirummulla, joista siirrytään kalvosoittimiin, viiteen tom-tomiin ja pikkurumpuun, Matka jatkuu puisiin lyömäsoittimiin, marimbaan sekä puu- ja temppeliblokkeihin. Lopulta solisti päätyy metallisiin lyömäsoittimiin, vibrafoniin ja tam-tamiin. Tästä kierros kääntyy takaperin ja päättyy taas yksinkertaisen djemben salaperäiseen kopinaan.
Eri soittimet jaksottavat teoksen luontevasti eri karaktääreihin, ja siinä on myös tilataideteoksen tuntua. Grubingerin matka soittimiston läpi ja takaisin tuntuu ritualistiselta, ja sitä tehostaa se, että orkesterin kolme lyömäsoittajaa on sijoitettu taakse ja sivuille. Heidän osuutensa on merkittävä kaikuina, täydentäjinä ja keskustelijoina.
Teos sai kantaesityksensä Lontoossa, mutta alusta asti tilaajiin kuului myös Luosto Classic –festivaali. Siellä esitys sijoittui Luoston tunturin juurelle. Saamelaisuus on ollut selvästikin Ahon innoittajana. Teoksen nimi Sieidi viittaa saamelaisten kulttipaikkaan, jonka keskuksena oli muodoltaan poikkeava kivi.
Shamanistinen tunnelma hallitsee teosta, eikä se synny vain lyömäsoittimien paukkeesta vaan myös koko orkesterin motiivi- ja sointimaailman luonnonläheisyydestä ja toiston rituaalisesta vaikutuksesta. Missään vaiheessa ei ole kyse pinnallisesta ja eksoottisesta primitivismistä.
Grubinger soittaa sekä rajusti että herkästi, kuunnellen rytmin ja äänen olemusta ja taiteillen kapuloillaan kuin rock-rumpali. Marimba-vaiheessa teos on melodisesti ja soinnillisesti rikkaimmillaan solistin maanitellessa kuulijoita sensuellein värein, ja vibrafoni vie lasi- tai vesimäisesti välkkyviin maisemiin. Tam-tamin kadenssi on teoksen pysäyttävä käännekohta.
Teoksessa on vauhtia ja tapahtumaa niin, ettei mielenkiinto herpaannu hetkeksikään. Se panee mielikuvituksen liikkeelle. Silti siinä on myös transsendentaalinen ulottuvuus. Grubinger ja Gustavo Gimenon johtama RSO tavoittivat hienosti molemmat puolet, toinen toistensa tekemisiin reagoiden. Esityksessä oli todellista nyt-hetken tuntua.
Harri Kuusisaari
•••
Konsertti on yhä kuultavilla Yle Areenassa.