Cecilia Damström: Ovllá, joiut säveltänyt Emil Karlsén, libretto Juho Sire. Kapellimestari Rumon Gamba, ohjaus Heta Haanperä, koreografia Auri Ahola, lavastus Geir Tore Holm, pukusuunnittelu Helmi Hagelin. Oulun teatterin toteutus yhteistyössä Oulu Sinfonian, Saamen kansallisteatteri Beaivvášin ja Oulu 2026:n kanssa. Rooleissa mm. Emil Karlsén, Ánne Máddji Heatta, Anders Rimpi, Aki Saarela, Martin Iivarinen, Gova Niko, Sara Margrethe Oskal, Ville Hummastenniemi, Aslak Kipinä.
Ovllá-ooppera on tarina saamelaisväestön kokemasta suomalaistamispakosta. Lapset joutuivat kauas kodeistaan suomenkielisiin kouluihin ja asuntoloihin, joissa heidän saamelaisjuurensa ja kielensä haluttiin kitkeä pois.
Heta Haanperän ohjaamana ooppera kertoo kaunistelemattoman, monin paikoin liikuttavan tarinan. Siinä on joukkokohtausten voimaa ja henkilösuhteiden intimiteettiä. Näyttämökuvat ovat osin realistisia, osin taideteosmaisen kauniita kokonaisuuksia. Rumon Gamban turvallisissa käsissä kokonaisuus toimii erinomaisesti.
Saamelaisten asia ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan – päinvastoin: nyt se on pinnalla myös musiikkiteatterissa. Vastikään Opera Box tuotti Aleksanterin teatteriin Giellavealgu-nimisen oopperan lapsille, ja ensi vuonna maailman kantaesityksensä saa Outi Tarkiaisen Yön päivä. Saamelaisasian mieliin palauttaminen myös oopperan keinoin on erinomainen asia.
Ovllássa kerrotaan karun totuudenmukaisesti, miten saamelaislapsen pakkosuomalaistaminen aiheuttaa elinikäisen trauman ja vieraudentunteen, vaikka kuinka haluaa sopeutua, jopa Ovllán tavoin kieltämällä juurensa. Tärkeäksi nousee kuorokohtaus, jossa koulukotiin tulevasta Piera-pojasta saadaan kollektiivisen pilkan kohde hänen pierua muistuttavan nimensä tähden.
Pohjoisimmassa Suomessa saamelaisuus ja suomalaisuus käyvät jatkuvaa kamppailua elintilasta löytääkseen tasapainon. Ovllán musiikissa Cecilia Damströmin jään kylmyyttä hohkaava musiikki ei kamppaile Emil Karlsénin säveltämien hienojen ja sydämeenkäyvien upeasti esitettyjen joikujen kanssa, vaan nämä elementit kulkevat sopuisasti toisiinsa limittyen. Damströmin musiikki ei vaikene joikujen tieltä, vaan jää urkupisteen tavoin soimaan niiden alustaksi, mutta antaa tilaa niiden vapaalle, ehkä improvisaatiotakin käyttävälle esitykselle.
Pitkäkestoiset urkupisteet ovat muutoinkin musiikin rakenteen tärkeä elementti, samoin kvintti- ja kvartti-intervallit, heti tumman maanläheisinä soivista alkutahdeista saakka. Useimmiten niiden varaan rakentuvat eri kohtausten musiikillinen sanoma, mutta esimerkiksi Ovllán (Emil Karlsén) lähtiessä suomalaiskaverien kanssa juhlimaan saamelaisfestivaalille soi musiikissa lisäksi kansanomaisia suomalaisteemoja harmonioineen. Kavereiden trio laulaa erinomaisen soinnikkaasti.
Ovllán ja hänen rakastettunsa Annan (Ánne Máddji Heatta), laulut ja duetot ovat hyvin kauniita. Niiden melodialinjat muistuttavat etäisesti joikuja, ja orkesterin soittimet, Annan kohdalla huilu ja piccolo, toistavat ne heti perään kuin kaikuna tunturien takaa. Ovllán tunnussoitin on klarinetti, ja fagotti seuraa Annan isän Lemetin (Niko Valkeapää) laulua.
Taitavasti ooppera kulkee erilaisilla poluilla: yhtäältä seurataan Ovllán ja Annan elämää kamarioopperan keinoin, toisaalta koulukotikohtaukset ovat suurta oopperaa. Niissä piirretään väkevällä viivalla lasten eriarvoisuutta. Sanna Iljin koulukodin rehtorina on piinkova, loisteliaasti laulava hirviö yönkuningatarmaisessa asussa, ja yhtä hurja tyyppi on komeaääninen kivipatsas, opettaja Martin Iivarinen.
Suuren orkesterin pauhua Ovllássa ei kovin monta kertaa kuulla, mutta kun kuullaan, puhkeaa musiikki yhdessä kuoron kanssa hypnoottisesti takovaan voimaan. Koulukodin kuoron esittämä Finlandia-hymni ja opettajan kylmän puheen yhteydessä vilahtava Maamme-laulun teema kertovat asenteellisen jähmeästä suomalaisuusvaatimuksesta, jota sovinnaiset kolmisointuharmoniat vahvistavat.
Joikaamiset toimivat korvaa ja mieltä kiehtovina lenkkeinä oopperan tapahtumaketjussa. Siihen tuo riipaisevan lisänsä Ovllán ja Annan ero Annan muuttaessa tyttärensä kanssa pois Ovllán luota Kautokeinoon. Jäänkirkas musiikkikin säröytyy.
Ovllá jää yksin ruotimaan elämäänsä. Ympyrä sulkeutuu: kun hän menee tervehtimään vanhaa äitiään vuodeosastolle, tämä joikaa saman joiun, jolla hän lähetti pikku Ovllán aikoinaan koulutielle. Sara Margrethe Oskalin tavoin kaikki Ovllán joikaajat tekevät valtavan vaikutuksen: joiun sanoma on ikiaikainen.
