April Jazz: kansainvälisten tähtien lisäksi luvassa tilausteos nykytaiteen museo EMMAan

Sid Hille sävelsi Espoon modernin taiteen museoon ääni-installaation osana April Jazzia. © Ari Karttunen / EMMA

Pääkaupunkiseudun näkyvin jazztapahtuma April Jazz valtaa Espoon Tapiolan 24.-28.4. Espoon kulttuurikeskuksen, Tapiolan kirkon, Sokos Hotel Tapiola Gardenin ja nykytaiteen museo EMMAn lisäksi konsertteja kuullaan myös Helsingin G Livelabissa, Leppävaaran Sellosalissa sekä Nuuksion luontokeskus Haltiassa.

EMMAn kanssa on myös kolmatta kertaa tehty tilauksena kuvataiteen ja musiikin yhteisteos. Tänä vuonna säveltäjäkunnian on saanut Sid Hille, jonka viidestä äänimaisemasta muodostunut tilataideteos In Dialogue, joka on saanut inspiraatoita Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmaa esittelevästä katseluvarastosta ja Näyttelykeskus Weegeen brutalistisesta betoniarkkitehtuurista. Teoksen viisi osiota pohjautuvat viiteen elementtin: lasi, tuli, ilma, puu ja betoni. Suomensaksalaisen Hillen kanssa soittavat basisti Jori Huhtala, rumpali Markus Ketola sekä puhallinsoittaja Pertti Päivinen. Ensiesitys on lauantaina 27.4.

Kansainvälisistä tähdistä isoimmat nimet ovat ke 24.4. esiintyvä 10 Grammy-palkintoa voittanut amerikkalaislaulaja Bobby McFerrin sekä hänen maanmiehensä saksofonisti Joshua Redman (27.4.) ja kitaristi John Scofield (26.4.), jotka molemmat soittavat triokonsertin. Amerikkalaisista vokalisteista Espooseen saapuvat myös Somi sekä Good Company –yhtyeen kanssa esiintyvä rap-artisti Oddisee. Skottiyhtye Trio HLK yhdistää voimansa lyömäsoittaja Evelyn Glennien kanssa. Myös Norjasta päin tuulee lujaa: Marius Nesetin kvintetti esiintyy 25.4. Tapiola Sinfoniettan tuomin lisävoimin, pianisti Eyolf Dalen Wolf Valley -yhtyettä kuullaan 26.4. ja niin ikään norjalainen trumpetisti Mathias Eick tuo myös oman kvintettinsä Espooseen 24.4. Itävaltalaisduo BartolomeyBittmann sekoittelee tyylejä harvemmin jazzfestareilla kuullulla sellon ja viulun yhdistelmällä. Tanskalainen säveltäjä ja pianisti Kathrine Windfeld toimii festivaaleja isännöivän Espoo Big Bandin vierailevana solistina. Festivaalin päätöskonsertissa soittaa israelilaisen Shai Maestron pianotrio. Lisäksi luvassa on lukuisia kotimaisia nimiä niin lämmittelyakteina kuin omissa konserteissaan. Koko ohjelma on luettavissa täällä.

Muuta luettavaa Rondossa

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...

Heikki Hattunen voittoisana Alavudella

Viime viikonloppuna Alavudella pidetyn Toivo Kuula -laulukilpailun voitti tenori Heikki Hattunen. Voittosumma oli 10 000 €. Toisen palkinnon jakoivat baritoni Joonas Orrain ja sopraano Heta...
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli