Göteborgin sinfonikot Sibelius-festivaalille 2017

santtu-matias rouvali, göteborgin sinfoniaorkesteri
Göteborgin sinfonikot esitti Sibeliuksen musiikkia ensi kerran 1907. Tuolloin esitettiin toinen sinfonia Armas Järnefeltin johdolla.

Sibeliuksella ja ruotsalaisorkesterilla on takanaan lähes satavuotinen matka.

Sinfonia Lahti on kutsunut Göteborgin sinfonikotesiintymään Sibelius-festivaalille 1.9.2017. Festivaali on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa, ja konsertti on orkesterin ensimmäinen ulkomaankonsertti sen ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvalin kanssa. 

Göteborgin orkesterilla on ollut aiemminkin tärkeä rooli Sibeliuksen musiikin suhteen, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja Dima Slobodeniouk.

Yksi Sibeliuksen tärkeimmistä puolestapuhujista Suomen ulkopuolella oli säveltäjä ja kapellimestari Wilhelm Stenhammar, joka toimi Göteborgin sinfonikkojen pääkapellimestarina vuosina 1907–22.”

Suomen itsenäistymisvuosi 1917 oli myös Sibeliuksen elämässä tärkeä ajanjakso. Tällöin hänen musiikkinsa levisi voimakkaasti Suomen ulkopuolelle, paljolti Göteborgin sinfonikkojen avulla. Säveltäjä vieraili itse Göteborgissa johtamassa teoksiaan ja omisti vuonna 1923 valmistuneen kuudennen sinfoniansa Stenhammarille.

Orkesterinjohtajan ja säveltäjän ystävyys oli niin merkityksellinen, että Stenhammarin kuollessa 1927 Sibelius kirjoitti sanat:

En ole pitkän elämäni aikana tavannut ketään niin jalon idealistista henkilöä kuin Wilhelm Stenhammar. Olen onnellinen siitä, että sain olla hänen ystävänsä. Mitä hän merkitsikään taiteelleni! Kuinka pohjattoman tyhjältä tuntuu nyt, kun hän on poissa.”

Perinne jatkui sinfonikoissa Stenhammarin aikojen jälkeen muun muassa Sibelius-levytyksinä.

Uskaltaisin väittää, että tällä vierailulla olemme rakentamassa hyvin tärkeää kahta kulttuuria yhdistävää siltaa”, Slobodeniouk lopettaa kertomuksensa vierailusta.

Muuta luettavaa Rondossa

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...

Heikki Hattunen voittoisana Alavudella

Viime viikonloppuna Alavudella pidetyn Toivo Kuula -laulukilpailun voitti tenori Heikki Hattunen. Voittosumma oli 10 000 €. Toisen palkinnon jakoivat baritoni Joonas Orrain ja sopraano Heta...
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli