Kymi Sinfonietta toinen Muusikkojen liiton tunnustuspalkinnon saajista

Kymi Sinfonietta © Tommi Mattila

Muusikkojen liiton vuoden 2020 tunnustuspalkinto on myönnetty Janne Haavistolle merkittävästä urasta musiikin monipuolisena ammattilaisena sekä Kymi Sinfoniettalle poikkeuksellisesta muuntautumiskyvystä ja rohkeudesta orkesterikentällä. Palkinto on arvoltaan 5 000 euroa, ja se jakaantuu kahden saajan kesken.

”[Kymi Sinfonietta] on toiminut eräänlaisena laboratoriona paitsi orkesterien yhteensulautumisen myös osakeyhtiömuotoisen toiminnan saroilla. Kymi Sinfonietta on osoittanut konseptinsa toimivuuden kekseliäällä toiminnallaan ja rohkeilla avauksillaan. Paikalleen ei olla jääty makaamaan”, valintaperusteita kuvaillaan palkintotiedotteessa. ”Kymi Sinfoniettan muusikot ovat osoittaneet poikkeuksellista sopeutumiskykyä uusien haasteiden edessä monipuolistaen muusikkoidentiteettiä. Tämä kaikki on tehty kovan ytimen, eli soittamisen laadusta tinkimättä.”

Palkinnon toinen saaja, rumpali, tuottaja, säveltäjä ja äänittäjä Janne Haavisto aloitti uransa 1980-luvulla. Hänen omiin yhtyeisiinsä lukeutuvat Laika & the Cosmonauts, Farangs ja Shubie Brothers, ja hän on tuttu myös esimerkiksi J. Karjalaisen, Erinin, Mikko Kuustosen ja Irina Björklundin yhtyeistä. Haavisto on myös tuottanut suuren määrän kotimaisia albumeja – mukana ovat muun muassa J. Karjalainen, Värttinä, Danny ja Katri Helena. Lisäksi Haavisto on tehnyt musiikkia elokuviin ja tv-sarjoihin, tehnyt ohjelmaa Radio Cityssä sekä julkaissut musiikkia oman Mufarang-levymerkkinsä kautta. Haavisto on noin 1800 kappaleella taiteilija- ja tuottajaroolissa Gramexin rekisterissä.

Muuta luettavaa Rondossa

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...

Heikki Hattunen voittoisana Alavudella

Viime viikonloppuna Alavudella pidetyn Toivo Kuula -laulukilpailun voitti tenori Heikki Hattunen. Voittosumma oli 10 000 €. Toisen palkinnon jakoivat baritoni Joonas Orrain ja sopraano Heta...