Alueoopperoiden kevät: Wagneria ja suomalaisuutta

 

Ohjaaja Markku Pölönen vetää Elinan surman tiimin harjoituksia.

Suomen alueoopperat ovat vihdoin saaneet pandemian lykkäämiä tuotantojaan esiin. Suomalainen ooppera nousee kevätkaudella esiin: Vaasassa oli Madetojan Pohjalaisia, Turussa pyörii Sallisen Punainen viiva ja Mikkeliin ja Savonlinnaan on tulossa Merikannon Elinan surma.

 

Helmikuussa alueoopperoiden uudet tuotannot keskittyvät Tampereelle ja Turkuun. Tampere-talossa saa 10.2. ensi-iltansa Wagnerin Lentävä hollantilainen, jonka ohjaa Marika Vapaavuori ja johtaa Anja Bihlmaier. Hollantilaisen roolissa on Tommi Hakala, Dalandina vuorottelevat Timo Riihonen ja Matti Turunen, ja Sentana vierailee saksalainen sopraano Martina Welschenbach. Jussi Myllys ja Tiina Penttinen ovat Erikin ja Maryn rooleissa.

Teatteriohjaaja Marika Vapaavuori tekee debyyttinsä oopperan parissa. Lentävässä hollantilaisessa häntä kiehtoo Tampere-talon ennakkovideon perusteella meri metaforana: miten se ajaa meitä uusiin seikkailuihin ja vaeltamiseen, ja rauha ja harmonia ovat mahdollisia vain tuonpuoleisessa. Meri soi väkevänä myös Wagnerin musiikissa – hänen omat kokemuksensa myrskystä Norjan rannikolla olivat inspiraationa sävellystyölle.

Aulis Sallisen Punainen viiva sai ensi-iltansa Turun kaupunginteatterissa tammikuun lopussa, ja helmikuussa esitykset jatkuvat 14.2. saakka. Päärooleissa ovat Johanna Rusanen ja Waltteri Torikka. Ensi-illan arvio on luettavissa nettisivuillamme.

Etelä-Savon Musiikkiteatteri- ja Oopperayhdistys ESMO saa maaliskuussa vihdoin lavalle siirtyneen tuotantonsa Oskar Merikannon Elinan surmasta. Ensi-ilta on Mikaelissa 4.3., ja kolmen esityksen jälkeen ooppera siirtyy Savonlinnan teatteriin 13.3.

Hanke toteutetaan yhteistyössä Mikkelin ja Lappeenrannan kaupunginorkesterien muodostaman Saimaa Sinfonietta -orkesterin kanssa, kapellimestari Erkki Lasonpalon johdolla. Teoksen ohjaa elokuvistaan tunnettu Markku Pölönen. Solisteina nähdään pääasiassa Etelä-Savosta kotoisin olevia tai siellä vaikuttavia oopperalaulajia: Anu Ontronen, Heikki Kilpeläinen, Mari Karjalainen ja Eero Lasorla. Kuoron muodostavat mikkeliläinen lauluyhtye Evenio, Savonlinnan taidelukion ooppera- ja musiikkiteatterilinjan opiskelijat sekä laulajia Savonlinna-kuorosta ja Mikkelin musiikkiopiston kuorosta.

Merikanto sävelsi Elinan surman Jalmari Finnen librettoon vuosina 1909–1910. Se kantaesitettiin 17.11.1910 Suomen Kansallisteatterissa, ja se esitettiin myös Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 1913. Teos on esitetty kokonaisuudessaan Helsingissä viimeksi 1933 ja Tampereella 1973.

Jalmari Finnen librettoon sävelletty ooppera perustuu vanhaan kalevalamittaiseen balladiin. Sen alkuperä Suomessa on 1400–1500-luvuilta, joskin se muistuttaa Euroopassa yleisesti kiertänyttä kansantarinaa. Finnen versiossa aatelismies Klaus Kurki päätyy Kirsi-rakastajattarensa juonittelujen seurauksena murhaamaan mustasukkaisuudessaan vaimonsa Elinan.

Elinan surma on Merikannon toinen ooppera. Siinä on mukana hänelle tuttua melodisuutta mutta myös uusia piirteitä. Se on säveltäjänsä aiempaan tuotantoon verrattuna täysromanttista, väkevää ja värikylläistä musiikkia. Merikanto käyttää sangen paljon resitaatiota, dialogeja ja johtoaihetekniikkaa – eikä ihme, sillä hän toimi sävellysaikana Kotimaisen oopperan toisena pääkapellimestarina ja johti Richard Wagnerin teosten ensiesityksiä Suomessa.

Tässä oopperassa on niin paljon voimakkaita tunnepurkauksia, joissa täyden orkesterin voima tulee kysymykseen. Tämä onkin kerrassaan dramaattinen teos, kun Pohjan neiti on lyyrillinen. Muutenkin tämä on ääretön askel eteenpäin Pohjan neidistä, tuskin luulisi saman miehen tekemäksi”, Merikanto itse kuvaili teostaan.

Teoksen ensi-illan kritiikit kehuivat musiikkia mutta moittivat librettoa. Esityksessä mukana ollut suomalaisen oopperan voimahahmo Wäinö Sola vertaa teosta tuolloin muodissa olleeseen italialaiseen verismiin, jossa ihmisten tunteita kuvataan kaunistelemattoman rajusti. ”Reaktiot leimahtelevat melodraamasta naurettavuuden rajalla taiteilevaan patetiaan”, sanoo tuotannon ohjaaja Markku Pölönen mutta on sitä mieltä, että nykysilmin katsottuna se vaikuttaa tarkoituksenmukaiselta estetiikalta, joka tuo synkkään tarinaan oman camp-elementtinsä.

Oman työnsä teoksen valmistamisessa esityskuntoon on tuottanut se, ettei partituuria ole kirjoitettu puhtaaksi. Se lienee vaikuttanut myös siihen, ettei oopperaa ole levytetty.

Harri Kuusisaari

Edellinen artikkeliLöytämisen riemua pianon valtatiellä
Seuraava artikkeliAdamsin pianokonsertto toimi yllättävänä aikasiltana