Gigli-gaalakonsertissa tähtiä Italiasta ja Suomesta

Gigli-gaalakonsertin italialaistähtiin kuuluu mezzosopraano Rossana Rinaldi. © Rossana Rinaldi

Suomen Beniamino Gigli -seura ja Italian kulttuuri-instituutti järjestävät Gigli-2022 Gaalakonsertin Savoy-teatterissa sunnuntaina 6. marraskuuta. Ohjelmassa on ooppera-aarioita ja klassista musiikkia. Seuran tarkoituksena on tehdä tunnetuksi italialaisen tenorin, aikakautensa kuuluisimman ja kalleimmin palkatun oopperalaulajan Beniamino Giglin (1890-1957) elämäntyötä sekä oopperamusiikkia ja kulttuurivaihtoa Suomen ja Italian välillä.

Italialais-suomalaisen gaalakonsertin suomalaiset esiintyjät ovat tunnettu sisaruspari, sopraano Johanna Rusanen-Kartano ja bassobaritoni Ville Rusanen. Kumpikin on kiertänyt oopperataloja eri puolilla maailmaa ja tehnyt loistavan uran myös kotimaassa. Konsertissa esiintyy myös Sibelius-Akatemiassa ja Conservatorio della Svizzera Italiana -konservatoriossa Luganossa, Sveitsissä opiskellut sopraano Saara Kiiveri.

Veronasta saapuu mezzosopraano Rossana Rinaldi. Rossana on valmistunut Salernon konservatoriosta ja jatkanut lauluopintoja tunnettujen opettajien johdolla. Hän on laulanut mm. kapellimestareiden Zubin Mehtan ja Riccardo Mutin johdolla ja tenoreiden Placido Domingon ja Jose Carrerasin kanssa, esiintynyt kaikissa Italian tärkeimmissä oopperataloissa sekä eri puolilla Eurooppaa ja Aasiaa. Rossanan repertuaari käsittää kaikki tärkeät oopperataiteen mezzo-roolit.

Tenori Mauro De Santis on valmistunut oopperalaulajaksi Licinio Refice -konservatoriosta ja erikoistunut Santa Cecilian konservatoriossa Roomassa. Hän on esiintynyt Kurt Weillin ”kolmen pennin oopperassa”, laulanut useiden messujen solistina ja debytoinut useiden italialaissäveltäjien oopperaesityksissä sekä Italiassa että ulkomailla. De Santis on luennoinut oopperalaulamisesta Rooman Sapienza -yliopistossa. Tällä hetkellä hän esiintyy Italiassa ja eri puolilla Eurooppaa.

Konsertin laulajia säestää pianisti Jari Hiekkapelto, joka on toiminut Sibelius-Akatemian oopperakoulutettavien korrepetiittorina vuosikausia. Juontajana toimii sopraano Laura Pyrrö. 

 

Muuta luettavaa Rondossa

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...

Heikki Hattunen voittoisana Alavudella

Viime viikonloppuna Alavudella pidetyn Toivo Kuula -laulukilpailun voitti tenori Heikki Hattunen. Voittosumma oli 10 000 €. Toisen palkinnon jakoivat baritoni Joonas Orrain ja sopraano Heta...