Torstai-iltojen herkkua kuoromusiikin ystäville

Ylioppilaskunnan Laulajat, johtajanaan Pasi Hyökki, avaa Kuoromusiikin kausikonsertit ylihuomenna torstaina 1.9. © Ylioppilaskunnan Laulajat

Kuoromusiikin ystäviä hellitään Helsingissä koko syksyn ajan. Tulevana torstaina 1. syyskuuta käynnistyvät Kuoromusiikin kausikonsertit tarjoavat kuoromusiikista kiinnostuneille säännöllisen kulttuuriaktiviteetin. Syyskuusta joulukuun alkuun torstai-iltaisin on mahdollista kuulla korkeatasoinen kuorokonsertti keskellä Helsinkiä Ritarihuoneella tai Temppeliaukion kirkossa. Konserteissa esiintyy viikoittain vaihtuvalla ohjelmalla jokin pääkaupunkiseudun tunnetuimmista kuoroista.

”Kuoromusiikki on taiteena aliarvostettua”,
väittää Kuoromusiikin kausikonserttien taiteellisen toimikunnan puheenjohtaja Pasi Hyökki
”Yleisö on päässyt tutustumaan siitä vain pieneen osaan. Yhdistämällä lähes 30 tasokkaan kuoromme taidot ja ohjelmistot voimme nyt esitellä musiikkimme monipuolisuutta aivan ennenkuulumattomalla tavalla”, hän iloitsee.

Hyökin mukaan uusi koordinoitu konserttitoiminta on mahdollista vain kuorojen yhteisellä päämäärällä.
”Olen valtavan onnellinen tästä uudesta yhteistyöstämme. Tavoitteemmehan on koko kentän ja kuorokulttuurin profiilin nosto. Suomi on tuhansien kuorojen maa ja kuorolaulu aivan suomalaisen kulttuurin ytimessä.”

Avajaissyksynä konsertteja on tarjolla yhteensä neljätoista ja ensi kevätkaudella kuusitoista. Niissä esiintyvät kuorot edustavat lähes kaikkia kuoromuotoja. Luvassa on rikas ja tyyliltään vaihteleva kattaus kuoromusiikkia, josta jokainen löytää sekä tuttuja että täysin uusia suosikkiteoksia. Mukana oleviin kuoroihin kuuluvat mm. Grex Musicus, Philomela sekä Tapiolan kuoro. 

Konserteissa voi tavata muita kuoromusiikista kiinnostuneita, vertailla ohjelmistovalintoja ja jatkaa keskustelua esitysten jälkeenkin nettisivuilla. Sivuilla julkaistaan jokaisesta konsertista myös musiikkitoimittaja Tove Djupsjöbackan arvio sekä konserttitallenne, joka on katsottavissa kuukauden ajan. Kuoromusiikin kausikonserttien nettisivuille pääset tästä.

Muuta luettavaa Rondossa

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...

Heikki Hattunen voittoisana Alavudella

Viime viikonloppuna Alavudella pidetyn Toivo Kuula -laulukilpailun voitti tenori Heikki Hattunen. Voittosumma oli 10 000 €. Toisen palkinnon jakoivat baritoni Joonas Orrain ja sopraano Heta...
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli