Esitystaiteiden aikakauslehti Teatteri & Tanssi + Sirkus lopettaa toimintansa taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Lehden kustantajan, Kustannusosakeyhtiö Teatterin hallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan yhtiön hakeutumisesta konkurssimenettelyyn. Julkaisu päättyy välittömästi, ja joulukuun lehti 6/2024 jää ilmestymättä.
”Taloudelliseen tilanteeseen ovat vaikuttaneet printtimedian kysynnän yleinen heikkeneminen sekä tilaajamäärien lasku. Lisäksi ilmoitustuottoihin vaikuttivat koronavuosien aikaansaama digitaalinen siirtymä ja kulttuurialan heikentyneet talousnäkymät”, kustannusosakeyhtiö tiedottaa.
Teatteri-lehteä ehdittiin julkaista yhtäjaksoisesti vuodesta 1945 lähtien. Vuonna 2012 Teatteri- ja Tanssi-lehdet yhdistyivät Teatteri & Tanssi + Sirkus -lehdeksi. Lehden viimeisenä päätoimittajana toimi Riina Maukola. Lehden keskeisimpiä omistajia ovat olleet esittävän taiteen alan järjestöt. Lehden taloudelliset vastuut siirtyvät konkurssipesän selvitettäviksi.