Tampereen pianokilpailu pidettiin jälleen toukokuun puolessavälissä, ja voittajaksi selviytyi Samuel Eriksson. Toiseksi sijoittui Kiryl Bartashevich ja kolmanneksi Gabrielė Agilė Bajoraitė. Tuomaristoa johti Matti Raekallio.
Vuonna 2001 syntynyt Eriksson opiskelee Sibelius-Akatemiassa. Hän soittaa myös klarinettia ja on menestynyt senkin parissa, muun muassa voittamalla Huittisten puhallinkilpailun. Tampereen pianokilpailuun hän osallistui nyt kolmatta kertaa.
”Ensimmäisellä kerralla olin kovin nuori, ja halusin lähinnä kokeilla. Toisella kerralla pääsin välieriin, ja nyt meni vähän paremmin”, Samuel kertoo. Mistä tällainen taidollinen nousu sitten johtuu?
”Kyllä se liittyy opettajiini. Vuonna 2022 sain opettajakseni Kirill Kozlovskin, ja nyt jatkan Antti Hotin johdolla. Tämä yhdistelmä on ollut minulle juuri sopiva. Olen saanut heiltä hurjasti apua ja inspiraatiota. He ovat yksinkertaisesti niin innostuneita työstään ja musiikista, että se innostus tarttuu.”
Näköaloja ovat avartaneet myös mestarikurssit huippupianistien kuten Richard Gooden, Nikolai Luganskin, Robert Levinin, Claudio Martinez-Mehnerin ja Marc-André Hamelinin johdolla.
Tampereen pianokilpailun finaalissa Samuel soitti ei enempää eikä vähempää kuin Prokofjevin toisen pianokonserton, joka on perusohjelmiston vaativimpia niin teknisesti kuin musiikillisestikin. Miksi valita juuri se, kun helpommallakin olisi päässyt?
”Ehkä minulla on yleisemminkin sellainen tauti, että tykkään soittaa vaikeita teoksia. En tiedä miksi, mutta vaikeuksien selättäminen on vain kivaa. Prokofjevin toisen konserton kohdalla ei tietenkään ole kyse vain siitä – se on myös musiikillisesti inspiroiva, täynnä suuria ja ahdistaviakin tunteita. Ne saivat minut koukkuun jo teini-ikäisenä, kun kuulin teoksen Yuja Wangin ja Gustavo Dudamelin levytyksenä. Sitten pääsin soittamaan ensimmäisen osan Turun filharmonisen orkesterin kanssa, ja nyt toteutui unelma koko teoksen esittämisestä.”
Samuelin mielimusiikki on pitkään kallistunut venäläiseen ohjelmistoon, mutta nyt häntä kiinnostaa paneutua saksalaiseen romantiikkaan. Hän sai kipinää sen korkeimmasta temppelistä päästessään viime kesänä kuulemaan Wagnerin oopperoita Bayreuthin festivaalilla.
”Oli huikea kokemus kuulla Wagneria juuri Bayreuthin Festspielhausissa. Aika muuttuu siellä tilaksi, kuten Parsifalissa sanotaan. Melkein pää meni sekaisin. Aloin ymmärtää, miksi Wagner on monille kuin huumetta, johon jää koukkuun.”
Samuelilla on kesän aikana muutama konsertti Suomessa, mutta mielessä on ennen muuta vaihtovuosi joko Wienissä tai Berliinissä, joihin molempiin hän on hakenut.
”Jos pääsen, unelmani on jäädä jompaankumpaan kaupunkiin suorittamaan maisteriopintoja. Haluaisin tutustua saksalaiseen kulttuuriin laajemminkin. Yksi lisämotiivi on se, että siellä resitaalikulttuuri on edelleen voimissaan, aivan toisella tasolla kuin Suomessa, jossa se on hieman nuupahtanut. Minua kiinnostaa paljon myös kamarimusiikki ja lied, ja uskon, että niidenkin tekemiseen löytyy siellä mahdollisuuksia.”
