Ajatus on erittäin kaunis: Ateneumin Sibelius ja taiteen maailma -näyttely on koko Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden alkusoitto. Sen korostunut taiteidenvälisyys on avain Sibeliuksen vaikutusverkostojen ymmärtämiseen. Sibeliuksen vuorovaikutus kuvataiteilijapiirien kanssa on tietenkin kiistaton lähtökohta kokonaisvaltaiselle synestesiavyörytykselle. Yhteyksiä on hedelmällistä kaivaa myös ääniopasteena nyt kuultavista sävelteoksista, ja tarjoaapa näyttely myös oivan tukikohdan tulevan talven konsertti-iltojen yhteyteen – peruskallion päältä kuulosteluun. Se saa miettimään nykyisten säveltäjiemme olomuotoa yhteiskuntaa pursuavina ja puskevina hahmoina.
Koska Ateneumin näyttelyssä olennaista on tuhti inspiroituminen, taidenäyttelyn avaus täydentyi myös Sibeliuksen uskaliaalla nykypäivään sitomisella. Sibelius-muotokuvissa tapaa olla miltei hiostavaa vakavuutta. Moneen kertaan kuultu esimerkki jostakin aivan toisesta on sen sijaan Sibelius-monumentti. Kiinnostavaa on ilman muuta Sibeliuksen visuaalisen kuvauksen kehitys: mitä asioita siihen voisi ja tulisi liittää? Nuorisolle pelimäisyys on ilman muuta olennaista. Kansallisooppera sen sijaan tahtoo kertoa audiovisuaalisen tarinan Janne-koulupojan elämästä.
SibHack on Sibeliuksesta ammentavia koodareita Ateneumiin täksi viikonlopuksi kerännyt kilpailu, joka jatkaa eri taiteiden yhdistelyä uudella aikakaudella. Kierreltyäni kahden päivän urakkaa aloittaneiden tekijöiden parissa huomasin, ettei ainakaan liika vakavuus ole puuttunut peliin. Vähintään yksi joukkue pistää myös itse musiikkia paloiksi, ja jopa viulukonserton solistihaastetta sovitellaan tietokonenäppäimistön virtuooseille viulunsoittopelissä. Aivan kuten näyttelynkin puolella, teemojen värikirjo louhii monoliittia luonteviin paloihin.
SibHack-joukkueiden töiden esittelyt su klo 14–16 Ateneumissa.
Tatu Tamminen
