Jouni Kaipaisen viimeiseksi sinfoniaksi jäi neljäs eli vuonna 2010 valmistunut Commedia, joka on saanut inspiraationsa Danten Divina commediasta. Radion sinfoniaorkesteri kantaesitti sen syksyllä 2010, mutta tällöin Kaipainen ei ollut vielä saanut valmiiksi kolmannen ja neljännen osan eikä finaalin alkupuolen orkestrointia. Nämä kuullaan ensimmäistä kertaa Tampere Filharmonian konsertissa 3.3., ja sen johtaa kantaesityksen tapaan Hannu Lintu.
Kaipaisen mukaan teos etenee varsinkin lopussa enemmän oopperan kuin sinfonian latuja. ”Lähtökohtani oli se, että koko suunnaton runoelma on ymmärrettävä enemmän ihmiselämää ja sen reflektiota koskevana allegoriana kuin yksityiskohtaisena kuvauksena jännittävästä matkasta. Näin ollen saatoin tyytyä tekstivalinnassa irrallisiin katkelmiin sieltä täältä pitkin runoelman runsaudensarvea”, säveltäjä kertoo teosesittelyssä.
”Sinfoniaani ei siis pidä kuunnella etenevänä tarinana, vaan pikemminkin sarjana sinänsä kokonaisia tilanteita, jotka eivät kukin sisällään juuri muutu. Itse asiassa staattisuudesta on tullut yksi teoksen kantavia voimia, mikä on minun kaltaiselleni musiikkia draamana pitävälle säveltäjälle uutta ja tuntematonta.”
Kaipainen on säveltänyt Commedian kahdelle solistille, mieskuorolle ja orkesterille, jonka miehityksessä on poikkeuksellisesti mm. kaksi harppua ja neljä Wagner-tuubaa. Baritonisolisti esittää Dantea, sopraano Beatricea, joka alussa on mukana vain haavekuvana, lopussa konkreettisena hahmona. Mieskuoro toimii kertojana, edustaa helvetin porttia ja erinäisiä matkalla vastaan tulevia hahmoja.
Ensimmäisessä osassa Introduzione sisäinen kriisi ajaa Danten matkalle kuolemanjälkeisiin tiloihin, jotka tosiasiassa edustavat ihmismielen kerroksia ja pyrkimyksiä. Beatricen ääni kuuluu jostain kaukaisuudesta. Toinen osa, Inferno, kuvaa helvettiä yhdeksine piireineen ja niiden alatasoineen. ”Soiva kuva ei ole kaikin kohdin mitään kaunotaidetta”, Kaipainen myöntää.
Kolmas osa on Antipurgatorio eli Esikiirastuli. Siellä vallitsee miellyttävä tunnelma, mutta se ei ole aivan rauhallinen, koska kaikki siellä parveilevat sielut säntäilevät edestakaisin tietämättä vielä, minne pitäisi mennä ja missä saa puhdistautua. Neljäs osa on Purgatorio, jossa kuoro tarttuu seitsemään latinankieliseen lainaukseen Jeesuksen Vuorisaarnastya. Viides osa, Maanpäällinen paratiisi. ”Lopussa Dante ja Beatrice riemuitsevat rakkausduetossa, joka nousee viimein koko kosmosta koskevaksi – ja aatteelliselta otteeltaan yllättävän buddhalaiseksi”, Kaipainen kirjoittaa.
Harri Kuusisaari
