Claudio Monteverdin 450-vuotisjuhlat ovat tuoneet paljon hienoja levytyksiä, mikä todistaa säveltäjän ajankohtaisuudesta. Brittiläisen lauluyhtye I Fagiolinin uutuus nousee kärkeen. Siinä ideana on kuvitella eläväksi säveltäjän vuonna 1641 sävelletty Vesper, josta ei ole muuta tietoa kuin erään hollantilaisen turistin kirjaama aikalaiskuvaus.
Kokonaisuus sai nimen ”Toinen Vesper” vastakohtana vuoden 1610 Mariavesperille, joka on Monteverdin suosituimpia ja eniten levytettyjä teoksia. Se keskittyy Pyhään neitsyeen ja muihin naispuolisiin pyhimyksiin, mutta vuoden 1641 Vesper kattaa myös miespuoliset pyhimykset. Yhtyeen johtaja Robert Hollingworth on koonnut sen Monteverdin suuresta sarjasta Selva morale e spirituale ja lisännyt siihen aikalaissäveltäjien teoksia ja antifoneja.
Kokonaisuus on hyvin toimiva ja vaihtoehtoisuudessaan piristävä, vaikka kappaleista suurin osa onkin tuttuja: mm. Dixit Dominus, Laudate Dominum ja Salve o Regina. Merkittäväksi levyn kuitenkin tekee tulkintatapa ja yhdistelmät, jotka henkivät Venetsian historian kultaista loistoa ja samalla uuden aikakauden tunteellisuutta ja aistillisuutta.
Soittimisto on rikas viuluineen ja kornetteineen, ja se kuvioi normaalia rönsyilevämmin. Erityisesti kornetistit Gawain Gleton ja Andrea Inghisciano panevat parastaan improvisoimalla lennokkaita kulkuja basso ostinaton päälle. Eikä vain Monteverdissä vaan myös Palestrinan Ave Verum Corpuksessa ja Giovanni Gabrielin Magnificatissa.
Jälkimmäinen on mutkikkaassa polyfoniassaan tavallaan kuin tervehdys vanhasta maailmasta, kun taas Monteverdin intiimit psalmiosat ja Ignato Donatin Dulcis amor Iesu saavat melkein eroottisia sävyjä, tuoden mieleen Berninin kuuluisan veistoksen Pyhän Teresian hurmio.
Monteverdin teoksissa korostuu tanssillinen poljento siitäkin huolimatta, että tempot ovat normaalia hitaammat. Hollingworthin mielestä tulkinnoissa on usein lähdetty liikaa myöhemmän ajan virtuositeetista, kun Monteverdin kuorosatsi vaatii rauhallisempaa pulssia saadakseen hengittää koko läpikuultavuudessaan. Samalla jää aikaa kunnolla istuvalle ja improvisaation tapaan kuvioivalle svengille, kun ei tarvitse juosta rytmimittojen perässä.
I Fagiolinin kauttaaltaan inspiroituneiden sooloäänten luoma notkeus ja rytminen vaihtelu vastaavat paremmin musiikin henkeä, polyfonisen loiston ja oopperallisen tekstitulkinnan välistä rinnakkaisuutta kuin suurempien kuorojen esitykset. Monteverdin musiikki aukeaa aikakausien taitekohdassaan ja samalla hengen ja ruumiin liitossaan monitasoisena. Mukaansatempaavaa kokonaisuutta täydentävät soitinteokset, joiden tulkinnassa The English Cornett & Sackbut Ensemble luo huumaavan vapaudentunteen.
Harri Kuusisaari
