Pariisilainen Alpha Classics -levymerkki aikoo levyttää Haydnin syntymän 300-vuotisjuhlaan mennessä kaikki säveltäjän sinfoniat. Haydn2032-projektin kokoava voima on italialainen Giovanni Antonini. Hän johtaa levytyksissä Baselin kamariorkesteria sekä Il Giardino Armonicoa, jonka kanssa hän tulee elokuussa Vantaan Barokkiin.
Kronologisen etenemisen sijaan Antoninin ajatuksena on yhdistää Haydnin sinfonioita muiden säveltäjien teoksiin ja keksiä julkaisuille kokoavia otsikoita. Kuudennessa osassa, Lamentatione, sinfoniat nro 3, 26, 30 ja 79 liittyvät hengelliseen herätteeseen, josta kumpuaa Sturm und Drang -draamaa. Viidennessä osassa L’Homme de genie viittaa ruotsalaiseen Joseph Martin Krausiin, jonka neroutta Haydn ylisti. Krausin Haydnille omistaman c-molli-sinfonian kanssa kuullaan Haydnin sinfoniat nro 80-81 ja 19.
Haydnin sinfonioita on paljon (nykytiedon mukaan 107 kappaletta), kokonaislevytykset ovat harvassa ja moni hanke on jäänyt kesken. Antonini on tähänastisissa levytyksissään tuonut esiin teosten rikkauden ja dynaamisuuden. Hitaat osat laulavat, mutta eivät laahaa. Menuetit tanssivat tarttuvasti ja nopeat osat tulvivat kekseliäisyyttä ja draamaa, mutta ilman joidenkin esitysten mukiloivaa aggressiivisuutta.
Sarjan seitsemännessä osassa ovat vuorossa Esterházyn ruhtinaan pestaamat italialaiset näyttämöseurueet ja niiden impressaarit (Gli Impressari), joihin Antonini yhdistää Haydnin näyttämöllisestä inspiraatiosta syntyneet sinfoniat nro 9, 65 ja 66 sekä viisi osaa Mozartin näytelmämusiikista Thamos, Egyptin kuningas. Antonini ja Baselin kamariorkesteri lataavat Haydnin vähemmän tunnettuihin sinfonioihin vastustamatonta vetoa ja rossinimaista räiskyntää.
Metsästysaiheita ja ihmissuhteita yhdistelevän F-duuri-sinfonian (67) ensiosassa käyrätorvet hyökkäävät kaiuttimista niin, että lähiseutujen hirvet kapsahtavat taatusti karkuun. Myös kekseliäs kampiliirakohtaus Menuetissa on toteutettu herkullisesti, ja monivaiheinen finaali kylpee yllätyksissä. A-duuri-sinfonia nro 65 on sävyisämpi, mutta Antonini säilyttää jännitteen myös hymyilevissä hitaissa osissa.
Haydnin huumori ei näissä teoksissa ole pelkästään hyväntahtoista ja muistuttaa teosten taiteellisesta terävyydestä. Mozartin Thamos-musiikissa välähtää oopperamaisia tehoja, ja Haydnin varhainen, menuettiin päättyvä sinfonia nro 9 vahvistaa, että Alphalla on tekeillä yksi aikamme ansiokkaimmista levytysprojekteista.
Antti Häyrynen
