Jyväskylän Kesän musiikkiohjelma nostaa esille etenkin laulajia

Sopraano Kajsa Dahlbäck esiintyy Jyväskylässä lauantaina 6.7. © Jouni Harala

3.–9.7. järjestettävä monitaiteellinen kaupunkifestivaali Jyväskylän Kesä täyttää Keski-Suomen pääkaupungin musiikilla, teatterilla, tanssilla, sirkuksella, kuvataiteella ja kursseilla. Festivaalia on järjestetty vuodesta 1956.

Musiikkitarjonnan keskiössä on sekä merkkipäiviään viettäviä taiteilijoita että myös painotus laulusolisteihin. Avajaiskonsertissa 3.7. 30-vuotistaiteilijajuhlaansa viettää Arja Koriseva yhdessä tango-orkesteri Guardia Nuevan kanssa. 7.7. puolestaan esiintyy 80 vuotta tänä vuonna täyttänyt Eino Grön yhdessä Lasse Hirven jazzkvartetin kanssa. Kahdeksaankymppisiään vastikään on viettänyt myös Ritva Oksanen, jonka konsertti sulkee festivaalin tiistaina 9.7. Lauluohjelmistoon kuuluvat myös sopraano Kajsa Dahlbäckin Haaveilija-barokkikonsertti, La Kala -oopperan Evita sekä portugalilainen jazzlaulaja ja euroviisuvoittaja Salvador Sobral.

Pianisti-säveltäjä Heikki Sarmannon sekstetti juhlii Jyväskylän Kesässä 50 vuotta sitten äänitettyä Flowers in the Water –debyyttilevyään samannimisellä konsertilla; alkuperäisjäsenistä lavalla nähdään kolme. Muista konserteista mainittakoon puolalais-tsekkiläinen Caravana Banda, Electronic Chamber Music -kvartettikonsertti ja teini-ikäisten amerikkalaisfolkkareiden ilmiö Crying Uncle Bluegrass Band. Lisäksi viime vuoden tavoin Lounaispuistossa järjestetään torstaista lauataihin Puistojuhlat, joissa esiintyvät Vesta, Pariisin Kevät, Litku Klemetti, Iisa, Maija Vilkkumaa, Laulurastas, Yona, Asa & Band sekä Pyhimys.

Muuta luettavaa Rondossa

Tampere Filharmonia kiinnitti Kristian Sallisen

Suomen nuorimman kapellimestaripolven voittokulku jatkuu. Kristian Sallinen, 25, on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa 2027, kun Matthew Hallsin...

Aasialaiset kärjessä Helsingin balettikilpailussa

Sekä musiikki- että balettikilpailuissa jo pitkään jatkunut aasialaisten esiinmarssi sai jatkoa perjantaina päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa. Suurin osa sarjojen parhaista oli aasialaisia miestanssijoita, joiden...

Slobodeniouk ehdolla Kansallisoopperaan, uudet johtajat Kaliforniaan  

Dima Slobodeniouk on ehdolla Kansallisoopperan ylikapellimestariksi, ja Thomas de Mallet Burgess saa taiteellisena johtajana jatkoajan. Samalla kertaa tuli kapellimestarinimityksiä Kaliforniasta: Elim Chan valittiin San...

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...