Aika on Silvestrovin musiikissa musta järvi”, on Paul Griffiths sanaillut muistettavasti. Ukrainalaissäveltäjä Valentin Silvestrovin (s. 1937) teoksissa kauneus on muuttunut häälyviksi muistoiksi, kaipaukseksi suureen aikaan, jossa taiteen esittämät utopiat tuntuivat vielä mahdollisilta. Nyt nuo muistot vellovat pilvimäisissä tekstuureissa, joiden nestemäinen sulo haihtuu vähänkin rajummista kosketuksista. Keatsin runoon sävelletty Oodi satakielelle (1983) taittuu livertäväksi requiemiksi, kun taas neliosaisessa kantaatissa (2014) satakieli laulaa Taras Sevtshenkon runossa ukrainalaisen sielun symbolina. Inna Galatenko laulaa molemmissa teoksissa vastustamattoman puhtaasti ja […]
Salasanan palautus
Palauta salasanasi
Salasana lähetetään sinulla sähköpostitse.