maanantai kesäkuu 27. 2022

Silvestrov

Valentin Silvestrov: Oodi satakielelle, Kantaatti nro 4, Piano concertino, Moments of Poetry in Music, Sinfonia nro 7. Inna Galatenko, sopraano, Oleg Bezborodko, piano, Liettuan Kansallinen sinfoniaorkesteri, johtajana Christopher Lyndon-Gee. Naxos 8.574123.

Aika on Silvestrovin musiikissa musta järvi”, on Paul Griffiths sanaillut muistettavasti. Ukrainalaissäveltäjä Valentin Silvestrovin (s. 1937) teoksissa kauneus on muuttunut häälyviksi muistoiksi, kaipaukseksi suureen aikaan, jossa taiteen esittämät utopiat tuntuivat vielä mahdollisilta. Nyt nuo muistot vellovat pilvimäisissä tekstuureissa, joiden nestemäinen sulo haihtuu vähänkin rajummista kosketuksista. Keatsin runoon sävelletty Oodi satakielelle (1983) taittuu livertäväksi requiemiksi, kun taas neliosaisessa kantaatissa (2014) satakieli laulaa Taras Sevtshenkon runossa ukrainalaisen sielun symbolina. Inna Galatenko laulaa molemmissa teoksissa vastustamattoman puhtaasti ja selkeäsanaisesti.

Pianoconcertinossa soolosoittimen bassokuminan ylle kertyy postmoderneja fragmentteja, joissa on siirappisetkin kosketuksensa. Niin aika kultaa muistot, ja teoksen päättävässä postludissa ne tuntuvat häviävän menneisyyden varjoihin. Kaksiosaisen runon ja musiikin tuokion (2003) pohjalla on Paul Celanin runo, ensin laulettuna ja sitten soittimin kommentoituna. Celan oli itse asiassa ukrainalaissyntyinen, mutta vielä yllättävämpi on musiikillinen linkki Pierre Bouleziin ja tämän Pli sélon plihin. Silvestrov on säveltänyt tähän mennessä kymmenen sinfoniaa. Yksiosaisessa seitsemännessä sinfoniassa (2003) Silvestrov on tilaa luovien orkesteritehojen mestari. Teoksessa vuorottelevat loisteliaat ja aggressiiviset leimahdukset sekä lempeä ja upottava elegisyys.

Antti Häyrynen

Edellinen artikkeliHenze
Seuraava artikkeliPeteris Vasks

orkesterit ja konsertot