BRQ Vantaa: kantaatteja Israelin vapautuksesta ja vanhan musiikin juhlaa

BRQ Vantaa Festivalin päätöskonsertissa kuullaan Telemannin ja Rollen kantaatit Israelin vapautuksesta Il Gardellino Orchestran soittamina. © Wouter Maeckhelberghe

Tulevana sunnuntaina alkava BRQ Vantaa Festival kutsuu kuulemaan vanhaa musiikkia. Festivaalin antimista voi nauttia 17. elokuuta saakka. Tärkeimpänä konserttipaikkana toimii pääkaupunkiseudun vanhin rakennus, 1400-luvulla rakennettu, tunnelmaltaan ja akustiikaltaan ihanteellinen Pyhän Laurin kirkko. Pyhän Laurin kirkon ja Helsingan vanhan kirkon kylän lisäksi festivaali ulottuu ensimmäistä kertaa myös Tikkurilan kirkkoon sekä Helsinkiin Johanneksenkirkkoon.

Festivaalin päätöskonsertissa kuullaan kaksi Suomen ensiesitystä. Israelin vapautuksesta kertovat Georg Philipp Telemannin oratorio Das befreite Israel sekä Johann Heinrich Rollen musiikkidraama Die Befreiung Israels kun flaamilainen Il Gardellino Orchestra konsertoi Johanneksenkirkossa 14.8. Kansainvälisesti arvostettu flaamilainen periodiorkesteri on esiintynyt vuodesta 1988. Hienostunut sointi ja huippulaadun tae tekevät Il Gardellinosta tervetulleen vieraan niin kotimaassaan Belgiassa kuin ulkomailla. Muusikot ovat historiallisiin esityskäytäntöihin erikoistuneita, kansainvälisesti tunnustettuja barokkimuusikoita. Tässä konsertissa Il Gardellino esiintyy koko orkesterinsa, neljän laulusolistin ja neljän ripieno-laulajan voimin.

Festivaalin taiteellisen johtajan, Markku Luolajan-Mikkolan mukaan tämän vuoden festivaali tarjoilee hyvin erilaisia kattauksia vanhaa musiikkia moniin makuihin.
”Haluaisin suositella jokaista konserttia. Kaikki kuulijat löytävät festivaalilta varmasti makunsa mukaista kuunneltavaa. Mikäli ranskalainen barokki miellyttää, kannattaa tulla kuuntelemaan avajaispäivän konsertit. Maanantain konserteissa taas on tarjolla kuplajuomaa musiikillisessa mielessä.”

Vanha musiikki kiehtoo ja voi tarjota ensiesitysten kautta myös jotain aivan uutta.
”Joskus kysytään, että miksi soitetaan samoja vanhoja mestareita. Esimerkiksi Händelin ja Telemannin tuotannot ovat megalomaanisen suuria ja molemmat sävelsivät vuosikymmeniä. Vaikka soittaisimme pelkästään heidän sävellyksiään, menisi kymmeniä vuosia”, Luolajan-Mikkola sanoo.

Tänä vuonna BRQ Vantaa Festivalilla kuullaan aiempia vuosia enemmän puupuhaltimia ja alansa huipputaitureita.
”Olen koettanut orientoitua nykymaailmaan, jossa tykkäykset ja klikkaukset merkkaavat. Esimerkiksi barokkioboistisolistin Marcel Ponseelen tulkintaa on kuunneltu yli neljä miljoonaa kertaa YouTubessa, mikä on aika harvinaista”, Luolajan-Mikkola pohtii.

Il Gardellinon lisäksi festivaalin kansainvälisiin vierailijoihin lukeutuvat 17.8. konsertoiva Phantasm-yhtye, tenori Nicholas Mulroy, jota pääsee kuulemaan konserteissa 10. ja 12.8., sekä 9.8. esiintyvä Bachcelona Ensemble nuorine huippusolisteineen.
”Mulroy on levyttänyt mm. John Eliot Gardinerin ja Jordi Savallin kanssa. Hänellä on upea ääni, mutta hän on myös fantastinen kamarimuusikko.”

(Maistiaiseksi mainittu lähes neljän miljoonan kuulijan video: Il Gardellino, solistinaan barokkioboisti Marcel Ponseele, Alessandro Marcellon Oboekonsertto d-molli, kuultavissa täältä.)

 

Muuta luettavaa Rondossa

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...