Sinfonietta” ei ole vain vähän pienempi sinfonia, diminutiivinen versio monumentaaliteoksesta, vaan sävellystyyppi, joka pyrkii usein ilkikurisesti irti sinfoniaperinteen raskassoutuisista piirteistä. Erityisen selvästi se kuuluu Francis Poulencin Sinfoniettasta (1947), jonka avomielinen raikkaus, huumori ja vilahtava surumieli polveutuvat ranskalaisen musiikin keveäliikkeisestä perinteestä, esimerkkinä Bizet’n C-duuri-sinfonia. Prokofjevin Sinfonietta on alun perin 14-vuotiaana sävelletty klassishenkinen teos, eikä säveltäjä voinut käsittää, miksi se on jäänyt hänen ”Klassisen” sinfoniansa varjoon. Brittenin 18-vuotiaana säveltämässä Sinfoniettassa op. 1 on piruilua aikansa vanhoille parroille, […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
