sunnuntai helmikuu 5. 2023

Francis Poulenc

Francis Poulenc: Sinfonietta. Sergei Prokofjev: Sinfonietta. Benjamin Britten: Sinfonietta. Sinfonia Lahti, johtajana Dima Slobodeniouk. BIS 2601.

Sinfonietta” ei ole vain vähän pienempi sinfonia, diminutiivinen versio monumentaaliteoksesta, vaan sävellystyyppi, joka pyrkii usein ilkikurisesti irti sinfoniaperinteen raskassoutuisista piirteistä. Erityisen selvästi se kuuluu Francis Poulencin Sinfoniettasta (1947), jonka avomielinen raikkaus, huumori ja vilahtava surumieli polveutuvat ranskalaisen musiikin keveäliikkeisestä perinteestä, esimerkkinä Bizet’n C-duuri-sinfonia. Prokofjevin Sinfonietta on alun perin 14-vuotiaana sävelletty klassishenkinen teos, eikä säveltäjä voinut käsittää, miksi se on jäänyt hänen ”Klassisen” sinfoniansa varjoon. Brittenin 18-vuotiaana säveltämässä Sinfoniettassa op. 1 on piruilua aikansa vanhoille parroille, mutta siinäkin pääosaan nousee nuorekas kekseliäisyys.

Tämä on musiikkia, joka sopii Lahden kaupunginorkesterille kuin nenä päähän. Dima Slobodenioukin johdolla jokainen teos on tulkittu valppaasti, mutta aina hyväntuulisella herkkyydellä. Poulencin Sinfoniettassa huumori ja melankolia soivat täydellisessä sopusoinnussa, ja Prokofjevissa on saavutettu säveltäjän toivoma läpikuultavuus. Brittenin teos valmistui ensiksi vain jousi- ja puhallinkvintetille, mutta lahtelaiset soittavat laajennetun version vuodelta 1936 arkailematta musiikin kirpeitä sävyjä. Koko hienosti äänitetyn levyn läpi orkesterin soitto kuulostaa tavallistakin rennommalta, eikä minkään sektion tarvitse puristaa mittaansa enempää. Kokoelmalevyissä tuntuu usein jokin osa menestyvän muita paremmin, mutta tässä kaikki kolme teosta muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden.

Antti Häyrynen

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Orkesterimusiikki