150-vuotisjuhlaansa viettävä Skrjabin kurotti taiteessaan kauas, ja Ekstaasin runoelma orkesterille on siitä venyvimpiä esimerkkejä. Musiikkia saattelevat säveltäjän sanat – ”Minä olen hetkessä valaiseva ikuisuus, minä olen varmuus” jne. – ja partituurin esitysmerkinnät – très parfumé (”hyvin tuoksuvasti”), présque en délire (”lähes houraillen”), tai avec une volupté de plus en plus éxtatique (”aina vain haltioituneemmalla nautinnolla”) – jotka velvoittavat esittäjät pistämään peliin kaiken ja vähän lisää. Singaporen sinfonikkojen tulkinta alkaa lupaavasti, pumpulimaisessa aistillisuudessa leijaillen, mutta kosmisissa crescendoissa tuntuvat puhti ja läpäisykyky loppuvan kesken.
Skrjabinin kahden viimeisen orkesterispektaakkelin välissä kuullaan hänen viides pianosonaattinsa Jevgeni Sudbinin levytyksenä, joka on julkaistu aiemmin. Sudbin lataa energiaa pianosooloonsa Prometeuksessa, Tulen runoelmassa, ja sähköistää myös orkesterin esitykseen, jossa hyllyvä aistillisuus kohtaa liekehtivän draaman. BIS:n erinomainen monikanavaäänitys takaa, että sekä impressionistiset hitaat taitteet että salamoivat fortissimot realisoituvat täysipainoisesti. Lopussa maailman syleilyyn liittyvät hartaasti vokalisoivat singaporelaiskuorot, ja säveltäjän haaveilema väriklaveerikin esiintyy kansikuvassa. Kolmen raidan taktiikka kolmelle teokselle tuntuu vähän kitsaalta.
Antti Häyrynen
