Harvoin muistetaan, miten tärkeä rooli kastraattilaulajilla oli W. A. Mozartin oopperataiteessa, vaikka heidän asemansa alkoikin olla pian jo hiipumassa. Seitsemässä Mozartin oopperassa oli kastraateille sävellettyjä rooleja, ja Mitridantessa heillä oli peräti yhdeksän aariaa. Tämä juurruttaa Mozartin yhteyksiä barokin bel cantoon ja sen taituruuden hurmaan, vaikka oopperoiden tyyli ja sisältö olikin muuttunut valistuksen ideologian ehdoilla. Mozart ystävystyi aikansa suurimpiin kuuluvan kastraatin Giovanni Manzuolin kanssa jo nuorena, ja tämä lauloi pääosaa hänen oopperassaan Ascanio in Alba. Mozart räätälöi roolejaan primo uomoille, mikä kuuluu niiden vaikeudessa. Siksi näitä varhaisia opera serioita kuulee harvoin.
Mistään vaikeuden tunteesta ei ole tietoakaan, kun Franco Fagioli tarttuu näihin kastraattiaarioihin. La finta giardinieran Raimon livertää koloratuurejaan vapauteen päässeen linnun lailla ja tihkuu raivoa hänet pettäneelle naiselle. Mozart sävelsi roolin kastraatti Rauzzille, jonka laaja ääniala ja ilmaisu tuntuvat siinä, ja Fagioli välittää sen illuusion omilla kontratenorin keinoillaan. Hän on tullut tunnetuksi ekstroverteistakin barokkitulkinnoistaan, mutta nyt hän osaa kirkastaa virtuositeettinsa Mozartin kirkkauden ja puhtaan linjan palvelukseen. Siitä hyvänä esimerkkinä on Lucio Sillan aaria, jonka traaginen sisältö välittyy ylevöittävänä kauneutena.
Kukaan kuulemani mezzosopraano ei ole saanut Seston kahteen aariaan oopperasta Tituksen lempeys samanlaista linjan pakahduttavuutta ja tunteen syvyyttä kuin Fagioli. Hän muotoilee molemmista draamallisen kaaren, joka ulottuu herkästä tilanteen reflektoinnista hidastuksen kautta kiihtyvään, voitonvarmuutta kipinöivään loppuun. Parto parto -aarian klarinettiosuuden solistinen erityisyys korostuu soitettuna basettiklarinetilla, jollainen oli käytössä myös kantaesityksessä soittaneella Anton Stadlerilla. Muutenkin Baselin kamariorkesteri soittaa erinomaisesti, valppaasti reagoiden.
Suuri osa kantaatista Davide penitente on peräisin Mozartin keskeneräisestä c-molli-messusta, mutta Fagiolin tulkitsemana aarialla Lungi le cure ingrate ei ole mitään tekemistä kirkollisuuden kanssa, niin intohimoisesti se soi. Se on levyn ainut naiselle sävelletty numero. Myös suosittu kantaatti Exultate jubilate, joka on nykyisin koloratuurisopraanojen alaa, on alun perin tehty kastraatille, ja Fagioli ja baselilaiset tuovat sen riemun esiin taivaallisena. Koloratuurien taituruuteen yhdistyy äänen tiivis perussointi tuhteine alarekistereineen.
Hienon levyn ainut miinus on lyhyt 47 minuutin kesto. Mozartin muista varhaisoopperoista olisi mahtunut hyvin jokunen lisänumero mukaan.
Harri Kuusisaari
