keskiviikko kesäkuu 18. 2025

Jari Eskola Helsingin kaupunginorkesterin intendentiksi

Jari Eskola siirtyy HKO:n intendentiksi Kuopion musiikkikeskuksen johtajan virasta. © Petra Tiihonen

Helsingin kaupunginorkesterin uudeksi intendentiksi on valittu FM Jari Eskola. Hän aloittaa virassa elokuussa. Hän siirtyy siihen Kuopion Musiikkikeskuksen ja kaupunginorkesterin johtajan tehtävästä. Valinnassa painoi Eskolan vahva kokemus kotimaisista ja kansainvälisistä musiikkiorganisaatioista ja niiden kehittämisestä.

”Vietin urani alkuvaiheessa vuoden Helsingin kaupunginorkesterissa, ja se aika on jäänyt mieleeni eräänlaisena kultaisena vuotena. Siksi tuntuu todella hienolta päästä nyt takaisin osaksi tätä työyhteisöä ja orkesterin perinnettä”, Eskola sanoo.

”HKO:n historia velvoittaa mutta antaa myös voimaa uudistua. Juuri nyt meneillään on upea taiteellinen imu: ylikapellimestari Jukka-Pekka Saraste tuo mukanaan vaikuttavaa kokemusta, päävierailija Pekka Kuusisto villiä luovuutta ja nimikkosäveltäjä Anna Thorvaldsdottir kansainvälistä fokusta.”

Aiemmin Eskola on toiminut mm. musiikkikustantamo Fennica Gehrman Oy:n kustannuspäällikkönä, Suomen Säveltäjät ry:n toiminnanjohtajana sekä Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen palvelu- ja kehityspäällikkönä. Lisäksi hän on työskennellyt mm. Tukholman konserttitalon ja Kuninkaallisen filharmonisen orkesterin musiikkikirjaston osastopäällikkönä.

Intendenttinä Eskola vastaa Helsingin kaupunginorkesterin taloudesta ja tuloksellisuudesta, taiteellisesta suunnittelusta, kansainvälisistä yhteyksistä sekä työyhteisön kehittämisestä.  Hän toimii myös Helsingin kaupungin kulttuuripalvelukokonaisuuden johtoryhmän jäsenenä. 

HKO:n edellinen intendentti Aleksi Malmberg siirtyi keväällä Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutin johtoon. 

Tuoreimmat uutiset