Elsa Angervo voitti Timo Mustakallio – laulukilpailun

Elsa Angervo ja Martin Iivarinen nousivat tämän vuoden lupaavimmiksi lahjakkuuksiksi Timo Mustakallio -laulukilpailussa. © Toni Härkänen

Mezzosopraano Elsa Angervo on voittanut 33. valtakunnallisen Timo Mustakallio -laulukilpailun. Suomen Kulttuurirahaston Eero Rantalan rahaston palkinnon sai basso Martin Iivarinen. Kilpailu käytiin sunnuntaina 13.7. Savonlinnasalissa Savonlinnan Oopperajuhlien yhteydessä.

Kun voittajan nimi julkistettiin, monet pedagogit ja lauluväki olivat hieman yllättyneitä, sillä harva tunsi Elsa Angervoa. Hän on ranskalais-suomalainen mezzosopraano, joka aloitti lauluopintonsa Montpellierin konservatoriossa vuonna 2018. Hän on esiintynyt useissa produktioissa ja festivaaleilla Ranskassa.

Angervo oli voiton jälkeen yllättynyt ja onnellinen. ”Tässä salissa oli todella kiva laulaa. Tämä on ihan mahtavaa!” Hän aikoo käyttää palkintorahansa laulun jatko-opintoihin.

Tuomariston puheenjohtaja Ville Matvejeff kuvailee Angervoa poikkeukselliseksi lahjakkuudeksi. ”Hän on virtuoottinen laulaja ja harvinaisen valmis esiintyjä ikäisekseen. Näin upeaa bartolimaista kuviolaulua ei Suomessa ole kuultu aikoihin.”

Suomen Kulttuurirahaston Eero Rantalan rahaston palkinnon saajaksi valittiin iisalmelaislähtöinen basso Martin Iivarinen. Hän opiskelee Sibelius-Akatemiassa oopperan maisteriohjelmassa Timo Riihosen johdolla. Kesällä 2024 hän debytoi Savonlinnan Oopperajuhlilla Wagnerin Lohengrinissa. Matvejeff kuvaa häntä upeaääniseksi bassoksi, joka jatkaa Suomen korkeatasoista bassolaulajien perinnettä.

Matvejeff oli erittäin tyytyväinen tämänkertaisen Timo Mustakallio -kilpailun tasoon. ”Kilpailussa kuultiin upeita lauluääniä ja tulkinnallisesti rohkeita, heittäytyviä laulajia. Kilpailun korkeasta tasosta kertoo myös se, että päätimme poikkeuksellisesti valita 10 laulajaa finaaliin.”

Timo Mustakallio -kilpailun alkuerään osallistui 16 laulajaa. Loppukilpailuun pääsivät lisäksi basso Marko Korpela, sopraano Serene Erhie, tenori Albin Jansson, tenori Joonatan Pylkkönen, baritoni Andreas Haapakoski, mezzosopraano Laura Pörsti, bassobaritoni Sakari Topi ja mezzosopraano Taika Tenhunen.

Matvejeffin johtamaan tuomaristoon kuuluivat hänen lisäkseen pianisti ja kapellimestari Erkki Korhonen sekä sopraano Päivi Nisula. Pääpalkinto on 15 000 euroa ja Suomen Kulttuurirahaston Eero Rantalan rahaston palkinto 10 000 euroa. Voittajat esiintyvät Espoon Urkuyö ja Aaria -festivaalilla Olarin kirkossa 17.7.2025. Vuonna 2026 kilpailun voittajille tarjotaan myös työtilaisuus Oopperajuhlien ohjelmistossa.

Laulukilpailu nostaa esiin tulevaisuuden kykyjä. Voittajana ei välttämättä palkita pisimmälle kehittynyttä kilpailijaa, vaan laulaja, jolla on poikkeuksellinen äänimateriaali ja erityistä tulkinnallista taitoa.

 

 

Muuta luettavaa Rondossa

Mikhail Pletnev konsertoi Musiikkitalossa 17.3.

  Venäläissyntyinen pianotaiteilija Mikhail Pletnev pitää sooloresitaalin Helsingin Musiikkitalossa tiistaina 17. maaliskuuta 2026. Hän kohosi kansainväliseen tietoisuuteen voitettuaan Moskovan Tšaikovski-kilpailun vuonna 1978. Sittemmin hänelle on...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...