Viktoriaanisen ajan kauhukertomusten joukossa tarina kostonhimoisesta parturista on yksi kekseliäimpiä sarjamurhaajatroopin versioita. Ei ollutkaan yllätys, että Tampereen Oopperan draamalliset konserttitoteutukset Sweeney Todd – Fleet Streetin paholaisparturi -kauhumusikaalista keräsivät Tampere-talon isoon saliin varsin hyvin väkeä.
Tarinassa parturi palaa vuosien jälkeen Australiasta Lontooseen kostamaan vastenmieliselle tuomarille, joka raivasi hänet tieltään tekaistulla syytteellä. Pyrkiessään pelastamaan tyttärensä lakimiehen käsistä hän päätyy sivussa vuokraemäntänsä piirakkapuodin ihmislihan toimittajaksi.
Vuonna 1979 Broadway-ensi-iltansa saanut musikaali on Stephen Sondheimin monisäikeisimpiä sävellyksiä. Sen vokaali- ja orkesterikerrontaan punoutuu parisenkymmentä johtoaihetta, mukaan lukien avausballadin ytimen muodostava Dies irae. Jonathan Tunickin orkestraatio palvelee Sondheimin tummanpuhuvaa sävelkieltä erinomaisesti ja vahvistaa teoksen oopperamaista syvyyttä. Sweeney Toddissa laulettavaa on paljon niin solisteilla, kreikkalaistyyppisellä kuorolla kuin ensembleilläkin, kun taas puheosuudet ovat varsin lyhyitä.
Musiikillisesti teos noudattelee elokuvallisen pseudoviktoriaanisen ilmaisun konventioita, mutta tekee sen niin taidokkaasti, että kuulija pysyy tuolinsa reunalla molemmat näytökset. Monikerroksisen karakterisoinnin ansiosta hahmojen väliset asetelmat ovat draamallisesti ja soinnillisesti kiehtovia. Huumorikaan ei ole väkinäistä, vaan se istuu kerrontaan orgaanisesti keventäen muuten synkkää koston, murhien ja kannibalismin täyttämää tarinaa.
Vaikka hahmon juuret ovat 1840-luvun jatkokertomuksessa The String of Pearls, Hugh Wheelerin käsikirjoitus ja Sondheimin sanoitukset ammentavat Christopher Bondin näytelmäversiosta (1970). Se antaa parturille selkeän motiivin ja lainaa aineksia Alexandre Dumas’n Monte-Criston kreivistä. Juice Leskisen alun perin Kansallisoopperalle (1997) laatima suomennos on rautainen taidonnäyte ja olennainen osa Tampereen produktion purevaa tenhoa.
Torstain ensi-illassa Tampere Filharmonia ja kapellimestari Eeva Kontu olivat kotonaan Sondheimin ja Tunickin orkesterisatsin parissa. Kerronta oli nyansoitua ja rytmisen tarkkaa, mikä tarjosi laulajille ja kuorolle otolliset puitteet draaman rakentamiseen.
Vaikka sähköinen vahvistus oli enimmäkseen taiten toteutettu, sen tarkoituksenmukaisuutta tuli silti pohtineeksi. Kuoron ja ensemblen kohdalla vahvistus söi paikoin artikulaatiota, vaikka se solistien kohdalla toimikin asiallisesti. Tampereen oopperan kuoro teki Heikki Liimolan ja Kalle Ruusukallion valmentamana kauttaaltaan hyvää työtä.
Konserttilähtöinen esitystapa kaventaa näyttämöohjauksen mahdollisuuksia, jolloin vaarana on dramaturgian pelkistyminen edestakaiseksi tarpomiseksi orkesterin ympärillä. Vaikka tältä ei täysin vältytty, tilaa käytettiin syvyyssuunnassa luontevasti ja välillä kurotettiin katsomonkin puolelle. Ville Syrjän valaistus ja Anna Sinkkosen epookissa pysyttelevä puvustus tukivat visuaalista ilmaisua toimivasti.
Nimiroolissa Ville Rusanen teki odotetusti vahvan vokaalityön kohottaen Sweeney Toddin musiikillisen muotokuvan arkkityyppisiin mittoihin. Psykologisesti kiintoisin hahmo oli kuitenkin Maria Ylipään rouva Lovett, jonka edesottamuksissa näkyi koko ihmisyyden kirjo koomisesta kauheaan. Hahmossa tiivistyy olennaisia piirteitä teollistumisen ajan hengestä, ja nämä tasot lomittuivat roolityössä mainiosti. Tuomas Parkkisen ohjaus tuntuikin saavan Ylipäästä enemmän irti kuin Rusasesta.
Martti Manninen ja Marika Hölttä toivat nuorina rakastavaisina kerrontaan toiveikkuutta, kun taas Essi Luttisen kerjäläisnainen antoi dramaturgialle särmää. Petrus Kähkönen kanavoi Tobias Raggin naiivin viattomuuden musiikiksi koskettavasti. Vaikka Juha Pikkarainen ja Jukka Nylund lauloivat osansa taidolla, jäi antagonistikaksikko Turpin ja Bamford teatteri-ilmaisullisesti hieman etäiseksi. Tämä söi hieman koston draamallista tehoa, vaikka musiikillinen jännite säilyikin. Dan Karlströmin Pirelli oli vokaalisesti moitteeton, vaikka ohjauksen stereotyyppinen komiikka jäikin heppoisiin ratkaisuihin.
Vaikka konserttiversio ei voi täysin kilpailla täysipainoisen musikaaliproduktion kanssa, Tampereen Oopperan Sweeney Todd oli ohjelmistovalintana ilahduttava. Solistien, orkesterin ja kuoron omistautuneesta työstä saattoi nauttia herpaantumatta läpi esityksen. Vaikka näyttämölliset ansiot olivat epätasaisempia, mahtui iltaan monia kiitoksen arvoisia teatterillisia oivalluksia.
Sweeney Todd – Fleet Streetin paholaisparturi. Musiikki ja laulujen sanat Stephen Sondheim. Libretto Hugh Wheeler. Suomennos Juice Leskinen. Ohjaus Tuomas Parkkinen. Musiikinjohto Eeva Kontu. Kuoron valmennus Heikki Liimola ja Kalle Ruusukallio. Pukusuunnittelu ja visualisointi Anna Sinkkonen. Valosuunnittelu Ville Syrjä. Tampere Filharmonia ja Tampereen Oopperan kuoro. Solisteina Ville Rusanen, Maria Ylipää, Martti Manninen, Marika Hölttä, Juha Pikkarainen, Petrus Kähkönen, Essi Luttinen, Dan Karlström, Jukka Nylund.
