Kahdeksasluokkalaisille suunnattu Taidetestaajat saa jatkoa

Kasiluokkalaisia Tampereen Teatterin Romeo ja Julia -esityksessä vuonna 2025.

Valtioneuvosto ilmoitti 1. syyskuuta budjettiriihensä tiedotustilaisuudessa, että Taidetestaajat saavat 3,5 miljoonan euron määrärahan lukuvuodelle 2027–2028. Vuonna 2017 käynnistynyt, koko maan kattava Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma vie joka vuosi kaikki peruskoulun kahdeksasluokkalaiset johonkin taidekohteeseen.

Hanketta ovat 10 vuoden aikana tukeneet pääasiassa kulttuurirahastot ja -säätiöt sekä vuosina 2020–2024 myös opetus- ja kulttuuriministeriö. Syksyn 2026 budjettiriihessä päätetty rahoitus varmistaa toiminnan jatkumisen ainakin kevääseen 2028.
Taidetestaajat-ohjelman päällikkö Joonas Keskinen huokaisee helpotuksesta: ”Tämä on kouluille ja taidekentälle todella iso asia, samoin Suomen Lastenkulttuuriliitolle joka ohjelmaa hallinnoi. Ehkä kaikkein merkittävintä päätöksessä on se, että säätiöiden yhteensä kymmenvuotisen rahoituskauden päättyminen kesällä 2027 ei tarkoita taidetestauksen päättymistä. Toiminta jatkuu ainakin toistaiseksi, vaikkakin pienemmällä rahoituksella ja uudella mallilla.”

Keskinen kertoo, että lukuvuonna 2027–2028 kahdeksasluokkalaiset viedään kahden taidevierailun sijaista yhden kerran teatteriin, konserttiin, museoon tai muuhun taidekohteeseen. ”Ohjelmasisältöjäkin tulee olemaan nykyistä vähemmän. Olemme valmistelleet muutosta jo keväästä lähtien, kun alkoi olla selvää, että rahoituksemme ei tule missään tapauksessa pysymään nykyisellä tasolla. Tavoitteena on silti säilyttää toiminnan tärkein periaate: koko ikäluokka saa asuinpaikasta ja taustasta riippumatta mahdollisuuden kokea ammattitaidetta ja heiltä pyydetään palautetta kokemastaan.”

Taidelaitoksille nuori yleisö on tärkeää, ja Taidetestaajat on merkittävä asia myös opetustoimelle. ”Kiinnostus taidetestausta kohtaan ei ole hiipunut, oikeastaan päinvastoin. Taidetoimijoiden hakemusmäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta korona-ajan poikkeuksia lukuun ottamatta. Koulujenkin osallistuminen on pysynyt erittäin korkealla: joka vuosi käytännössä 100 % Suomen yläkouluista on mukana. Kuluvalle lukuvuodelle mukaan ilmoitettiin yli 65 000 kahdeksasluokkalaista ja noin 7000 opettajaa.”

Joonas Keskinen arvostaa yläkoulujen opettajien työtä oppilaiden saamiseksi taide-elämyksen pariin.
”Koulujen arki on kiireistä ja opettajien työkuorma näkyy meilläkin, mutta juuri siksi Taidetestaajien valmis rakenne on tärkeä: osallistuminen ei jää yksittäisen opettajan aktiivisuuden, koulun talouden tai kunnan sijainnin varaan.”

Muuta luettavaa Rondossa

Tampere Filharmonia kiinnitti Kristian Sallisen

Suomen nuorimman kapellimestaripolven voittokulku jatkuu. Kristian Sallinen, 25, on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa 2027, kun Matthew Hallsin...

Aasialaiset kärjessä Helsingin balettikilpailussa

Sekä musiikki- että balettikilpailuissa jo pitkään jatkunut aasialaisten esiinmarssi sai jatkoa perjantaina päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa. Suurin osa sarjojen parhaista oli aasialaisia miestanssijoita, joiden...

Slobodeniouk ehdolla Kansallisoopperaan, uudet johtajat Kaliforniaan  

Dima Slobodeniouk on ehdolla Kansallisoopperan ylikapellimestariksi, ja Thomas de Mallet Burgess saa taiteellisena johtajana jatkoajan. Samalla kertaa tuli kapellimestarinimityksiä Kaliforniasta: Elim Chan valittiin San...

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...