
Aapo Häkkinen jättää HeBon johtajuuden
Helsingin Barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen jättää tehtävänsä tämän vuoden lopussa. Häkkinen on johtanut orkesteria vuodesta 2003, ja hänen johdollaan HeBo on noussut kansainvälisesti tunnetuksi periodiyhtyeeksi. Häkkisen kaudella HeBo on herättänyt lukuisia unohtuneita teoksia uuteen kukoistukseen, luonut kansainvälisiä yhteistyökuvioita ja saavuttanut säännöllisillä konserttisarjoillaan vakaan aseman Musiikkitalossa. Häkkinen työskentelee orkesterin kanssa myös ensi vuonna, jolloin HeBo täyttää 30 vuotta. Juhlavuoden ohjelmisto on hänen suunnittelemansa, ja hän johtaa orkesteria useissa kevään konserteissa Helsingin lisäksi mm. Alankomaissa ja Espanjassa. Jo sovitut konsertit ja kiertueet toteutuvat suunnitelmien mukaan. Orkesterin hallitus valmistelee uutta taiteellisen johtamisen mallia muusikoita osallistaen.
Maija Kylkilahti RSO:n intendentiksi
Maija Kylkilahti on valittu Radion sinfoniaorkesterin uudeksi intendentiksi. Hän aloittaa tehtävässä ensi viikolla. Kylkilahti on työskennellyt kymmenen viime vuotta Sinfonia Lahdessa, ensin apulaisintendenttinä ja viimeksi intendenttinä. Hänellä on hallintokokemusta myös Tampere Filharmoniasta, Tapiola Sinfoniettasta, Avanti!-kamariorkesterista sekä Helsingin juhlaviikoilta. RSO:n intendentin pesti tuli hakuun kesällä, kun Maris Gothóni jätti yllättäen tehtävän toimittuaan siinä vain pari vuotta.

Nil Venditti Sinfonia Lahteen
Sinfonia Lahden ylikapellimestariksi on valittu italialais-turkkilainen kapellimestari Nil Venditti kaudesta 2027/2028 alkaen. Ylikapellimestarisopimus on kolmivuotinen, ja siihen sisältyy kaksi optiovuotta. Vierailuillaan Sinfonia Lahdessa Venditti on tehnyt vahvan vaikutuksen sekä orkesteriin että yleisöön. ”Vahvan osaamisen lisäksi orkesteri arvostaa Vendittissä erityisesti hänen avointa ja vastavuoroista tapaansa työskennellä muusikoiden kanssa”, toteaa orkesterivaltuuskunnan puheenjohtaja Vesa Lehtinen.
Venditti on Istanbulin sinfoniaorkesterin ylikapellimestari ja brittiläisen Royal Northern Sinfonian päävierailija. Suomessa hän on vieraillut Sinfonia Lahden lisäksi Radion sinfoniaorkesterissa, Tampere Filharmoniassa ja Kansallisoopperassa. Viime vuosina hän on johtanut useita merkittäviä orkestereita ja ollut erityisen aktiivinen Lontoossa. Hän opiskeli Zürichin konservatoriossa sekä Pärnun kapellimestariakatemiassa.
Sinfonia Lahden kansainvälisen Sibelius-festivaalin taiteellinen johtajuus ei sisälly Vendittin Lahden-sopimukseen.

Sibelius-palkinto Saundersille
Wihurin Sibelius-palkinto on myönnetty brittiläis-saksalaiselle Rebecca Saundersille. Palkintosumma on 150 000 euroa, mikä tekee siitä yhden suurimmista nykymusiikin tunnustuksista. Asiantuntijalautakunta kuvaa Saundersin musiikkia veistokselliseksi liikkeeksi, jossa etäisyys ja läsnäolo ovat ainutlaatuisessa tasapainossa. Hän on ollut kiinnostunut äänen soinnillisista ominaisuuksista, mutta myös esittäjien fyysisistä liikkeistä ja eleistä, joilla ääni syntyy. Hän onkin tunnettu läheisestä yhteistyöstään muusikoiden kanssa.
”Saundersin musiikin ääni on hauras, mutta myös intensiivinen ja hellittämätön. — Hän on tietoisesti kehittänyt äänimaailmaansa yhä omintakeisempaan ja tinkimättömämpään suuntaan. Tuloksena on uniikkeja, äänen suuntaa ja syvyyttä huolellisesti tarkastelevia musiikillisia maailmoja, jotka altistavat kuulijan toistuvasti sointipintojen muutoksille musiikin liikkuessa valtavan voiman ja hiljaisuuden välillä”, Wihurin asiantuntijat perustelevat. Saunders on Sibelius-palkinnon 21. saaja. Palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran Jean Sibeliukselle vuonna 1953. Aiempiin palkinnonsaajiin kuuluvat muun muassa Witold Lutosławski, Igor Stravinsky ja Kaija Saariaho sekä monet muut 1900- ja 2000-lukujen merkittävät säveltäjät. Vuonna 2023 palkinnon sai Tristan Murail.
i


