Skrjabinin ensimmäinen sinfonia (1900) on kirkasotsaisen kukkea luomus. Pysähtyneessä kauneudessa vellovat hitaat osat ja wagnerilaisella draamalla aaltoilevat nopeammat taitteet huipentuvat elämää ja taidetta ylistävään hymniin, joka rajattomassa optimismissaan voi tuoda mieleen neuvostoajan propagandasävellykset. Skrjabinin julistama aistillisen kauneuden sanoma oli neuvostovallalle tietysti aivan liian dekadentti, mutta nyt sen avoimuudesta ja hehkeästä viimeistelystä voi nauttia potematta huonoa omatuntoa. Mihail Pletnjov ja perustamansa orkesterin tulkinta Skrjabinin esikoissinfoniasta on estottomin ja hienostunein sitten Nikolai Golovanovin (1948). Pentatonen ylellinen monikanavaäänitys […]
Salasanan palautus
Palauta salasanasi
Salasana lähetetään sinulla sähköpostitse.