lauantai huhtikuu 20. 2024

PELIMANNIMUOTOKUVIA

Milla Viljamaa kuvittaa sävelillään

Suomalaistaiteilijoissa oman joukkonsa muodostavat ne, jotka tuntuvat olevan kotonaan hieman kaikkialla. Vuonna 2012 Teosto-palkittu pianisti ja säveltäjä Milla Viljamaa vaikuttaa kansanmusiikin ohella niin tango- ja popyhtyeissä kuin näyttämö- ja elokuvamusiikinkin puolella.   Löysin hiljattain C-kasetin, jonka musiikkiopisto oli äänittänyt ollessani 7-vuotias. Siellä oli oppilaiden sävellyksiä, joista tehtiin myös nuottikirja. Se, että oma sävellykseni päätyi muiden kuultavaksi, teki minuun suuren vaikutuksen”, kertoo Milla Viljamaa musiikin alkutaipaleestaan. Vuonna 1980 syntyneen Viljamaan lapsuudessa ei pianoa näkynyt tai kuulunut […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

PELIMANNIMUOTOKUVIA