Orkesterit ja konsertot

  Sveitsiläisen Dieter Ammanin (s.1962) pianokonsertto herätti huomiota vuoden 2019 Proms-festivaalilla ja vangittiin tuota pikaa myös levylle kantaesittäjä Andreas Haefligerin ja Susanna Mälkin johtaman Helsingin kaupunginorkesterin konserteista saman vuoden marraskuussa. Teos on estoton ryntäys modernistiseen karkkikauppaan, läkähdyttävän toiminnallinen Gran Toccata, sokaisevan säihkyvä harmonisessa rikkaudessaan ja kilisevässä soitinnuksessaan. Ammannin jazz-tausta kuuluu taitavasti jäsennellystä, alati svengaavasta rytmiikasta, jolle on suvantoina yläsäveliä ja mikrointervalleja kuulostelevia mietiskelyhetkiä sekä hartaita koraaleja. Ammann tuntuu ammentaneen konserttoonsa kaiken kivan, mitä on löytänyt, […]

  Kalevi Ahon (s. 1949) orkesteriteoksissa toisinaan toistuva arkaaisen ihmisyyden teema ilmenee myös lyömäsoitinkonsertossa Sieidi vuodelta 2011. Seitaa eli pyhää luontopaikkaa tarkoittava saamen sana laajenee Ahon hyppysissä universaalimmaksi, kun lyömäsoittaja Colin Currie lähtee liikkeelle afrikkalaisen djemberummun luota ja siirtyy seuraavaksi Lähi-idän darbukan pariin. Soolo-osuus käy läpi mm. marimban, ksylofonin, puublokit, tomit ja vibrafonin, johtaen tam-tamin kadenssiin, jonka jälkeen palataan päinvastaiseen suuntaan. Orkesteri ympäröi tarkan taitavaa Currieta välillä tukien, välillä riepotellen; Sibeliustalon akustiikka tarjoaa loistavan ympäristön […]

  Naïven monumentaalinen Vivaldin teosten levysarja esittelee viulukonserttojen kahdeksannessa osassa teoksia, jotka liittyvät eri tavoin näyttämötaiteeseen. Kuutta konserttoa erottaa toisistaan ulkoisesti vain sävellaji ja kataloginumero. Se ei ehkä saa vettä herahtamaan kielelle, mutta Vivaldi osoittaa jälleen kerran ennakkoluulot vääriksi. Viulisti Julien Chauvin ja Le Concert de la Loge näyttävät, että nämä konsertot ovat aivan yhtä jännittäviä kuin säveltäjän tunnetummat konsertot. Chauvin on kohtausten taiturillinen diiva, jota ranskalaisorkesteri härhii, yllyttää ja myötäilee herpaantumatta. Musiikki ja esittäjät […]

  Schumannin orkesteriteoksissa tuntuu aina olevan käynnissä jonkinlainen pelastusoperaatio, jossa osoitetaan, että säveltäjä osasi käsitellä orkesteria ja muiden sekä hänen oma kritiikkinsä oli perusteetonta. Gardiner levytti teokset aikoinaan periodisoittimin, mutta viimeksi livenä Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa. Myös François-Xavier Roth luottaa Gürzenich-orkesterin standardisoittimiin ja konserttitaltiointiin. Ja luonnollisesti hän tulkitsee Schumannin neljännestä sinfoniasta varhaisemman (1841), yhtä aikaa ”Kevät”-sinfonian kanssa syntyneen version. Rothin raikas ote istuu mainiosti nuorekkaisiin sinfonioihin. Tempot ovat reippaita, vibratoa vähän ja vasket rämähtävät iskevällä innolla. […]

  Peter Liebersonin (1946–2011) sävellykset ovat jääneet Suomessa yllättävän varjoon. RSO avaa kahdella teoksella säveltäjän maailmaa: The Six Realms liittyy Liebersonin elämänkatsomukseen, kuvaten buddhalaisia jälleensyntymän tasoja, joiden läpi sellosolisti (mainio Anssi Karttunen) vaeltaa, Maailmansuru-avauksesta ensin intensiiviseen helvettiin ja sieltä nälkäisten aaveiden, eläinten, ihmisten ja jumalten maailmoihin. Vaikka konserton harmoninen kieli on vakaan modernia, paistaa sen kerronnallinen selkeys läpi dynamiikan, sointivärien ja melodian keinoin. Yksityiskohdiltaan runsaat osat vaihtuvat yllättävän nopeasti; niitä tekisi mieli kuulostella pidempään, mutta […]

  Händelin Vesimusiikin kolme orkesterisarjaa ovat barokin tai minkä tahansa musiikin valloittavimpia luomuksia, svengaavien tanssirytmien ja säkenöivien sointivärien juhlaa. Sointivärit ovat kirkastuneet historiallisia soittimia hyödyntävissä levytyksissä, joita ovat hallinneet englantilaiset periodiyhtyeet. Ilman kapellimestaria soittava Berliinin Vanhan musiikin akatemia tuo Händelin musiikkiin germaanista ärhäkkyyttä ja tiukempaa rytmistä profilointia. Se suorastaan räjäyttää hämähäkinverkot tästä musiikista ja tarjoaa verevän vaihtoehdon brittiorkesterien elegantille, mutta usein pidättyväisemmälle soitolle. Händel oli kotonaan kummassakin kulttuurissa, ja näissä esityksissä tutut menuetit, hornpipet, aariat […]

  Paul Hindemith kapinoi romantiikkaa vastaan 1920-luvulla sekä asiallisella objektiivisuudella että rämäpäisellä anarkismilla. Vuosina 1925–27 syntyneet ”kamarimusiikit” – toinen osa Ondinen kokonaislevytystä – kuuluu ensin mainittuun osastoon. Meidän hehkeän hedonistiselle ajallemme tällainen Bauhaus-henkinen käytännöllisyys, saksalaisista marsseista tislattu rytmienergia ja poseeraamaton soitintaituruus voi olla vierasta, mutta on välillä vapauttavaa kuunnella musiikkia, joka vetoaa enemmän korviin ja arkkitehtuuriin kuin tunteisiin. Hindemith syyllistyy hetkittäin patenttiratkaisuihin, mutta hitaissa osissa on myös riipivää kauneutta. Viisiosaisessa viulukonsertossa vimmaisten nopeiden osien ja […]

  Beethoven itse näyttää tervehtivän Alia Voxin levykannessa kuulijaa musiikillishistoriallisella viestillä: ”Révolution”. Koronaepidemia sotki Jordi Savallin kokonaislevytyksen, josta ennätettiin julkaista viisi ensimmäistä sinfoniaa. Keskeneräisenäkin kyseessä on juhlavuotta ryhdistävä, rikas ja elinvoimainen kokonaisuus, jossa Beethoven haastaa perinteen ja katsoo tulevaisuuteen. Le Concert des Nations -orkesteri on laajennettu ammattiopiskelijoilla yli 50:een soittajaan, joiden into ja energia on käsin kosketeltavaa. Nämä ovat perioditulkintoja, joissa kovakapulaiset patarummut paukkuvat ja venttiilittömät vasket törähtelevät. Savall antaa Eroica-sinfonialle sotaisaa pauhua, mutta raivaa […]

  Masato Suzuki on perinyt isältään Masaakilta klaveristintaitonsa ja Japanin Bach-kollegion, jotka BIS yhdistää uudella Bachin cembalokonserttojen kokonaislevytyksellään. Couchet-cembaloa soittavan Suzukin ja Bach-kollegion kamarimusiikillinen ote on perusteltu ja tasapainoinen. Lopputulos on ulkoisesti moitteeton, mutta muistuttaa nykyisin liian usein kohdattavia esityksiä, joiden pääpaino on siinä, mitä ei tehdä – ei virheitä, ei mitään liikaa, ja riskejä ei oteta lainkaan. Koska Bach muokkasi cembalokonserttonsa varhaisemmista teoksista, tuntuu oikeutetulta rekonstruoida niiden jatkoksi uusi teos, kantaattiin nro 35 pohjautuva […]

  Dmitri Shostakovitsh: Viulukonsertot nro 1 ja 2. Alina Ibragimova, viulu, Venäjän valtion akateeminen sinfoniaorkesteri ”Jevgeni Svetlanov”, johtajana Vladimir Jurowski. Hyperion CDA68313.   Shostakovitshin musiikki tuntuu viime aikoina vapautuneen kylmän sodan aikaisista asetelmista. Viesti ei ole muuttunut valoisammaksi, mutta henkilökohtaisemmaksi ja yleispätevämmäksi. Se kuuluu Alina Ibragimovan ja Vladimir Jurowskin levytyksessä kahdesta viulukonsertosta, joista sinfoninen ensimmäinen on yksi 1900-luvun viulukonserttojen merkkipaaluista. Jurowskin Jevgeni Svetlanovilta perimä Venäjän akateeminen sinfoniaorkesteri tekee heti vaikutuksen syvällä bassosonoriteetillaan, joka avaa teoksen […]

    Vasili Petrenko ja Oslon filharmonikot ovat koonneet levylleen Rimski-Korsakovin kolme repäisevintä orkesteriteosta. Takavuosina ne olivat suurten orkesterien poseeraavia näytöksiä, mutta Petrenko oslolaisineen ei kavahda haastetta. ”Espanjalainen kapriisi” hahmottuu hienostuneine sooloineen eräänlaiseksi konsertoksi orkesterille, jonka Fandango kärsii lievästä temperamenttivajeesta ennen sytyttävää loppukiihdytystä. Taitavasti eritellyssä Venäläisessä pääsiäisessä on kihelmöivää suuren juhlan odotusta ja sen riehakasta täyttymystä. Postikorttimusiikiksi leimattu Sheheradzade soi Petrenkon tulkinnassa aistillisempana ja yksilöidympänä kuin suuripiirteisissä laajakangasesityksissä. Elise Båtnesin punnitut viulusoolot tekevät tarinasyklistä tavallista […]

  Pietari Inkinen liikkuu luontevasti Prokofjevin kahden moniselitteisen sinfonian, vuonna 1929 valmistuneen kolmannen ja sodan jälkeen 1947 valmistuneen kuudennen maisemissa. Kolmas sinfonia pohjautuu oopperan Tulinen enkeli materiaaliin, ja monilla on ollut vaikeuksia organisoida sen pelottavista ja fantastisista aiheista toimivaa kokonaisuutta. Kuudes sinfonia yhdistelee arvaamattomasti lyyristä optimismia ja sodan kauhua jättäen lopputuloksen jonkin verran avoimeksi. Molemmat teokset etenevät Inkisen johdolla leppoisasti, musiikin lyyrisestä kauneudesta nauttien. Hitaat johdannot ovat eeppisiä, mutta nopeista päätaitteista ei aina löydy täyttä […]