Orkesterit ja konsertot

  Shostakovitsh onnistui vuonna 1953 valmistuneessa kymmenennessä sinfoniassaan herättämään niin ahdistusta kuin toiveita, joihin finaali näyttävässä lopussaan pyrkii. Avainasemassa ei ole niinkään pirullinen Scherzo kuin majesteetillisesti aaltoileva ja kiristyvä avausosa. Sen Santtu-Matias Rouvali hahmottaa sinfonian kivijalaksi, viiltävän yksinäisyyden ja musertavan polyfonian monumentiksi. Philharmonia-orkesteri on vuoden takaisessa konsertissaan väkevästi mukana, ja erityiskiitoksen saavat monet sielukkaat puupuhallinsoolot. Äänityskin kuulostaa nyt täyteläisemmältä kuin aiemmin, eikä orkesteri taivu milliäkään raastavissa huipentumissa. Tempovalinnat tuntuvat osuvan paikalleen. Virtuoosinen Scherzo kiitää mutta […]

Mahlerin seitsemättä sinfoniaa on nimitetty ”Yön lauluksi”, jonka pohjalta rakentuu viisiosainen vaellus iltahämärästä aamunkoittoon. Säveltäjä ei luonnehdintaa siunannut, mutta esittäjien kannattaa pitää mielessään, mitä kaikkea yön siimeksessä kuuluu, näkyy tai kuvitellaan. Simon Rattle tallensi teoksen viime marraskuussa kolmannen kerran, ja yhteistyö Baijerin radion sinfoniaorkesterin kanssa sujuu saumattomammin kuin aiemmat vedot Berliinissä ja Birminghamissa. Poissa on tähdentelevä mikrosäätäminen, ja joustava temponkäsittely kertoo nyt vahvasta eläytymisestä. Loistokunnossa oleva müncheniläisorkesteri pursottaa komeaa saundia ja valtaisaa yksilöosaamista sydämensä kyllyydestä. […]

Sebastian Fagerlundin musiikissa sähäkän toiminnan ohella enemmän sisäistä elämää kuin nykymusiikissa on tapana. Autumn Equinox (”Syyspäivän tasaus”, 2016) on sävelletty Schubertin Okteton kokoonpanolle taustanaan Fagerlundin Ingmar Bergmanin elokuvaan perustuva Syyssonaatti-ooppera. Lapin kamariorkesterin soittajat löytävät suuresta kamarikokoonpanosta niin yksilölliset äänenpainot kuin kollektiivisen yhteisyyden. Teoksen ytimenä on salaperäisiin harmaasävyihin kietoutuva hidas osa, mutta myös nopeista ääriosista löytyy yön ja päivän välillä tasapainoilevaa kaksijakoisuutta. Sky II on normaaleille orkesterisoittimille siirretty versio (2023) barokki-instrumenteille sävelletystä orkesteripyrähdyksestä. Cembalo muistuttaa kokoonpanossa […]

  Belgialainen Eugene Ysaÿe (1858–1931) muistetaan yhtenä suurimmista viulisteista, jonka kirkas, hopeinen viulunääni ja sankarillinen soittotapa tekivät hänestä esikuvan seuraaville viulistipolville. Ysaÿen omat sävellykset kertovat taiturivaatimusten ohella kultivoituneesta ja aikaansa seuraavasta muusikosta. Useimmin Ysaÿen sävellyksistä kuullaan kuutta soolosonaattia, mutta lukuisat runoelmat viululle ja orkesterille ovat jääneet suotta sivuun. Kiertue-elämälle omistautunut säveltäjä ei pitänyt tarkkaa huolta nuottijäämistöstään, joten teokset ovat päässeet oikeuksiinsa vasta viime vuosina. Svetlin Roussev on varmaotteinen viulusolisti laajamuotoisimmissa kappaleissa. Fantasiasta op. 27 tihkuu […]

  Fagotti on puhaltimista jaloimpia, ja soittimen ilmaisuasteikko yltää juurevasta maanläheisyydestä elegiseen herkkyyteen. Jaakko Luoman soittoa kuunnellessa tulee mieleen suurten italialaisten oopperabaritonien saundi, joka istui niin konnan kuin ensirakastajan rooleihin. Italialainen ooppera voi tulla mieleen myös Crusellin, Du Puyn, Berwaldin sekä kolmekymppisenä kuolleen Eduard Brendlerin 1800-luvun alkupuolella valmistuneista konsertoivista fagottisävellyksistä. Niissä laulavista ja aistikkaasti koristelluista hitaista osista ampaistaan finaalien ryöppyäviin juoksutuksiin ja kuviokimaroihin. Näiden Ruotsissa syntyneiden, klassismin ja romantiikan välillä purjehtivien konserttojen takapiruna oli Saksassa […]

  Antonio Vivaldi oli koulutukseltaan pappi, mikä ei aina tunnu ilmeiseltä hänen reipasta ja kirkasväristä kirkkomusiikkiaan kuunnellessa. Mutta lähemmin kuunneltuna teoksista välittyvä eloisa ja taiturillinen näkemys vakuuttaa hengellisellä optimismillaan. Sitä julistaa esimerkiksi alton, tenorin ja basson konsertoivina tertsettoina etenevä Confitebor tibi Domine RV 595 (”Minä tunnustan Sinut Herraksi”). Magnificat RV 611 on Vivaldin neljäs ja viimeinen versio tunnetusta g-molli-teoksesta, jossa soolot on omistettu Pietàn tyttökoulun nimetyille solisteille. Giulio Prandi ja Ghislieri-kuoro ja orkesteri edustavat tuoreinta […]

Määriläinen Paul Wranitzky (1756–1808) syntyi samana vuonna kuin Mozart ja menestyi Wienissä 1790-luvulla kapellimestarina ja säveltäjänä. Hänen aikalaissuosiotaan ei tarvitse ihmetellä: hän on taitava ja suorasukainen orkesterinkäsittelijä, joka hyödyntää kekseliäästi tarttuvia teemoja. Naxos on levyttänyt hänen orkesteriteoksiaan, joiden joukossa on 44 sinfoniaa. Pardubicen Tsekkiläisen kamarifilharmonian kanssa vuorossa on jo kahdeksas julkaisu, josta löytyy hänen tunnetuin sinfoniansa, komeasti otsikoitu ”Suuri karakteristinen sinfonia rauhasta Ranskan Tasavallan kanssa” (1797). Teoksessa käydään läpi suuren vallankumouksen vaiheita sekä sotia ympäröivien […]

Mozartin neljä ensimmäistä pianokonserttoa eivät juuri esiinny konserttiohjelmistossa. Leopold-isä antoi 11-vuotiaalle pojalleen nipun aikalaissäveltäjien – Raupach, Honauer, Eckard ja C. P. E. Bach – galantin tyylisiä soolosonaatteja ja käski säveltämään niihin orkesteriosuudet. Kuten oli tapansa, nuori Mozart päästi mielikuvituksensa valloilleen ja ylitti odotukset. Nämä neljä pikkukonserttoa paljastuvat energiseksi, iloiseksi ja taiturilliseksi musiikiksi, joiden parissa Jean-Efflaim Bavouzet ja Manchesterin Camerata ilakoivat koko rahan edestä. Soppaa sakeuttavat vielä ylimääräiset kokit eli teosten kadenssien säveltäjät, Mozartin ohella Olivier […]

Santtu johtaa Dmitriä” voisi olla Rouvalin ja Philharmonia-orkesterin tuttavallinen otsikko, mutta soittoon ei ole laskettu ylimääräistä rentoutta. Shostakovitshin yhdeksäs sinfonia saa onnistuneen toteutuksen, jossa railakas aloitus täydentyy hilpeällä finaalilla. Väliin jääviin hitaisiin osiin löytyy yksinäisiä puhallinsooloja ja karua surua, jota osien välissä pyrähtävä Presto kiusoittelee neuroottisella vipellyksellään. Yhdeksäs ei ollut neuvostojohdon odottama voitonsinfonia sodan jälkeen, mutta tässä se soi railakasta vapauden tunnetta. Sodan kynnyksellä syntynyt kuudes sinfonia on moniselitteisempi, laajassa avausosassaan pahoilla aavistuksilla höystetty koitos. […]

Vain kahdella säveltäjällä oli onni – ja välillä epäonni – saada opettajakseen Beethoven. Ferdinand Ries (1784-1838) oli heistä toinen ja hän otti tehtäväkseen viedä eteenpäin Beethovenin sinfonista soihtua. Ries otti opettajaansa etäisyyttä muuttaessaan vuonna 1813 Lontooseen, jossa valmistuivat syntyjärjestyksessä hänen viides (1813) ja neljäs (1818) sinfoniansa. Beethoveninsa tuntevalle kuulijalle teoksista löytyy helposti bongattavia vaikutteita, mutta myös esikuvan varjosta nousevaa dramaattista ja tehokasta teemojen käsittelyä. Suurin osa 1800-luvun alun sinfonikoista hiihti kaukana Beethovenin perässä, mutta Ries […]

Toshio Hosokawa (s. 1955) on sukupovensa merkittävimpiä japanilaissäveltäjiä ja hänen taiteensa juuret ovat pitkällä japanilaisessa perinteessä ja estetiikassa. Selvimmin se kuuluu Kahdessa japanilaisessa kansanlaulussa (2003), jotka kertovat saken juonnista, kevään tulosta, kuolemasta ja kukista. Kitara assosioituu Hosokawan teoksissa japanilaiseen kotoon, ulkonäöltään kannelta muistuttavaan ikivanhaan kielisoittimeen, jolle ovat ominaisia intiimi hienovaraisuus ja tarkoin mitoitettu dynamiikka. Hosokawan Serenadi (2003) soolokitaralle ja kitarakonsertto ’Awakening’ (2007) ovat syntyneet Timo Korhoselle, joka on myös levyttänyt konserton. Jakob Kellermann on myös […]

Haydnin musiikki kärsii usein rutiinimaisista esityksistä, mutta ei Tanskalaisen kamariorkesterin ja Adam Fischerin levytyksessä. Orkesteri soittaa perinteisin instrumentein, mutta vapautuneesti historiatietoisella otteella. Fischerin kapellimestariveljeksistä vanhempi ja tuittupäisempi lataa kolmeen Lontoolaissinfoniaan nopeita käänteitä ja draamaa, joista ensimmäiseksi kuulijaa tervehtii B-duuri-sinfonian nro 102 hitaan johdannon ja nopean päätaitteen kontrasti. Myös ”Rummunpäristys”-sinfoniassa nro 103 sekä ”Lontoolaisessa” sinfoniassa nro 104 jännite energisten pääteemojen ja herttaisten sivuteemojen välillä on kiristetty ja jokainen mollivarjo poimitaan huolella rikastamaan juurevasti optimistisia teoksia. Tanskalaisen […]