Orkesterit ja konsertot

Maurice Ravel: Pianokonsertto G-duuri, Pianokonsertto vasemmalle kädelle. Manuel de Falla: Öitä espanjalaisissa puutarhoissa. Steven Osborne, BBC Scottish Symphony Orchestra, johtajana Ludovic Morlot. Hyperion CDA68148. Steven Osborne on Hyperionin luottopianisti, joka on levyttänyt musiikkia Beethovenista ja Schubertista Messiaeniin ja Crumbiin. Hän tuntuu olevan kotonaan hyvin erilaisissa tyyleissä ja temperamenteissa, ehkä venäläinen musiikki jonkinlaisena erikoisalana. Ravelin konsertoissa huomio kiinnittyy rautaiseen tekniikkaan ja eräänlaiseen allround-tehokkuuteen, joka ei aina laske paljon persoonallisuutta lävitseen. Se ei Ravelin konsertoissa ole pelkästään […]

“Konserton otsikko, ’tasapainoton epätasapaino’, viittaa toisaalta sävellysprosessin luonteeseen ja toisaalta siitä seuraavan muodon monikerroksisuuteen. Teokselle on ominaista suuri tiheys, sillä musiikissa ei esiinny juuri lainkaan variantteja ja vielä vähemmän jaksojen toistoja. Enemmän on kyse kaiken aikaa syntyvästä uudesta materiaalista, josta seuraa eri karakterien tiivis pakkautuminen pieneen tilaan.” Sveitsiläisen Dieter Ammanin (s. 1962) esittelyistä ei aina ole hirveästi apua, mutta hänen viulukonserttonsa (2013) edustaa rikasta ja kekseliästä modernismia. Simone Zgraggen soittaa Caroline Widmanille omistetun konserton suvereenisti, […]

Prokofjev: Sinfoniat 4 (vuoden 1947 versio) ja 7 sekä vaihtoehtoinen finaali 7. sinfoniaan. Bergenin filharmoninen orkesteri, joht. Andrew Litton. BIS-2134. Nyt epäilyttää. Taas BIS, taas Bergenin filharmonikot ja jälleen yksi tilastomerkintä Prokofjevin sinfonioista loppumattoman levykatalogin jatkeeksi? Onneksi ei! Prokofjevin neljäs on kuultu varmasti voimallisemmin, riipaisevasti rähjäisemmin ja autenttisemmin, mutta nyt ulkomusiikillinen rappioromantiikka neuvostoviitteineen on korvattu viimeistellyllä yhteissoitolla ja dynaamisilla vaihteluilla aivan äärimmilleen. Vetävä sykkeisyys saa allekirjoittaneen niskan nykimään luonnollisessa ja tarkkaan perustellussa tempossa. Verkkainen makeilu tuo […]

Johannes Brahms: Sinfonia nro 1. Leif Segerstam: Sinfonia nro 288, ”Letting the FLOW go on…”. Turun filharmoninen orkesteri, johtajana Leif Segerstam. Alba ABCD 390. Orkesterikirjallisuuden suurimpiin sotaratsuihin kuuluva Brahmsin ensimmäinen sinfonia kuulostaa vakuuttavalta Turun filharmonisen ja Leif Segerstamin käsissä. Nyt ei etsitä kamarisointia tai liukasta Brahms-liteä. Sinfonian draamalle annetaan aikaa kasvaa ja kulminoitua, ja Segerstam kannustaa turkulaisia peräti kultivoituneeseen soittoon, jonka Alba on vanginnut hienosti monikanavaäänitykseensä. Tulkinnassa on romanttista hehkua, mutta se kunnioittaa klassista konseptia, […]

Nikolai Medtner: Pianokonsertto nro 2, Sergei Rahmaninov: Pianokonsertto nro 3. Marc-André Hamelin, piano, Lontoon filharmoninen orkesteri, johtajana Vladimir Jurowski. Hyperion CDA68145.  Kanadalaisvirtuoosi Marc-André Hamelinilla on pitkä ja lämmin suhde Nikolai Medtnerin musiikkiin. Ei ole ihme, että hän kaivaa emigranttisäveltäjän toisesta pianokonsertosta (1927) persoonallisia vetoja, jotka muissa tulkinnoissa kuulostavat Rahmaninov-jäljitelmiltä. Jevgeni Sudbin löysi taannoisessa levytyksessään vaivattomammin musiikin slaavilaisen sykkeen, mutta Vladimir Jurowskin johtamat Lontoon filharmonikot tuovat musiikkiin ylellistä yhteissoiton henkeä. Sama koskee myös Rahmaninovin kolmatta pianokonserttoa, […]

Klaus Mäkelä aloittaa Shostakovitshin sinfonioiden levyttämisen kolmella teoksella, joissa kuvastuvat Stalinin varjostaman uran traumaattiset käänteet 1930-luvulta. Mahleriaanisen monumentaalinen neljäs sinfonia jäi vuonna 1936 harjoitustelineisiin, kun Pravdassa murskattiin säveltäjän ooppera Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth. Vuonna 1937 valmistui viides sinfonia, säveltäjän vastauksena ”oikeutettuun kritiikkiin”. Synkästä avausosasta riehakkaisiin jälkiosiin siirtyvä kuudes sinfonia syntyi kaksi vuotta myöhemmin. Mäkelä tuntuu haluavan nostaa Shostakovitshin musiikin Stalinin varjosta, mikä monien arvostelijoiden mielestä on tarkoittanut teosten kipupisteiden valkopesua. Neljättä sinfoniaa hän lähestyy miltei […]

Isabelle Faust on aikaisemmin levyttänyt Bachin sooloviuluteokset ja klaveerisäesteiset sonaatit, ja molemmissa tapauksissa suitsutukselle ei ole ollut tulla loppua. Levyttäessään Bachin viulukonserttoja hän ei ole tyytynyt vain levyiltä perinteisesti löytyviin a-molli- (BWV 1041), E-duuri- (BWV 1042) ja kaksoiskonserttoon (BWV 1043), vaan haalinut tuplalevylleen lähes kaikki teokset, joissa Bach on käyttänyt tai ajatellut solistista viulua. Erikoisin tapaus taitaa olla toisen orkesterisarjan viuluversio (BWV 1067), jonka soolo menettää huiluun nähden kontrastia, mutta toimii valloittavasti tanssinumeroissa. Faust puhuu […]

”Dedicated to”. Kalevi Aho: ”…fozen are the restless waters”, Onute Narbutaute; Was there a butterly, Erkki Salmenhaara: Elegiat II ja V, Einojuhani Rautavaara: Into the heart of light (Canto V), Peteris Vasks: Musica serena. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri, joht. Juha Kangas. Alba 414. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri ja sen perustaja ja kunniakapellimestari Juha Kangas ovat uutteria uuden musiikin puolestapuhujia. Uusi Alba-levy sisältää eri säveltäjien heille tekemiä omistuksia 20 vuoden ajalta. Teosten tyylit ovat hyvin erilaisia, mutta Kankaan tyyli ja […]

Stravinsky oli pesunkestävästi venäläinen säveltäjä, mutta venäläiset esittäjät ovat joutuneet usein hakoteille tulkitessaan hänen tarkoin rajattua taidettaan. Laskiaistunnelmaa tuprutteleva Petrushka-baletti tulvii värejä ja mielikuvia vanhan Venäjän maslennitsa-juhlista, mutta siinä on myös bitonaalista kirpeyttä ja terävä rytminen draivi, joka Valeri Gergijeviltä ja Mariinski-orkesterilta jää sivuosaan. Gergijevin ote on lähinnä maalaileva. Hän poimii partituurista maukkaita yksityiskohtia, ja sooloissa riittää luonnetta, mutta kokonaisuus kuulostaa hajanaiselta ja väsyneeltä. Stravinskyn musiikkiin kuuluva energia ja draama toteutuvat vain ajoittain, ja se […]

  Nikolai Kapustin (1937–2020) sävelsi orkesterimusiikkia, jonka sydän sykki jazzille. Yhdistelmä ei ole helppo, sillä partituuriin kahlittuna jazzista tulee helposti jäykkää, ja rumpusetin istuttaminen orkesterikokoonpanoon tuottaa helposti tasapaino-ongelmia. Neljännessä pianokonsertossaan Kapustin kiertää karikot näyttävästi ja säveltää virtuoositeoksen, jossa Rahmaninov tuntuu paiskaavan kättä Gershwinin kanssa. Vaikka kaikki on nuotinnettua, musiikista kumpuaa vapautunut ja improvisatorinen henki. Yhdeksi kokonaisuudeksi puristettu teos on onnistuneesti rapsodinen ja yllättävä. Venäläissäveltäjään erikoistunut saksalaispianisti Frank Dupree hyökkää konserton virtuoosihaasteisiin kuin tiikeri, ja Case […]