Orkesterit ja konsertot

Mahlerin ”Ylösnousemus”-sinfoniaa lähestyttiin takavuosina juhlallisin sanankääntein ja tuntemuksin. Philharmonia-orkesteri ja ylikapellimestarinsa ottavat teosjärkäleen rennommin ja otsikoivat livelevytyksensä “Santtu johtaa Mahleria”. Hieman huokean näköiseen graafiseen suunnitteluun yhdistettynä se voisi antaa aiheen arvailla, etteivät Santtu-Matias Rouvali ja The Philharmonia ota tehtäväänsä täysin tosissaan, mutta lopputulos kertoo muuta. Tämä on poikkeuksellisen spontaani, varmalla kädellä ohjattu ja todelliseen ”Ylosnousemukseen” yltävä tulkinta, joka saa päätteeksi lontoolaisyleisöltä euforiset suosionosoitukset. Konserttitaltioinneilla on tämän mittakaavan teoksissa omat rajoituksensa, mutta hetkeen tarttuva ja verraten […]

Haydnin sinfoniat tarttuvat muistiin lisänimiensä ansiosta, miten apokryfisiä ne sitten ovatkaan. Giovanni Antonini joutuu luottamaan niiden vetovoimaan vakaasti etenevässä Haydnin sinfonioiden kokonaislevytyksessään, mutta on hyvä ymmärtää, etteivät sinfoniat G-duurissa (nro 54) tai C-duurissa (nro 33) ole vähemmän kiinnostavia kuin ”Majesteetillinen” nro 53 D-duurissa. Lisänimi L’Impériale” on joka tapauksessa jonkun muun kuin Haydnin keksimä, vaikka se ehkä vauhditti säveltäjän läpimurtoa Lontoossa 1780-luvulla. Avausosasta voi halutessaan havaita itsevaltaiseen monarkiaan kuuluvaa suvereniteettia, vaikka teoksen erikoisin osa on oikukkaasti […]

Brucknerin sinfonioista on viime vuosina tullut tulkinnallisten koulukuntien taistelukenttiä, joilla perinteitä kunnioittavat konservatiivit ja uudistusmieliset liberaalit ottavat kiihkeästi yhteen. Oma lukunsa ovat sinfonioiden erilaiset editiot, mutta Paavo Järvi ja Zürichin Tonhalle-orkesteri eivät aiheuta sen suhteen sydämentykytystä, sillä he levyttivät Brucknerin kahdeksannesta sinfoniasta standardiksi vakiintuneen Novakin vuoden 1890 version. Tulkinta on ennättänyt jakaa kansainvälisissä arvioissa jyrkästi mielipiteitä, mutta itse en osaa paheksua Järven persoonallisia ratkaisuja, jotka kasvavat luontevasti jättisinfonian arkkitehtuurista. Järven valitsemat tempot ovat hivenen entisaikoja […]

Christian ja Tanja Tetzlaff halusivat omistaa levyn viime vuonna kuolleen ystävänsä, pianisti Lars Vogtin muistolle. Teokseksi valikoitui Brahmsin kaksoiskonsertto, koska siinä on samaa intohimoa ja kärsimystä kuin Vogtin elämässä, ja lisäksi siinä on taustalla läheisen ystävyyden teema, Brahmsin ja viulisti Joseph Joachimin välinen. Levytekstin mukaan Brahms olisi assosioinut itsensä konserton sellistiksi, joka pui suhdettaan viulistiin (Joachimiin), ja Tetzlaffin sisaruksilla tämä aspekti on myös läsnä tulkinnassa. Kyllä se kuuluu kummankin stemman hermoherkässä, emotionaalisuutta täynnä olevassa ilmaisussa. […]

Esa-Pekka Salonen on levyttänyt Bartókin pianokonsertot aiemmin Yefim Bronfmanin kanssa, mutta nyt pianistina on modernin musiikin spesialisti Pierre-Laurent Aimard, jolla on vahva ote musiikin unkarilaisiin piirteisiin. Levy juhlistaa Salosen kiinnitystä San Franciscon sinfonikkojen taiteelliseksi johtajaksi, ja heidän häikäisevän hieno soittonsa vakuuttaa, että juhlalle on aihetta. Yhteistyö Aimardin kanssa on saumatonta. Se on kuin kamarimusiikkia, jossa ei ole solistin ja orkesterin kamppailua, vaan moni-ilmeistä – ajoin toki dramaattistakin – vuorovaikutteisuutta. Aimard ei sen seurauksena ehkä vaikuta […]

John Storgårds on levyttänyt BBC:n filharmonikoiden kanssa Shostakovitshin sinfonioita ja viimeisen julkaisun perusteella hän saa enemmän irti kuolemasta kuin kumouksesta. Shostakovitshin neljästoista sinfonia on samalla laulusarja bassolle, sopraanolle ja kamariorkesterille Lorcan, Apollinairen, Küchelbeckerin ja Rilken runoihin venäjäksi. Aiheena on kuolema, eikä näköpiirissä ole lohdutusta tai pelastusta. Säveltäjän tylyllä näkemyksellä oli Neuvostoliitossa perusteensa, mutta se ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan. Itsemurhaan vuonna 1941 päätyneen Marina Tsvetajevan runot luotaavat venäläistä kohtaloajatusta intiimimmin, mutta Shostakovitsh on viimeisiin kuuluvassa sävellyksessään […]

90-vuotiaaksi viime vuonna yltänyt tanskalainen Per Nørgård on pohjoismaisten säveltäjien elinvoimainen Grand Old Man. Hänen myöhäisteoksensa ovat avautuneet yhä runollisempiin maisemiin, menettämättä modernistista ryhtiään. Hän on säilynyt avoimena kaikelle uudelle, josta hyvänä esimerkkinä on vuonna 2015 valmistuneet Kolme yöllistä osaa viululle, sellolle ja orkesterille. Teos on Nørgårdin ja sellisti Jakob Kullbergin yhteisprojekti, joka pohjautuu Nørgårdin alttoviulukonserton Remembering Childin (1986) materiaaliin. Sooloistaan huolimatta teos ei ole konsertto, vaan häilyvien yökuvien houkutteleva triptyykki. Nørgårdin musiikki istuu John […]

Carl Nielsenin viulukonsertossa on maanläheisen pelimannisoiton poltetta ilman kansanmusiikkiviitteitä. Teoksen villit piirteet saavat jotkut solistit teutaroimaan kuin Viikin lehmät kevätlaitumella, mutta James Ehnes tuo tulkintaansa klassista selkeyttä, hukkaamatta konserton persoonallista särmää. Tuo valppaus nostaa esiin yksityiskohtia ja ajatuskulkuja, jotka ronskimmin ottein jäävät piiloon. Nielsenin viulukonsertto on viime vuosina noussut 1900-luvun keskeisten konserttojen joukkoon, ja tässä levytyksessä myös Bergenin filharmonikkojen ruuti on kuivaa. Ruutia on ladattu vielä enemmän Nielsenin neljänteen sinfoniaan, lisänimeltään ”Sammumaton”. Sekin on osoittautunut […]

Vuoret ja tähdet ovat mahtavia, mutta niistä ei aina synny omaperäisiä taiteellisia oivalluksia. Olivier Messiaen vieraili vuonna 1973 USA:n Utahissa ja katsoi ainutkertaisella tavalla Kanjoneista tähtiin (1974). Kolmiosainen ja puolitoistatuntinen Des canyons aux étoiles solisteille ja orkestereille on monella tapaa erikoinen orkesterinäytös. Pianosoolot, käyrätorvikutsut, kilisevät lyömäsoittimet ja kujertavat linnunlauluaiheet kuuluvat Messiaenin peruskalustoon, mutta tässä niistä syntyy uljas maallinen näytelmä, jolla on myös säveltäjälle tärkeä hengellinen ulottuvuus. Utahin sinfonikoille Grand Canyon ei ole postikorttimaisema vaan monumentaalinen […]

Mahlerin yhdeksättä ja viimeistä valmistunutta sinfoniaa on usein lähestytty jäähyväisinä julmalle maailmalle, vaikka kymmenennessä sinfoniassa oli luvassa vielä jatkoa. Yhdeksäs sinfonia on pikemmin sydänsairaan säveltäjän komein toteutus hänen ideastaan sinfoniasta, jonka tulee sisältää koko maailma. Teoksen tulkinnat ovat jakaantuneet hyvinkin emotionaalisiin, mutta samalla ahtaammin rajattuihin sekä etenkin viime vuosina objektiivisesti toteaviin näkemyksiin. Osmo Vänskä ja Minnesotan orkesteri eivät oikeastaan kuulu kumpaankaan leiriin. Vänskä ja minnesotalaiset soittavat orkesterikirjallisuuden vaativimpiin kuuluvan teoksen hivelevän tarkasti, mutta samalla elävästi […]

Kesäaurinko paistaa ja siniristiliput liehuvat Oulun Sinfonian suomalaisissa alkusoitoissa. Englantilaisen levy-yhtiön tarkoituksena on tuoda esiin Sibeliuksen varjossa säveltäneitä kansallisromantikoita, mutta suomalaisiin korviin musiikki kajahtaa nostalgisena muistona yhtenäiskulttuurin kultaisilta vuosilta. Sibelius on itse edustettuna Karelia-alkusoitollaan, mutta levyn ansiona ovat harvinaisuudet, kuten Järnefeltin Ouverture lyrique ja veikeä Preludium, Mielckin Dramaattinen alkusoitto, Palmgrenin lyhyt Tuhkimo-preludi, sekä Kajanuksen myöhäinen (1926) ja hiukan hajanainen Sinfoninen alkusoitto. Teokset kulkevat toisinaan tallattuja polkuja, mutta aina kauniissa kansallismaisemissa. Melartinin Prinsessa Ruususen alkusoitto kuulostaa […]

Kalevi Aho on suomalaisen säveltaiteen nestorimestari, joka saattaa tuotteliaisuudellaan monet nuoremmat säveltäjät häpeään. Ahkeruus on hyve sinänsä, mutta Aho ei perusta kymmeniä konserttojaan samalle kaavalle, vaan etsii jokaiselle soolosoittimelle oman sointimaailman ja rakenneratkaisut. BIS:n levyn konserttokolmikko tarjoaa hyvin erilaiset teokset hyvin erilaisine soolosoittimineen. Eero Saunamäki hallinnoi nokkahuilukonsertossa (2020) viittä erikokoista soitinta sopraniinosta kontrabassonokkahuiluun. Niiden vaihtelevista rekistereistä ja harkiten käytetystä kamariorkesterista syntyy salaperäinen, toisinaan takemitsumaista impressionismia muistuttava sointimaailma. Tenorisaksofoni on tyystin eri eläin, semminkin kun solistina […]