Orkesterit ja konsertot

Leonard Bernsteinin toista sinfoniaa pianolle ja orkesterille kuulee harvoin, ja sen eklektisyys koettelee paikoin kärsivällisyyttä. Kun sen 60-lukulaiseen idealismin paloon saa henkilökohtaisen otteen, syntyy drive, jossa sanoma kantaa yli kuoppien. Näin kävi Krystian Zimermanin ja Sir Simon Rattlen esityksessä viime kesänä. Kyseessä oli Rattlen jäähyväiskonsertti Berliinin filharmonikkojen johtajana. Zimerman oli Bernsteinin hyvä ystävä ja lupasi soittaa teoksen hänen 100-vuotismustonaan. Teos perustuu W.H. Audenin heti sodan jälkeen vuonna 1946 kirjoittamaan runoon The Age of Anxiety, jossa […]

Andris Nelsonsin ja Bostonin sinfonikkojen konserteista levytettyä Shostakovitshin sinfonioiden sarjaa on tervehditty riemulla kautta median. Näpertelevän kevytsoiton ja hiplailun sijaan saadaan järeää orkesteritykitystä itsevarmalla taituruudella ja hulppealla soinnilla silattuna sekä mojovasti äänitettynä. On kuin Sir Georg Soltin edustama äijäsoitto olisi herännyt uudelleen eloon.   Nelsonsille venäläinen Shostakovitsh-traditio on tuttu, eikä esityksissä säästellä brutaaleja totuuksia. Säveltäjä veti neljännen sinfoniansa 1936 ennen ensiesitystä julkisuudesta, minkä vuoksi sillä ei ole myöhempien teosten tulkintoja värittäviä kaksoismerkityksiä. Nelsons tarttuu härkää […]

Magnus Lindbergin Tempus fugit (2017) oli Radion sinfoniaorkesterin tilaus Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlakonserttia varten. ”Ajan kulumisella” tai ”pakenemisella” on ehkä enemmän tekemistä säveltäjän elämänvaiheiden kuin isänmaan historian kanssa, mutta tilausta varten järjestynyt massiivinen orkesterikokoonpano korostaa musiikista heijastuvaa kansallista itsetuntoa. Lindberg on säveltänyt loisteliaita orkesteriteoksia ennenkin, mutta laajassa ja viisijaksoisessa Tempus fugitissa loisto alkaa muistuttaa straussilaista hedonismia. Tyyli päivittää enemmänkin musiikillisia muistoja Messiaenin erotiikasta Lutoslawskin kirkkauteen, ja Lindberg varioi, ohentaa ja hiljentää taitavasti tekstuuria. Silti musiikista huokuva […]

Leif Segerstamin sinfoniat tuntuvat muodostavan jatkumon, kuin päiväkirjan, jossa järjestysnumerot vastaavat päiväyksiä. Yksityisiä havaintoja ja mielen myllerryksiä on levitetty orkestraaliselle kankaalle, josta perinteisen sinfonisen jäsentelyn tai nykyaikaisen värisäihkeen sijaan etsitään spontaania kommunikaatiota ja vapaita assosiaatioita. Myös sinfonia nro 294, ”Songs of UNICORN heralding…”, muistuttaa tässä suhteessa 1960-luvun psykologisia tekniikoita, ”sensitivity trainingia” ja vastaavia. Ajatuksen sensuroimattamassa liidossa on aina oma tuoreutensa, vaikka jää lähinnä kuulijan kontolle poimia siitä hänelle osuvia merkityksiä. Sinfonian ”yksisarvinen” on käyrätorvensoittaja Tanja […]

  Sujuvasti perinteisiä arvoja korostaneen Brahms-syklin jälkeen Jukka-Pekka Saraste on aloittanut Kölnin radio-orkesterin kanssa Beethovenin sinfonioiden kokonaislevytyksen. Aikamitat eivät ole millään muotoa verkkaiset, mutta eivät myöskään periodiesitysten metronomilukemissa. Neljännen ja viidennen sinfonian esityksiä ryhdittää Sarasteen klassistinen ote, joka ylläpitää liikettä ja säilyttää tähtäimessä kokonaisarkkitehtuurin. Kölniläismuusikot suunnistavat tutuissa maisemissa, mutta nauttivat matkastaan joka hetki. Puupuhaltimien soolot kasvavat luontevasti liikkeestä, jonka kantavana voimana on lämpimästi laulava jousisto. Neljäs sinfonia saa hyväntuulisen tulkinnan, johon tärkeillä hetkillä – kuten […]

Peter Oundjian jätti juuri viisitoista vuotta johtamansa Toronton sinfoniaorkesterin, joka on noussut vuosituhannen vaihteen kriisistä uuteen kukoistukseen. Ralph Vaughan Williams on ollut Oundjianille läheinen säveltäjä, ja Chandosin sacd-levylle on koottu harvinaisempia, eri tavoin konsertoivia teoksia. Pianokonserton alkuperäisversio jäi aikoinaan sivuun vaativuutensa vuoksi, ja Vaughan Williams siirsi sen jättiotteet kahdelle pianolle. Louis Lortie osoittaa kuitenkin, että oikean pianistin riittävän suurissa käsissä pianokonsertosta tulee tärkeä lisä 1900-luvun konserttokirjallisuuteen. Toisen maailmansodan loppuvaiheissa syntynyt oboekonsertto ylistää brittiläisen pastoraalisuuden synkkää […]

Bedrich Smetanan ”Isänmaani” on kuuden sinfonisen runon sarja, josta useimmin kuullaan Vltavaa eli saksankieliseltä nimeltään Die Moldauta. Nykyisin teosta levytetään useimmin kokonaisuutena, jonka eri osat – Prahan läpi virtaavan joen ohella – Vysehrad, Sarka, Böömin metsistä ja niityistä, sekä Tabor ja Blanik, liittyvät Tsekin maantieteeseen, historiaan ja kansanperinteeseen. Paavo Berglundkin teki väkevästi kansallisromanttisesta teoksesta levytyksen, mutta ei ole yllätys, että Má Vlastin tulkitsijoina ovat menestyneet erityisesti tshekkiläiset orkesterit ja kapellimestarit. Jiri Belohlavek kuoli viime vuonna […]

Argentiinalaisen Alberto Ginasteran (1916-1983) musiikki näyttää viimein pääsevän oikeuksiinsa, ja ainakin osa kiitoksista kuuluu BBC:n filharmonikoiden ja Juanjo Menan levysarjalle Chandosilla. Ginasteran teokset ovat palkitseva yhdistelmä modernistisia tekniikoita ja latinalaista eksotiikkaa. Ne voivat yhdistyä yllättävilläkin tavoilla, kuten muunnelmamuotoisessa ja atonaalisessa ensimmäisessä pianokonsertossa (1961). Kirkaskatseinen ja terässorminen Xiayin Wang ampaisee teoksen päättävään dodekafoniseen Toccataan hienolla draivilla. ”Konsertoivat variaatiot” vuodelta 1953 on käytännössä konsertto kamariorkesterille, josta Ginastera poimii solistiksi mm. harpun ja kontrabasson. BBC:n filharmonikoiden soittajat ja […]

Brucknerin sinfoniat ovat massiivisia vuorenjärkäleitä, mutta viime vuosina esitykset tuntuvat toisinaan juuttuneen geologiseen aikakäsitykseen. Tämä Stuttgartin radio-orkesterin esitys vuodelta 1958 esittelee tulkinnan, jossa sinfoninen arkkitehtuuri jäsentyy dynaamisena ja etenevänä. Paul Hindemith ei edusta niinkään germaanista Kapellmeister-perinnettä kuin omaa säveltäjäestetiikkaansa, objektiivista, mutta ekspressiivistä otetta. Se kuuluu erityisesti avausosassa, jossa pää- ja sivuteemat on eritelty selkeästi. Nousu osan keskellä olevalle huipulle on kiihkeä, mutta loppuhuipentuma avautuu ylevään avaruuteen. Suuri Adagio on kestoltaan miltei saman mittainen, mikä lujittaa […]

Vaikka Kalevi Ahon konserttoarkkitehtuurilla on klassistiset piirteensä, ei ole puhettakaan, että hän täyttäisi uudella viinillä vanhoja leilejä. Viisiosainen patarumpukonsertto ja neliosainen ensimmäinen pianokonsertto seuraavat omaa persoonallista dramaturgiaansa, joka kasvaa pitkälti soolosoittimen olemuksesta ja sointimaailmasta. Aho on säveltänyt konserttoja monille harvinaisille soittimille. Lyömäsoittimilla on hänen orkesteriteoksissaan oma erottuva roolinsa, joten konsertto patarummulle ei ole täysin outo ilmestys. Yhteistyö teoksen solistin Ari-Pekka Mäenpään kanssa on tuottanut monia yksilöllisiä piirteitä, joissa patarummut loistavat, eivätkä vain rytmisoittimena vaan melodiaa, […]

Zhi-Jong Wang sijoittui vuonna 2000 jaetulle kolmannelle sijalle Sibelius-viulukilpailuissa, jotka voitti armenialainen Sergei Khachatryan. Sibeliuksen viulukonsertto on siis ollut Wangille tuttu ainakin kahdeksantoista vuotta, ja se kuuluu hänen varmassa ja yksityiskohdissaan harkitussa levytyksessään. Tempojaan Wang ei ole valinnut mitenkään varman päälle, mutta huolehtii aina fraseerauksen viimeistelystä sekä Stradivariuksensa lämpimästä saundista. Persoonallisuutta soitosta ei puutu, vaikkei se räiskyvintä lajia olekaan. Thomas Sanderlingin johtama Philharmonia-orkesteri on mukana sinfonisesti ja hetkittäin vähän muodollisemminkin, mutta aina ymmärtäväisesti. Avausosa ja […]

Dmitri Kitajenko on valinnut Sibeliuksen toiselle sinfonialle monumentaalisen mittakaavan. Verkkaisista tempoista huokuu brucknerilaista majesteetillisuutta, mutta vastapainona ovat lyyristen taitteiden läpikuultava keveys ja näynomaisuus. Sen ansiosta avausosan Allegretto säilyttää ilmavuutensa eikä hidas osa ole niin massiivisesti jyräävä kuin saattaisi. Suurimmat yllätykset tulevat loppupuolella. Scherzon välitaite (Lento e suave) tuntuu pysähtyvän kesäpäivän helteeseen, ja päätaitteen kertaus yllättää pahasti orkesterin vasket. Myös ylimeno finaaliin on toteutettu sisyfosmaisella vääntämisellä, ja loppunousu kuuluu lajinsa perinpohjaisimpiin. Duuriin avautuvassa voitossa on ansaittua […]