torstai huhtikuu 18. 2024
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Liity sinäkin mukaan RONDON KAUPPA valikon kautta!

Elinikäistä ystävää etsimässä

  Ilona Auvinen, 13, piteli ensimmäistä kertaa viulua käsissään viisivuotiaana. Se oli rakkautta ensi jousenvedosta lähtien. “Kokeilin äidin ystävän lainaviulua, ja siitä kuului hieno ääni”, Ilona muistelee. Viulutunnit Ilona aloitti ekaluokkalaisena: “Siitä lähtien olen haaveillut omasta viulusta ja säästänyt siihen rahaa”.   Kun omat säästöt ovat vain puro Omat säästöt olivat kuitenkin vain pieni osa soittimen budjetista. Kun kokoviuluun siirtyminen lähestyi, Ilonan perhe kartoitti yhdessä opettajan kanssa erilaisia mahdollisuuksia hakea apurahaa soittimen hankintaan. Apurahahakemuksia varten […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Ihana Instrumenttini

Kevään ja alkukesän aikana musiikkiopistoissa tehdään oppilasvalinnat tulevaa syksyä varten. Monessa perheessä pohditaankin parhaillaan, pitäisikö lähteä ostoksille vai pääseekö musiikkiharrastuksen alkuun ilman omaa soitinta.   Musiikkiopistot auttavat soitinasioissa Mikkelin musiikkiopiston apulaisrehtori Juho Puikkonen arvelee, että pääsääntöisesti kaikissa Suomen musiikkiopistoissa on lainasoitinsysteemi, mutta määrä ja valikoima vaihtelevat eri oppilaitosten välillä. “Meillä on laajan jousi- ja puhallinvalkoiman ohella klassisia kitaroita ja kanteleita lainattavaksi, mutta rytmimusiikin soittimia ei ole saatavilla”, Puikkonen listaa. Opistolla voi kuitenkin käydä harjoittelemassa niin […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Myrsky sai voimansa yhteistyöstä

Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston, lukioteatterin ja kaupunginorkesterin musiikillinen näyttämöteos Myrsky – Musiikkia lumotulta saarelta oli lähes kahden vuoden pituinen yhteistyöhanke, joka huipentui keväällä verkkokonserttiesitykseen. Monitaiteisuudessa on mahdollisuuksia itsensä ylittämiseen ja mukavuusalueittensa laajentamiseen.   Lukuvuonna 2020–21 Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston teatterisävellyskurssilaiset loivat kymmenen orkesterisävellystä William Shakespearen Myrskyn kohtauksiin. 17-vuotiaat säveltäjät Milja Mahlamäki ja Ella Purra kertovat, että yli neljäsataa vuotta vanha näytelmä valittiin sävellettäväksi sen hyvän tarinan, moniulotteisten henkilöiden ja taianomaisen tunnelman takia. Kurssin muut nuoret säveltäjät olivat Saara Aila, […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Leirikalenteri 2022

0
Tutustu ensi kesän musiikkileireihin! Klikkaa kuvaa!                    
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Vanha musiikki soi musiikkioppilaitoksissa

Kuinka periodisoittimilla soitettava musiikki avautuu nuorelle musiikkiopiston oppilaalle? Hyvin, jos se tarjoillaan oikealla tavalla.   Musiikkioppilaitosten opetus on uusien opetussuunnitelmien myötä entisestään monipuolistumassa, jolloin tilaa raivautuu uusille pedagogisille avauksille. Vanhaa musiikkia opetetaan useissa musiikkioppilaitoksissa, mutta oppiaineena se ei ole Suomessa kovin vanha. Useimmat vanhan musiikin opettajat ovat itse aloittaneet musiikkiopintonsa ”modernilla” instrumentilla. Vanhan musiikin kärpäsen puremaan on voinut johtaa sattuma; soitonopettaja on soittanut barokki-instrumenttia, tai musiikkileirillä on saanut soittaa vanhan musiikin yhtyeessä. Vanhan musiikin muusikoiden […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Musiikkiluokilla ei huolta huomisesta

Korona on karsinut yhdessä laulamista ja esiintymisiä, mutta musiikkiluokkien syntysijoilla uskotaan silti tulevaisuuteen   Musiikkiluokkia on uhattu milloin kaupunkien säästösyillä, milloin oppilaiden ja asuinalueiden yhdenvertaisuudella perustellen. Ne ovat kuitenkin osoittaneet elinkelpoisuutensa erityisesti ruuhka-Suomessa sekä maakuntiensa ykköskaupungeissa. Lahdessa musiikkiluokilla on ollut vahva asema jo vuosikymmenien ajan. Tuhansien harrastajien lisäksi kaupungin ”musiikkiputki” on koulinut joukon omalla sarallaan pitkälle yltäneitä muusikoita Lilli Paasikivestä Santtu-Matias Rouvaliin, Jorma Kääriäiseen ja Jimi Tenoriin. Oikeastaan koko musiikkiluokkatoiminta levisi Suomeen Lahdesta, jossa ensimmäiset […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Taiteidenvälisyys rikastuttaa musiikkiopintoja

  Musiikin peilaaminen toisen taiteenlajin ilmaisun kautta saattaa rikastuttaa ilmaisua, täydentää käsitystä taiteen taustoista, auttaa hahmotuksessa ja laittaa mielikuvituksen liikkeelle.   Eri taiteenlajien yhteinen alkuperä on ihmisen tarve ilmaisulle. Antiikin Kreikassa musiikki-käsite tarkoitti laulun, soiton, runon ja tanssin kokonaisuutta. Käsite rajattiin vasta myöhemmin tarkoittamaan vain säveltaidetta. Ikiaikaisuutensa lisäksi taiteidenvälisyys on myös ajankohtainen ilmiö, joka on noussut myös Suomessa musiikkiopistojen toiminnan tärkeäksi osa-alueeksi. Termillä tarkoitetaan yleensä työskentelyä, jossa saadaan vaikutteita toisen taiteenalan ilmaisusta tai käännetään jonkun […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Musiikki kuuluu kaikille

Miten musiikinopetuksen saavutettavuutta tulisi parantaa ja alan verkostoitumista kehittää? Viidennet valtakunnalliset musiikkikasvatuspäivät Tampereella pureutuivat ajankohtaisiin peruskysymyksiin. Puhujista kuuluisin, presidentti Tarja Halonen nosti esiin aikuisten mahdollisuudet musiikin harrastamiseen.   Rohkeasti, yhdessä ja ilon kautta. Sopisiko iskulause tästä lähtien musiikkikasvatuksen motoksi? Sitä kysyi Keski-Helsingin musiikkiopiston rehtori Petri Aarnio presidentti Tarja Haloselta ja muusikko Iiro Rantalalta Mukaan! -musiikkikasvatuspäivillä Tampereella marraskuussa. Molemmat nyökyttelivät, että kyllä vain. Suomen musiikkikasvatusseura FISME ry:n järjestämän tapahtuman ohjelma oli todella mittava ja monipuolinen, ja […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Yhdenvertaisuutta musiikinopetuksessa

  Mitä taiteen perusopetuksen yhdenvertaisuus edellyttää musiikkipedagogeilta ja musiikkipedagogiikalta? Entä minkälaisten haasteiden edessä musiikkioppilaitokset ovat moninaistuvassa maailmassa? Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä että, kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia riippumatta esimerkiksi sukupuolesta, iästä, kansalaisuudesta, kielestä, vakaumuksesta tai muusta henkilöön liittyvästä syystä. Käytännössä yhdenvertaisuuden toteuttaminen tarkoittaa oppimisen olosuhteiden muokkaamista sellaisiksi, että osallistuminen on mahdollista kaikille, riippumatta näistä henkilöön liittyvistä tekijöistä. Yhdenvertaisuus liitetään usein erilaisuuden tukemiseen ja demokratiaan. ArtsEqual -hankkeen loppuraportissa todetaan, että “demokraattinen sivistysyhteiskunta edistää moniäänisyyttä ja erilaisuutta”. Tutkimushankkeessa tunnistettiin […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Miten musiikki voi auttaa integraatiossa?

  Musiikilla voi olla merkittävä rooli Suomeen saapuvien pakolaisten integroitumisessa, selviää Katja Thomsonin Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan tekemästä väitöskirjasta. Mutta miten kulttuurit saadaan kohtaamaan niin, että vuorovaikutus on dialogista ja erilaisille näkemyksille on tilaa?   Katja Thomson toimii Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatuksen lehtorina ja opettaa myös Global music -aineryhmässä. Kiinnostustaan erilaisiin musiikkikulttuureihin hän on toteuttanut myös alttoviulistina Helsinki Middle Eastern Orchestrassa. Vuoden 2015 pakolaistilanne sai hänet pohtimaan laajemmin musiikin roolia ihmisen auttamisessa. Thomson huomasi, että Suomeen tulleiden pakolaisten joukossa […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Taipuuko musiikinopetus kulttuurien moninaisuuteen?

  Maahanmuutto ja kulttuurisen diversiteetin kasvu ovat haaste myös musiikinopetukselle. Näyttää siltä, että aasialaisten saaminen musiikinharrastuksen pariin myös Suomessa ei ole mikään ongelma, päinvastoin, mutta vaikeampi tilanne on esimerkiksi somalialaisten kohdalla.   Itä-Helsinki on kaikilla mittareilla mitattuna Suomen monikulttuurisinta aluetta, ja se näkyy selvästi myös Itä-Helsingin musiikkiopiston toiminnassa. Oppilaat edustavat yli 20 kansallista alkuperää, ja yli puolet heidän perheistään on sellaisia, joissa vähintään toinen vanhempi on muita kuin kantasuomalaisia. Rehtori Minna-Maria Pesosen mukaan tämä on […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Vapautumisen väyliä etsimässä

    Musiikkipedagogiikassa improvisaatiolla on ollut viime vuosikymmeninä vain vähän jalansijaa – vaikka se kuuluikin olennaisesti esimerkiksi barokin ajan muusikon ilmaisupalettiin. Opetussuunnitelman perusteiden muutos on asettanut taidemusiikkia opettavat oppilaitokset uusien haasteiden eteen: improvisaation rooli opetuksessa lisääntyi sen myötä merkittävästi. Kolmelle pitkän linjan viulupedagogille, Heidi Marjaana Mantereelle, Arja Yurtsevenille ja Jaakko Ilvekselle improvisaatio edustaa muun muassa oppilaan oman äänen löytymistä ja ilmaisun vapautumista.   Diplomiviulisti ja musiikkipedagogi Heidi Marjaana Mantere on opiskellut ja opettanut sekä taidemusiikin […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

UUTISET