Myrsky sai voimansa yhteistyöstä
Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston, lukioteatterin ja kaupunginorkesterin musiikillinen näyttämöteos Myrsky – Musiikkia lumotulta saarelta oli lähes kahden vuoden pituinen yhteistyöhanke, joka huipentui keväällä verkkokonserttiesitykseen. Monitaiteisuudessa on mahdollisuuksia itsensä ylittämiseen ja mukavuusalueittensa laajentamiseen. Lukuvuonna 2020–21 Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston teatterisävellyskurssilaiset loivat kymmenen orkesterisävellystä William Shakespearen Myrskyn kohtauksiin. 17-vuotiaat säveltäjät Milja Mahlamäki ja Ella Purra kertovat, että yli neljäsataa vuotta vanha näytelmä valittiin sävellettäväksi sen hyvän tarinan, moniulotteisten henkilöiden ja taianomaisen tunnelman takia. Kurssin muut nuoret säveltäjät olivat Saara Aila, […]
Vapautumisen väyliä etsimässä
Musiikkipedagogiikassa improvisaatiolla on ollut viime vuosikymmeninä vain vähän jalansijaa – vaikka se kuuluikin olennaisesti esimerkiksi barokin ajan muusikon ilmaisupalettiin. Opetussuunnitelman perusteiden muutos on asettanut taidemusiikkia opettavat oppilaitokset uusien haasteiden eteen: improvisaation rooli opetuksessa lisääntyi sen myötä merkittävästi. Kolmelle pitkän linjan viulupedagogille, Heidi Marjaana Mantereelle, Arja Yurtsevenille ja Jaakko Ilvekselle improvisaatio edustaa muun muassa oppilaan oman äänen löytymistä ja ilmaisun vapautumista. Diplomiviulisti ja musiikkipedagogi Heidi Marjaana Mantere on opiskellut ja opettanut sekä taidemusiikin […]
Metsän siimeksessä
Kuinka moni Suomessa tietää, että Ristiinan Sattilaan on perustettu 1984 tähän päivään asti yhtäjaksoisesti toiminut freelance-lauluopetusstudio? Studion perustaja, laulupedagogi Lauri Leinonen (s. 1936) on kotosin Kestilästä, Leiviskänrannan kylän 12-lapsisesta perheestä. Onnenkantamoinen vei Leinosen lapsuuden niukoista oloista maailmalle, kun hän pääsi esiintymään valtionvieraille Saksasta. Nämä kysyivät, kuinka poika ei opiskele musiikkia ja järjestivät koelaulun saksalaisprofessorille. 60-luvulla ulkomaille lähtö Pohjanmaalta oli tavatonta! Kotikylillä irvailtiin, että ei poika sinne asti kyllä pääse, mutta koelaulu onnistui. Säästääkseen […]
Kasvunpaikka musiikkikuplassa
Millaista on seurata musiikillisia unelmiaan vieraalle paikkakunnalle, kun suurin osa ikäkavereista asuu vielä kotipesän suojissa? Musiikkilukioita on eri puolilla Suomea, ja niissä opiskelee yllättävän paljon ulkopaikkakuntalaisia. Muutto heti peruskoulun jälkeen itsenäiseen elämään tarjoaa haasteiden ohella nuorelle mahdollisuuden etsiä identiteettiään ja paikkaansa musiikkiyhteisössä. Elsa-Vilja Heikkilä, 16, tiesi jo alakoulussa haluavansa Sibelius-lukioon. ”Vitosluokalla hän pyysi, että menisimme katsomaan, missä se lukio on”, muistelee äiti, Satu Haanpää-Heikkilä. Elsa-Vilja kävi tuolloin Mikkelistä käsin sellotunneilla Helsingissä. ”Lukiohaaveet lähtivät […]
Laulu on kestävyyslaji
Lauluvalmentaja purkaa äänentuottamisen mysteerejä ja virittää esiintyjän musikaalin vaatimaan sävellajiin. Hyvällä luonnonäänellä, vaistonvaraisesti ja tuurilla ei nykyisillä musikaalinäyttämöillä pitkälle pötkitä. Sävelpuhtaudesta sointiväriin ja hengityksestä artikulointiin kaiken on oltava hallittua – mikrofoni ei korjaa mitään, vain vahvistaa sen mitä esiintyjä tuottaa. Syysauringon kirkkautta hohtavassa Helsingin Kaupunginteatterin marmorilämpiössä Emilia Nyman kertoo HKT:n pitkästä perinteestä musikaalien lauluvalmennuksessa. Vuosikausia talossa säännöllisesti vierailleet brittiläiset Estill-valmentajat käyvät nykyään valmentamassa ensembleä jo produktiokohtaisestikin. Nymanin mukaan lauluvalmennukseen on alettu suhtautua vielä […]
Musiikkileirit kesällä 2021
Musaleirit 2021
Leirikalenteri 2024
Tutustu kesän musiikkileireihin! Klikkaa kuvaa!
Lahjakkuudet tarvitsevat vertaisiaan
Suomalainen musiikkikoulutus on muuttunut tasa-arvoisemmaksi, mutta lahjakkaimpien ja solistiuralle suuntaavien osalta tasapäisyyden ihanne ei ole hyväksi. Mistä saadaan tulevaisuuden tähtiä, joista koko Suomi voisi olla ylpeä? Asiassa auttavat nuorten piano-, viulu- ja selloakatemiat, joissa nuoret huiput saavat intoa ja kiriä vertaisiltaan. Los Angelesin filharmonikkojen konsertti Hollywood Bowlissa 10. elokuuta 2023: kapellimestarina Tarmo Peltokoski, pianosolistina Anton Meijas. Grieg: pianokonsertto, Saariaho: Ciel d’hiver, Sibelius: sinfonia nro 2. Miltä tuntui lukea konserttiohjelmaa, sekä Peltokosken että Meijaksen opettajana […]
Taiteidenvälisyys rikastuttaa musiikkiopintoja
Musiikin peilaaminen toisen taiteenlajin ilmaisun kautta saattaa rikastuttaa ilmaisua, täydentää käsitystä taiteen taustoista, auttaa hahmotuksessa ja laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Eri taiteenlajien yhteinen alkuperä on ihmisen tarve ilmaisulle. Antiikin Kreikassa musiikki-käsite tarkoitti laulun, soiton, runon ja tanssin kokonaisuutta. Käsite rajattiin vasta myöhemmin tarkoittamaan vain säveltaidetta. Ikiaikaisuutensa lisäksi taiteidenvälisyys on myös ajankohtainen ilmiö, joka on noussut myös Suomessa musiikkiopistojen toiminnan tärkeäksi osa-alueeksi. Termillä tarkoitetaan yleensä työskentelyä, jossa saadaan vaikutteita toisen taiteenalan ilmaisusta tai käännetään jonkun […]
Minne menet, soitinopetus?
Instrumenttipedagogiikassa tasapainoillaan yksilöllisyyden ja yhteismitallisen sekä uusien tuulien ja perinteiden välillä – ja kurkotetaan jo kohti tulevaisuuden muusikkoutta. Musiikkiopistoissa soittamista harrastaa aiempaa harvempi lapsi tai nuori, ja myös alalle hakeutuvien ammattiopiskelijoiden määrä vaikuttaa olevan vähenemään päin. Digitaalisuus, some ja lähes loputtomat harrastusmahdollisuudet ovat nykylasten ja -nuorten maailmaa. Miten päivittää pedagogiikkaa, jotta yhä useammat löytäisivät soittamisen ilon – ja samalla pitää yllä soiton laatua myös tulevaisuudessa ammattilaisuuttakin ajatellen? Vaatimukset ammattilaisiksi haluaville ovat koventuneet ja […]
Puhallinmusiikki kaipaa uutta puhtia
Nuukahtamisen merkkejä osoittava nuorten puhallinsoiton harrastus kaipaa uusia ideoita, erityisesti yhteissoiton kehittämisen osalta. Helsingin Poliisisoittokunnan ylikapellimestarin Sami Ruusuvuoren mukaan yksi keino voisi olla sen limittäminen koulujen yhteyteen. Viime Rondossa uutisoitu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian sisäänotto on herättänyt Suomen puhallinpiireissä paljon keskustelua. Mukana oli vain kolme suomalaista 21:stä sisään päässeestä. Helsingin Poliisisoittokunnan ylikapellimestari Sami Ruusuvuori jakaa huolen nuorten puhallinsoiton harrastuksen tilasta. ”Ehkä Sibelius-Akatemian sisäänottoon oli tänä vuonna myös käytännön syitä, kun pandemia-aikana koesoitto järjestettiin etänä, jolloin […]
Elinikäistä ystävää etsimässä
Ilona Auvinen, 13, piteli ensimmäistä kertaa viulua käsissään viisivuotiaana. Se oli rakkautta ensi jousenvedosta lähtien. “Kokeilin äidin ystävän lainaviulua, ja siitä kuului hieno ääni”, Ilona muistelee. Viulutunnit Ilona aloitti ekaluokkalaisena: “Siitä lähtien olen haaveillut omasta viulusta ja säästänyt siihen rahaa”. Kun omat säästöt ovat vain puro Omat säästöt olivat kuitenkin vain pieni osa soittimen budjetista. Kun kokoviuluun siirtyminen lähestyi, Ilonan perhe kartoitti yhdessä opettajan kanssa erilaisia mahdollisuuksia hakea apurahaa soittimen hankintaan. Apurahahakemuksia varten […]