Aasialaiset naiset jyräävät Sibelius-viulukilpailussa

Jean Sibelius -viulukilpailun välierään päässeet yhteiskuvassa. © Eva-Liisa Orupõld.

 

Jean Sibelius -viulukilpailusta näyttää jälleen tulevan aasialaisten soittajien juhlaa. Perjantaina alkavissa välierissä soittaa 18 kilpailijaa, kuusi japanilaista, kuusi eteläkorealaista ja yksi kiinalainen. Joukko on myös poikkeuksellisen naisvaltainen. Suomalaisista jatkoon pääsi yksi, Otto Antikainen. Itä-Euroopasta välierissä mukana on yksi ukrainalainen, Keski-Euroopasta yksi sveitsiläinen ja muualta maailmasta yksi amerikkalainen viulisti.

Uusi musiikki korostuu tämänkertaisen kilpailun ohjelmistossa aiempaa enemmän. Ensimmäistä kertaa finaalin toinen konsertto Sibeliuksen viulukonserton lisäksi on valittavissa moderneista teoksista, säveltäjinään Unsuk Chin, Oliver Knussen, Magnus Lindberg ja Kaija Saariaho.Jo alkuerän ohjelmistossa oli valittavana Sciarrinoa ja Widmania, ja välierän pakollisena soitettavana on Outi Tarkiaisen kilpailua varten säveltämä uusi teos.

Chinin, Saariahon ja Tarkiaisen myötä joissakin kilpailuissa keskustelua herättänyt naissäveltäjien osuuskin on saatu siis hoidettua, ainakin paperilla. 27.–29.5. soitettavassa finaalissa Helsingin kaupunginorkesteria johtaa vuoden 1995 Sibelius-viulukilpailun voittaja Pekka Kuusisto ja Radion sinfoniaorkesteria Dima Slobodeniouk. Kilpailua voi seurata Yle Areenassa, jossa on kuultavilla kaikkien erien suoritukset. 

Tuomariston puheenjohtajana on kapellimestari-viulisti John Storgårds. Viulukilpailun välierissä soittavat seuraavat viulistit:

Gabrielle Després, Kanada

Otto Antikainen, Suomi

Nakyung Kang, Etelä-Korea

Wonbeen Chung, Etelä-Korea

Claire Wells, Yhdysvallat

Hyun Jae Lim, Etelä-Korea

Minami Yoshida, Japani

Sara Watanabe, Japani

Qingzhu Weng, Kiina

Bohdan Luts, Ukraina

Marika Konishi, Japani

Marina Wako, Japani

Aoi Saito, Japani

Amia Janicki, Sveitsi

Sueye Park, Etelä-Korea

Yukiko Uno, Japani

Alice Lee, Etelä-Korea

Anna Lee, Etelä-Korea

Tästä linkistä voit lukea lyhyet luonnehdinnat soittajista.

Muuta luettavaa Rondossa

Tampere Filharmonia kiinnitti Kristian Sallisen

Suomen nuorimman kapellimestaripolven voittokulku jatkuu. Kristian Sallinen, 25, on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa 2027, kun Matthew Hallsin...

Aasialaiset kärjessä Helsingin balettikilpailussa

Sekä musiikki- että balettikilpailuissa jo pitkään jatkunut aasialaisten esiinmarssi sai jatkoa perjantaina päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa. Suurin osa sarjojen parhaista oli aasialaisia miestanssijoita, joiden...

Slobodeniouk ehdolla Kansallisoopperaan, uudet johtajat Kaliforniaan  

Dima Slobodeniouk on ehdolla Kansallisoopperan ylikapellimestariksi, ja Thomas de Mallet Burgess saa taiteellisena johtajana jatkoajan. Samalla kertaa tuli kapellimestarinimityksiä Kaliforniasta: Elim Chan valittiin San...

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...