RSO:n, Linnun ja Tetzlaffin Bartók-levy voitti Gramophone-palkinnon

Viulisti Christian Tetzlaffin, kapellimestari Hannu Linnun ja Radion sinfoniaorkesterin levytys Béla Bartókin (1881-1945) molemmista viulukonsertoista on saanut brittiläisen Gramophone-musiikkijulkaisun äänitepalkinnon parhaan konserttotaltioinnin sarjassa. Äänitteen...

Wagneria kuvien pauloissa

Ooppera on kokonaistaideteos, jossa eri elementtien suhde on koko ajan muutoksessa. Menneen kesän tärkeimpien saksalaisten festivaalien uusissa Wagner-tuotannoissa korostuu kuvataiteilijoiden ja musiikin osuus, kun...

Kaartin soittokunnan Töölö III: kelpo ohjelma loistavalla yhtenäisyydellä

Nykysäveltäjät ovat maailmalla jo vuosikymmeniä kirjoittaneet sinfoniaorkesterin lisäksi myös puhallinorkestereille, ja myös Suomessa se on osoittautunut kiinnostavaksi kokoonpanoksi lukuisalle säveltäjälle. Siksi onkin kulttuuriteko, että...

Candide säkenöi maanläheisesti

Leonard Bernsteinin Candide Savoy-teatterissa. Ohjaus Tuomas Parkkinen, musiikinjohto Jonas Rannila, koreografia Osku Heiskanen. Helsinki Sinfonietta ja Candide-kuoro. Päärooleissa Heikki Kilpeläinen, Tero Harjuniemi, Kaisa Ranta,...

Kiintoisa kirkko-ooppera vailla sanoja

Jani Sivénin kirkko-ooppera Pyhä Birgitta Naantalin kirkossa 24.8. kapellimestari Jani Sivén, libretto Mirva Koivukangas, ohjaus Ville Saukkonen, lavastus Jani Uljas, puvut Marjo Haapasalo, rooleissa...

Arvio: Jätti-Mahler koki kelpo tulemisen

Aniharvan sävellyksen esitykset ovat sellaisia tapauksia kuin Gustav Mahlerin kahdeksannen sinfonian. Valtavaa koneistoa vaativa ja totaalisesti elämää suurempi teos kysyy sellaisia ponnistuksia, ettei sitä...

Ruotsin kansallisbaletti ehdolla parhaasta virtuaalitodellisuusfilmistä Venetsiassa ja Lyonissa

Tukholmassa toimiva Ruotsin kuninkaallisen oopperan baletti on sekä arvostetuilla Venetsian kansainvälisillä filmifestivaaleilla että Lyonin biennaalissa lyhytlistattu parhaan VR- eli virtuaalitodellisuusfilmin palkintoehdokkaaksi. Teos lähtee lokakuussa...

Arvio: Urut jäivät ultran alle

Harmonikkashamaani Kimmo Pohjosen uusimman teoksen Ultra Organin kantaesitys oli viime vuonna Kölnin Filharmonia-konserttisalissa, mutta kun teoksen virallista Suomen ensiesitystä nyt kuunteli Agricolan kirkossa, elektronisen...

Lappeenrannan ja Tampereen balettigaalat tarjoilevat kansainvälisiä tähtitanssijoita

    Lappeenrannassa 24.-25.8. ja Tampereella 27.8. järjestettävät balettigaalat tuovat estradille lyhyitä otteita klassikkobaleteista sekä kokonaisia koreografioita. Lappeenrannassa jo pidempään järjestetty tapahtuma laajenee tänä vuonna länteen...

Suomalainen Kamariooppera järjestää kahden teoksen yhteisillat

Suomalainen Kamariooppera järjestää Helsingin Suomenlinnassa kaksi kahden pienoisoopperan yhteisiltaa. Tenalji von Fersenissä kuullaan lauantaina 1.9. ja sunnuntaina 2.9. librettisti Maritza Núñezin käsikirjoittamat Daniel Filippo...

Pyhä Birgitta -ooppera saa ensi-iltansa tänään Naantalissa

Naantalin kirkossa saa tänään kantaesityksensä Oopperakammarin uutuusteos Pyhä Birgitta. Mirva Koivukankaan kirjoittama libretto kertoo Pohjoismaiden ainoan naispyhimyksen ja Euroopan naissuojeluspyhimyksen elämäntarinan nuoruudesta vanhuuteen Birgitan...

Arvio: Sebastian Hilli ei pelkää kertoa tarinaa

Moni nykysäveltäjä painottaa, että vaikka hänen musiikissaan olisikin ulkomusiikillisia vaikutteita, teoksella ei ole ohjelmaa eikä se kuvita mitään suoraan. Siksi tuntuu virkistävältä, ettei Sebastian...

UUTISET