Kuhmon Kamarimusiikin johtoon Minna Pensola ja Antti Tikkanen

Kuhmon Kamarimusiikin uusiksi taiteellisiksi johtajiksi on valittu viulistit Minna Pensola ja Antti Tikkanen. He aloittavat tehtävässä välittömästi. Festivaalin edellinen taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn menehtyi...

Baletilla jälleen uusi mahdollisuus

0
Javier Torresin valinta Kansallisbaletin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi ensi elokuusta alkaen on nyt varmistunut. Hän oli oopperatalon johdolle ja hallinnolle sikäli turvallisen tuntuinen valinta, että...

Turku saamassa uuden, upean konserttitalon

0
Nyt se on varmaa: Turku saa lähivuosina kaupunginteatterin viereen uuden konserttitalon, joka tarjouskilpailun voittaneen ehdotuksen perusteella vaikuttaa upealta. Nyt suunnittelu jatkuu tavoitteena saada kenkälaatikkomalliseen...

Hallitus päässyt sopuun – kulttuurialan leikkaukset perutaan

Viimeisen viikon aikana on Suomen hallituksen viestintä kulttuuriväen suuntaan ollut hyvin huomiota herättävää. Viikko sitten sunnuntaina pääministeri Sanna Marin kutsui virka-asunnolle Kesärantaan muusikkoja ja...

Oopperat palaavat – kolme tulevaa ensi-iltaa esittelyssä

Konsertteja koskevien rajoitusten purkauduttua ovat useat oopperayhdistykset ympäri maan tuomassa uusia esityksiä lavoille; tässä esitellään kolme tulevaa ensi-iltaa. Opera Tellus toteuttaa säveltäjä Ilkka Kuusiston ja...

Pääkaupunkiseudun kuorot aloittavat kausikonserttisarjan

24 pääkaupunkiseudun kuoroa on perustanut lokakuun alussa Kausikonserttikuorot-yhdistyksen, jonka tarkoituksena on kasvattaa kuoromusiikin tunnettavuutta ja laatua koordinoimalla alustaa monipuolisten ja korkeatasoisten kuorojen viikoittaisille konserteille...

Rondon Instagram-tili avattu!

                        Rondo on tänään laajentanut läsnäoloaan sosiaalisessa mediassa Instagramin puolelle. Instagram-tilillä rondolehti julkaistaan sisältöä liittyen tuoreimman lehden aiheisiin, konsertti- ja festivaaliarvioihin sekä verkkosisältöön. Rondon pääasiallisena...

RSO:n säveltäjäfestivaalin teemana Thomas Adès

Kolmas RSO-festivaali järjestetään 15.–29.10 Musiikkitalossa. Sen neljän konserttiohjelman teemasäveltäjänä on brittiläinen säveltäjä, kapellimestari ja pianisti Thomas Adès (s. 1971), joka on yksi näkyvimpiä ja...

Eero Lehtimäki lopettaa Joensuun kapellimestarina

Kapellimestari ja klarinetisti Eero Lehtimäki on kertonut lopettavansa pestinsä Joensuun kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana kuluvan kauden päättyessä kesään 2022. Lehtimäki ilmoitti asiasta sosiaalisessa mediassa 6....

Javier Torres López ehdolla Kansallisbaletin johtajaksi

Suomen kansallisooppera ja -baletti sr:n hallitus valitsi kokouksessaan keskiviikkona 6.10. Javier Torresin ehdokkaakseen Kansallisbaletin taiteelliseksi johtajaksi. Haku oli julkinen, ja ehdokasvalinta tehtiin pääjohtaja Gita...

Kitara nousee valokeilaan Sipoon Äänissä

Sipoon Äänet -festivaali järjestetään 8.–10.10. Helsingin kupeessa Sipoon kunnassa. Kitaristi Petri Kumelan suunnitteleman ohjelman tähtivieraana on kolminkertainen Grammy-ehdokas, paraguaylaislähtöinen kitaristi Berta Rojas, joka konsertoi...

Festivaaleja Espoossa, Kauniaisissa ja Pietarsaaressa

0
  Kauniaisten musiikkijuhlien (28.10–7.11.) ohjelma on saanut otsikokseen Paluu tulevaisuuteen. Jan Söderblomin suunnitteleman tapahtuman aloittaa Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri (kts. ohjelma ohesta). Lauluyhtye Rajaton esiintyy Jaakko ja...

UUTISET