Saamelaisten kansallispäivän kunniaksi uutta musiikkia pohjoisesta

Tänään 6. helmikuuta vietetään saamelaisten kansallispäivää, ja päivää juhlistetaan myös saamelaismusiikin julkaisuilla. Laulaja Ánnámáret on julkaissut uuden albuminsa Nieguid duovdagat ja lähettää suoratoistona julkaisukonsertin...

Joka viides kotimainen muusikko harkitsee alanvaihtoa, tuore barometri kertoo

Kulttuuripoliittisen tutkimuskeskuksen Cuporen mukaan koronaviruspandemian vaikutukset suomalaiseen taidekenttään ovat olleet merkittäviä ja paikoin jopa tuhoisia. Huhtikuussa kokonaisuudessaan julkaistavan Taiteen ja kulttuurin barometrin ennakkotietojen mukaan...

Kokkolan Talviharmonikka pitää perinteistään kiinni poikkeusaikanakin

Harmonikan ammattilaisten ja harrastajien vuotuinen Kokkolan Talviharmonikka järjestetään tänä vuonna 7.–14. helmikuuta. Osa tapahtumista on siirtynyt livestriimeiksi tai tallennettu etukäteen, mutta festivaali kertoo pyrkivänsä...

Antti Siirala Sibelius-Akatemian pianoprofessoriksi

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian uutena pianonsoiton professorina aloittaa 1. elokuuta 2021 Antti Siirala. Hän työskentelee tällä hetkellä professorina Hochschule für Musik und Theater Münchenissä. Siirala on...

Musica nova Helsinki tutkii äänen arkkitehtuuria

Joka toinen talvi järjestettävä Musica nova Helsinki -nykymusiikkifestivaali käynnistyy huomenna ja jatkuu helmikuun 10. päivään saakka. Tämän vuoden festivaali järjestetään vallitsevan koronaviruspandemiatilanteen vuoksi pääosin...

Tutkimus: Kulttuuriala kärsinyt toiseksi pahiten koronakriisistä

Konsulttiyhtiö EY:n eurooppalaisten tekijänoikeusjärjestöjen kattojärjestölle GESAC:lle tekemän tutkimuksen mukaan kulttuurialat ja luovat alat ovat kärsineet yhteenlaskettuna toiseksi pahiten koronaviruspandemian seurauksista. Alojen liikevaihdon arvioidaan vuonna...

Joensuun oopperayhdistys tarjoilee Lemmenjuomaa – nyt ja kesän korvalla

Haastavista esittävien taiteiden ajoista huolimatta Joensuun oopperayhdistys on toteuttanut uusimman produktionsa, Gaetano Donizettin kaksinäytöksisen koomisen oopperan Lemmenjuoma. Näyttämötoteutuksesta ja lavastuksesta vastaavat kapellimestari Huba Hollókői...

Oopperan Ring siirtyy taas – Hannu Lintu johtaa 

1
Yleisö ei pääse esityksiin Uudellamaalla vielä helmikuussakaan, kun aluehallintovirasto jatkoi yli kymmenen hengen yleisötilaisuuksien kieltoa 28.2. saakka. Eniten tämä vaikuttaa Kansallisoopperaan, jonka tuotanto Wagnerin...

Kansanmusiikkiduo Vildá palkittiin EU:n Music Moves -palkinnolla

Laulaja Hildá Länsmanin ja haitaristi Viivi Maria Saarenkylän duo Vildá on palkittu Euroopan unionin Music Moves Europe Talent Awards -palkinnolla. Kahdeksalle eurooppalaiselle nousevalle musiikkiartistille...

Palkintoja odotellessa: sekä Emma- että Ylen Vuoden levy- ehdokkaat julkistettu

Musiikkituottajat ry:n vuosittaisen Emma-gaalan palkintoehdokkaat on julkaistu. 14. toukokuuta järjestettävässä gaalassa palkitaan vuonna 2020 julkaistuja kotimaisia äänitteitä. Vuoden artisti/yhtye -palkinto päätetään yleisöäänestyksellä, muut palkinnot...

Helsingin Aurore-renessanssimusiikkijuhlilla kolme konserttia

Kahdeksansia Aurore-nimellä kulkevia Helsingin renessanssimusiikkijuhlia vietetään 22.–24. tammikuuta. Yleisörajoitusten vuoksi konsertit järjestetään suoratoistona, ja niihin voi ostaa vapaaehtoisen lipun (tai useamman). Perjantain 22.1. konsertti Nymfien...

Kaustisen kamarimusiikkiviikko soi radiossa ja verkossa

Huomenna 22.1. alkava Kaustisen kamarimusiikkiviikko on tapahtumarajoitusten myötä joutunut perumaan useamman konserttinsa ja siirtänyt jäljellä olevan ohjelman kokonaan etäkonserteiksi. Konsertit toteutetaan maksuttomina suoratoistolähetyksinä, joihin...

UUTISET