keskiviikko toukokuu 8. 2024

Tutkimus: Kulttuuriala kärsinyt toiseksi pahiten koronakriisistä

CC-BY-SA ProtoplasmaKid / Wikimedia Commons

Konsulttiyhtiö EY:n eurooppalaisten tekijänoikeusjärjestöjen kattojärjestölle GESAC:lle tekemän tutkimuksen mukaan kulttuurialat ja luovat alat ovat kärsineet yhteenlaskettuna toiseksi pahiten koronaviruspandemian seurauksista. Alojen liikevaihdon arvioidaan vuonna 2020 pudonneen Euroopan unionin sisällä 31 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna. Euroissa mitattuna tämä tarkoittaa 199 miljardia euroa vähemmän. Kaikista suurista elinkeinoelämän aloista ainoastaan lentoliikenne on kärsinyt yhtä pahasti; esimerkiksi matkailualalla liikevaihto on pudonnut ”vain” 27 prosenttia.

Pahimman pudotuksen ovat kulttuurialojen sisällä kohdanneet näyttämötaiteet, joiden liikevaihto on pudonnut 90%, sekä musiikki, jonka liikevaihto on pudonnut 70%. Kulttuuri- ja luoviin aloihin laskettiin tutkimuksessa näiden lisäksi arkkitehtuuri, audiovisuaalinen ala, mainosala, kirjallisuus, painettu media, radio, kuvataide sekä peliteollisuus, joka on näistä ainoa pandemia-ajan kasvaja. Kulttuuri- ja luovien alojen liikevaihdon kasvu ennen pandemiaa, vuosina 2013–19, oli 17 prosenttia eli 93 miljardia euroa, ja osuus EU:n bruttokansantuotteesta 4,4 prosenttia.

Tuoreimmat uutiset