Klassisen musiikin kuuntelijat eivät merkitsevän elitistisiä, kertoo tuore kyselytutkimus

Teosto ja Musiikintuottajat IFPI Finland toteuttivat elokuussa seitsemättä kertaa Musiikinkuuntelu Suomessa -tutkimuksen. Viimeisen kahden vuoden tulosten perusteella on muodostettu "kartta" artistien paikoista ja rooleista...

Sibeliuksen syntymäkodissa sunnuntainen matineasarja

Jean Sibeliuksen syntymäkodissa Hämeenlinnassa alkaa huomenna sunnuntaisten kamarimusiikkimatineoiden sarja, joka kestää aina marraskuun viimeiseen sunnuntaihin saakka. Toinen konserteista on poikkeuksellisesti lauantaina 17. lokakuuta. Ensimmäisen...

Opetus- ja kulttuuriministeriö avusti kesän kulttuuritapahtumia 7 miljoonalla lisäeurolla

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on jakanut 7 157 000 euroa korona-avustuksina kesän kulttuuritapahtumien järjestäjille. Järjestäjäorganisaatioita tuetaan, jotta ne pystyvät jatkamaan toimintaansa koronatilanteen aiheuttamista tappioista...

Wihurin Sibelius-palkinto säveltäjä Jukka Tiensuulle

Säveltäjä Jukka Tiensuulle on myönnetty Wihurin kansainvälisten palkintojen rahaston Sibelius-palkinto. Kyseessä on yksi suurimmista ja arvostetuimmista klassisen musiikin palkinnoista, joka jaetaan kansainvälisesti tunnetuiksi ja...

Saaristo-ooppera juhlii Weillilla ja Kortekankaalla

    Saaristo-oopperan uudet tuotannot ovat Kurt Weill -revyy ja Olli Kortekankaan uusi monologiooppera. Jälkimmäinen käsittelee vakavaa ja ajankohtaista aihetta: hylättyjä vanhuksia. Seurueen voimahahmo Päivi Nisula...

Uuden Musiikin Lokakuun teemana ilmastonmuutos

Pohjois-Suomen tärkein nykymusiikkijuhla Uuden Musiikin Lokakuu käynnistyy huomenna ja jatkuu sunnuntaihin 11.10. saakka. Poikkeuksellisen lämmin syksy korostaa tämän vuoden festivaaliteemaa eli ilmastonmuutosta. Muutoksia on...

Encanto ja FiBO yhdistivät voimansa – uusi vanhan musiikin festivaali syntyi Helsinkiin

Klassisten muusikkojen ylläpitämä Encanto Music ry on järjestänyt festivaaleja ja salonkimusiikin sarjoja vuodesta 2014, mutta tänä syksynä Encanto on yhdistänyt voimansa Suomalaisen barokkiorkesterin (FiBO)...

Kulttuurikomppania Eloa paikkaa taidemusiikkivideoiden vähyyttä

Kulttuurikomppania Eloa julkaisi syyskuun alussa ensimmäisen neljän musiikkivideon – tai musiikkilyhytelokuvan, kuten Eloan tekijät niitä itse kutsuvat – sarjasta, ja tänään se sai seuraa...

Keväältä siirtynyt Art Festivo käynnistyy Parkanossa

Parkanossa ja Kihniössä järjestettävä Art Festivo käynnistyy tänään ja kestää lauantaihin 10. lokakuuta saakka Festivaalin ohjelma on siirtynyt kokoontumisrajoitusten myötä keväältä, ja kaikki ennakkoon...

Suomen Työväen Musiikkiliitto juhlii sataa vuottaan

Maamme vanhin harrastajamusiikkijärjestö, Suomen Työväen Musiikkiliitto, täyttää tänä viikonloppuna 100 vuotta. Työväenkuorojen ja -orkestereiden edustajat kokoontuivat Tampereelle 25.–26.9.1920 liiton perustamiskokoukseen. Tänä vuonna juhlinta on...

New Yorkin Metropolitan pysyy kiinni vielä vuoden verran

New Yorkin Metropolitan-ooppera ilmoitti keskiviikkona peruvansa koko kautensa 2020–21 ohjelman. Maailman kuuluisimpiin oopperataloihin kuuluva Metropolitan aukaisee ovensa siis vasta ensi vuoden syyskuussa. Alun perin...

Kitara Novassa useita kantaesityksiä

  Uuden kitaramusiikin festivaali Kitara Nova järjestetään toista kertaa Helsingissä Hietsun Paviljongissa 19.–20. syyskuuta. Festivaali sisältää useita kantaesityksiä, joista yksi on Kitara Novan tilaama. Konserttien...

UUTISET