Emma-ehdokkaat vuodelle 2019 julki

Musiikkituottajat ry:n vuosittain järjestämän Emma-gaalan ehdokkaat julkistettiin tiistaina. Palkintosarjoja on yhteensä 19: vuoden albumi, kappale, yhtye, miessolisti, naissolisti, tulokas, tuottaja; sekä kappaleelle, artistille tai...

Lauantaina 15.12. vietetään Joululaulupäivää

Joulukuun viidestoista päivä on muutaman vuoden ajan ollut nimettynä kansalliseksi joululaulupäiväksi. Tavan on lanseerannut evankelis-luterilaisen kirkon pääkaupunkiseudun seurakuntien tuottama Jouluradio. “Joululaulupäivästä on jo muutamassa vuodessa...

Joulu on jo ovella: lista joulukonserteista, joihin vielä ehtii

Jouluun on vielä kaksitoista yötä, ja adventinajan, pikkujoulukauden ja kauppojen kulutushälinän tavoin on joulukonserttienkin kulta-aika ollut meneillään jo kuukauden taitteesta. Jos joulumusiikkikorvaa kihelmöi, niin...

Lasten ja nuorten tähdittämä Seikkailu jouluyönä -musikaali saa ensi-iltansa Pasilassa

ShedHelsinki-yhdistyksen tuottama musikaali Seikkailu jouluyönä saa ensi-iltansa lauantaina 8.12. Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa. Musikaali tuo lavalle yli 130 lasta ja nuorta yhdessä musiikkiteatteriammattilaisten kanssa,...

Taavi Oramo kiinnitetty arvostetulle HarrisonParrot-agentuurille

Kapellimestari, klarinetisti ja laulaja Taavi Oramo on allekirjoittanut sopimuksen arvostetun brittiläisen HarrisonParrott-agentuurin kanssa. Vuonna 1969 perustetulle artisti- ja projektitoimistolle kirjautumista on yleisesti pidetty ponnahduslautana...

Osmo Vänskä suunnittelee jättävänsä Minnesotan orkesterin 2022

Kapellimestari Osmo Vänskä ilmoitti keskiviikkona aikeestaan jättää Minnesotan orkesterin taiteellisen johtajan tehtävänsä vuosien 2021-22 kauden jälkeen. Hän ei ole vielä kertonut jatkoaikeistaan, eikä orkesteri...

Esa-Pekka Salonen siirtyy Lontoosta San Francisco Symphonyn kapellimestariksi

Säveltäjä ja kapellimestari Esa-Pekka Salonen ilmoitti tiistaina 4. joulukuuta väistyvänsä lontoolaisen Philharmonia Orchestran kapellimestarin tehtävästä kauden 2020-2021 jälkeen, ja seuraavana päivänä julkaistiin tiedote Salosen...

Oulun yliopiston tuore väitöskirja: Kaupalliset suoratoistopalvelut syrjäyttäneet musiikkikirjastot

Filosofian maisteri Markus Rytingin tuore Oulun yliopistossa tehty väitöstutkimus osoittaa musiikin kaupallisten suoratoistopalvelujen syrjäyttäneen musiikkikirjastot ilmaisen musiikin tarjoajana. Väitöstilaisuus on perjantaina 7.12. klo 12. Tutkimuksessa...

Suomi-palkinnot musiikin saralla Koko Jazz Clubille ja Remu Aaltoselle

Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät Suomi-palkinnot jaettiin tänä vuonna 3. joulukuuta seitsemälle taiteilijalle ja ryhmälle. Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon (sin.) Veikkauksen voittovaroista lahjoittamista...

Oodin avajaisissa useita musiikki- ja tanssiesityksiä

Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi aukeaa tänään. Valtakunnan paraatipaikalle rakentuvan tärkeän julkisen rakennuksen ja arkkitehtonisen puheenaiheen avajaiset sisältävät laajan kaksipäiväisen, aina itsenäisyyspäivälle jatkuvan ohjelman. Toinen suurista...

Puhelintekoäly osallistui orkesteriteoksen säveltämiseen

28. marraskuuta Wienin Musikverein-konserttitalossa esitettiin Huawei-teknologiayhtiön tuottama Sound of Light -orkesteriteos, jonka musiikki syntyi osittain tekoälyn tuottamana. Tietokoneen säveltämästä orkesteriteoksesta ei kuitenkaan täysin ole...

Global Fest esittelee musiikkia maailman kulttuureista ja kulttuurien välistä

Kolmatta kertaa järjestettävä Global Fest on jokavuotinen Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Global Music –koulutusohjelman opiskelijoiden, opettajien ja alumnien oma festivaali. Helsingin Musiikkitalossa järjestettävä festivaali omien sanojensa...

UUTISET