We Jazz löytyy joulukuun alussa niin elokuvateatterista, yökerhosta kuin Tallinnastakin

We Jazz on joulukuun alun tapahtuma, joka tuo kotimaisia ja ulkomaisia artisteja vuosittain vaihtuviin esityspaikkoihin Helsingissä. Joulukuun 2.-9. päivän välillä We Jazz järjestää 14...

Uusi lastenooppera Tonttulan lapsista saa ensi-iltansa huomenna

Opera Telluksen uutuusooppera Tomtebobarnen (suom. Tonttulan lapset) saa huomenna 30. marraskuuta ensi-iltansa Helsingin Savoy-teatterissa. Muut esitykset ovat lauantaina ja sunnuntaina 1.-2.12. Ruotsalaisen Elsa Beskowin (1874-1953) vuonna 1910...

Musiikin valtionpalkinto Maria Kalaniemelle

Valtion taidetoimikunnat palkitsivat eilen 27.11. kuusitoista ansioitunutta suomalaista eri alojen taiteilijaa 14 000 euron suuruisilla valtionpalkinnoilla Taiteen edistämiskeskuksen järjestämässä taidetoimikuntien 50-vuotisjuhlassa, Taike-Gaalassa. Musiikin valtionpalkinnon...

Pirkanmaan pianofestivaali päättyi lasten ja nuorten pianokilpailuun

Tampereen Pianoseura järjesti viime torstaista sunnuntaihin Pirkanmaan pianofestivaalin. Tuija Hakkilan mestarikurssilla ja Anna Kuvajan resitaalikonsertilla torstaina alkanut festivaali jatkui perjantaina Tampere Filharmonian konserttiin, jossa...

Åbo Svenska Teater juhlii useita pyöreitä ensi vuonna

Åbo Svenska Teaterhus vihittiin käyttöön vuonna 1839. Vuonna 1894 perustettiin siellä toimiva Svenska Inhemska teatern, joka ensimmäisenä Suomessa palkkasi suomenruotsalaisia näyttelijöitä – siihen saakka...

Kuusivuotinen Bartók-kilpailu on puolessa välissä toisen sävellyskilpailun ratkettua

Budapestin Liszt-musiikkiakatemian järjestämän Bartók World Competition -kilpailusarjan sävellyskilpailun voitti unkarilainen Dániel Dobos (s. 1994) kappaleellaan Drumul Dracului. Toisen sijan voitti eteläkorealainen Sang Un Kang...

MuTeFest esittelee viikon verran elektronista ja elektroakustista musiikkia

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian aineryhmän järjestämä MuTeFest järjestetään marraskuun lopussa 26.-30.11. Samalla juhlitaan 20-vuotista musiikkiteknologien koulutusta Sibelius-Akatemiassa. Tapahtumapaikkoina Helsingissä toimivat Musiikkitalo (lähinnä Black Box -sali)...

Pietarsaaren RUSK-festivaalin teemana ”Aallot murtuvat”

Kuudetta kertaa järjestettävä Pietarsaaren RUSK-kamarimusiikkifestivaali järjestetään tällä viikolla 20.-24.11. Ruotsin- ja suomenkielisen festivaalin teemana on Aallot murtuvat, jolla festivaaliohjelmassa viitataan ennen kaikkea murroskausiin (musiikin)historiassa...

Encanton Syyssalongeissa tarinoita ja tunnelmointia Helsingin huviloissa

Encanto-yhdistys jatkaa omaa salonkimuotoista festivaaliaan, ja marraskuun teemana on Kokemuksia ja kohtaloita. 18.-28.11. järjestettävät salongit pidetään helsinkiläisissä huviloissa Linnunlaulussa ja Vanhassakaupungissa. Sunnuntaina 18.11. Eläintarhan...

Jorma Panula -kapellimestarikilpailussa ei jaettu ensimmäistä palkintoa

Perjantai-iltana päättyneessä kansainvälisessä Jorma Panula -kapellimestarikilpailussa ei jaettu ensimmäistä palkintoa. Jaetun toisen sijan ja 8 000 € suuruiset palkinnot saivat saksalainen Johannes Zahn sekä brittiläinen Angus Webster,...

Brittenin The Rape of Lucretian kerronta siirtyy luentosaliin Sibelius-Akatemian versiossa

Benjamin Brittenin vuonna 1946 valmistunut kamariooppera The Rape of Lucretia (Lucretian raiskaus) saa huomenna ensi-iltansa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian uutena ohjauksena. Ohjaajana toimii Victoria Newlyn, joka...

UMOn toiminta jatkuu täyspäiväisenä – orkesterin nimi myös vaihtuu

Suomen ainoa kuukausipalkkaisen big bandin UMO Jazz Orchestran talouskriisi on toistaiseksi ratkennut, kun orkesterin tämänhetkinen omistaja, Helsingin kaupunki, on konsernijaostonsa kokouksessa maanantaina 12.11. päättänyt...

UUTISET