Katsaus UMOn syyskauteen: jazz soi silloinkin, kun toiminta on vaakalaudalla

Suomen ainoa täysammatillinen big band, UMO Jazz Orchestra, toteuttaa syyskauttaan uhkaavien varjojen alla. Jo aiemmin Yleisradio luopui rahoitusosuudestaan, ja myös päätukijan Helsingin kaupungin tuki...

Tulkinnanvaraista-konserttisarja esittelee eilistä ja nykyistä avantgardea

Seitsemäs Tulkinnanvaraista-konserttisarja omien sanojensa mukaan "pitää esillä ja tutkii avantgardetaiteen historiaa ja nykyisyyttä" järjestämällä konsertteja ja/tai performansseja Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Porissa syksyn aikana. Ensimmäinen...

Tampereen Maailmantango-festivaalin pääohjelmassa soi kaipaus

Tampereella 12. kertaa järjestettävän Maailmantango-festivaalin pääohjelma käynnistyy tänään. Musiikkia, tanssia ja kirjallisia taiteita sisältävä tapahtuma on tänä vuonna teemaltaan Kaikessa soi kaipaus, joka kaupunkifestivaalin...

Nykymusiikin Klang-konserttisarja käynnistyy kahdeksatta kertaa

Kahdeksas nykymusiikkiin keskittyvä Klang-konserttisarja alkaa huomenna 10. syyskuuta. Helsingin Musiikkitalossa järjestettävistä konserteista ensimmäisen toteuttaa Suomen Solistiyhdistys. Mikko Heiniön, Jarkko Hartikaisen ja Enno Poppen teosten...

Kuvataiteilija ja muusikko Pekka Toivonen soittaa Helsingissä pienoiskiertueen

Graafikko, lyhytelokuvien tekijä, lehtijulkaisija, säveltäjä ja pianisti Pekka Toivosen huomenna alkava Pekka Toivonen Piano Week on Helsingin kaupungin tukema viiden konsertin sarja, jossa Toivonen...

Miika Ranne valittu Pori Jazzin toimitusjohtajaksi

Pori Jazzin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Miika Ranne. 1. lokakuuta festivaaliorganisaation toimeenpanevaan johtoon siirtyvä Ranne on toiminut aiemmin tuottajana media-alalla, viimeisimpänä Yleisradion Luovien sisältöjen...

Uusi Minimalia-konserttisarja alkaa Konepajan Brunossa

Helsingin Vallilassa sijaitsevan Konepajan alueen Bruno-monikäyttötilassa alkaa huomenna uusi konserttisarja Minimalia. Minimalistiseen kamarimusiikkiin keskittyvän sarjan kolme konserttia pidetään syyskuukausien toisena lauantaina, ja sarjalle suunnitellaan...

Turun Sibelius-museon keskiviikkokonserttien sarja alkaa

Aurajoen varressa Turussa sijaitseva Sibelius-museo tarjoaa syksyllä keskiviikkoisin konsertteja monessa eri musiikkityylissä.  Kausi alkaa tänään paraislaisen Reinholds-kansanmusiikkiyhtyeen konsertilla, ja 12.9. on tiedossa jazz-ilta MÖLy-trion...

Pianon supertähti Jevgeni Kisin konsertoi RSO:n kanssa

Jevgeni Kisin, jota The Economist -lehti on kutsunut "maailman arvostetuimmaksi klassiseksi pianistiksi", saapuu huomenna Radion sinfoniaorkesterin solistiksi. Hän soittaa Franz Lisztin 1. pianokonserton. Lisäksi...

Lahti ja Loviisa nostavat Sibeliuksen tämänviikkoisten festivaaliensa keskiöön

Kansallissäveltäjä Jean Sibelius (1865-1957) on saanut runsaasti kunniaa liputuspäivän, nimikkorakennuksien ja -instituutioiden ynnä muun kautta, mutta hänen nimeään kantavat myös kaksi festivaalia, jotka järjestetäänkin...

Katsaus kaupunginorkesterien syyskauteen

Helsingin kaupunginorkesterin syksy on ylikapellimestari Susanna Mälkin sanoin "angloamerikkalainen kausi": ohjelmistossa vilisee säveltäjänimiä kuten Edward Elgar, George Gershwin, Charles Ives, Joan Tower, Duke Ellington,...

RSO:n, Linnun ja Tetzlaffin Bartók-levy voitti Gramophone-palkinnon

Viulisti Christian Tetzlaffin, kapellimestari Hannu Linnun ja Radion sinfoniaorkesterin levytys Béla Bartókin (1881-1945) molemmista viulukonsertoista on saanut brittiläisen Gramophone-musiikkijulkaisun äänitepalkinnon parhaan konserttotaltioinnin sarjassa. Äänitteen...

UUTISET