Joonas Haavistosta Steinway-artisti

0
Jazzpianistin musiikkia on kuultu mm. Hymyilevä mies -elokuvassa. Pianisti Joonas Haavisto on valittu ensimmäisenä suomalaisena jazzpianistina Steinway-artistiksi. Pianobrändin kunnianosoitus tukee korkeatasoisten pianistien uraa ja työolosuhteita. Muita...

HY:n taidealat saavat määrärahansa – yhdelle vuodelle

0
Muun muassa musiikkitieteen tuntimäärärahat säilyvät Helsingin yliopiston budjetissa vuonna 2018. Huhtikuussa uutisoimme, miten Helsingin yliopiston taiteiden tutkimuksen opiskelijat vastustavat yliopiston uutta rahoitusmallia. Uudistus uhkasi lakkauttaa...

Kuusi suomalaista Maj Lind -pianokilpailuun

0
Hakemuksia saapui kilpailuun tällä kertaa ennätysmäärä. Elokuussa alkavaan kansainväliseen Maj Lind -pianokilpailuun on valittu yhteensä 44 kilpailijaa, jotka edustavat 16 kansallisuutta. Eniten kilpailijoita on Etelä-Koreasta...

Sebastian Hillin teos valittiin parhaaksi Italiassa

0
Kansainvälinen katselmus antaa radiosoittoa nykymusiikille. Suomalaissäveltäjä Sebastian Hillin (s. 1990) sävellys on valittu sarjansa parhaaksi Kansainvälisessä säveltäjärostrumissa Parmassa, Italiassa. Hillin sinfoniaorkesteriteos Reachings (2014) valittiin parhaaksi...

Jonathan Roozeman huippuagentuurin talliin

0
Harrison Parrott edustaa useita klassisen musiikin kärkinimiä. Maailmanlaajuinen musiikkiagentuuri Harrison Parrott on ottanut artistilistoilleen sellisti Jonathan Roozemanin (s. 1997). Suomalaishollantilainen Roozeman on voittanut palkintoja mm....

Säveltäjä Philip Glass Suomeen

0
Säveltäjä-pianisti Philip Glass, yksi nykymusiikin minimalistisen tyylin tunnetuimpia nimiä saapuu konsertoimaan Helsingin Musiikkitaloon 16. marraskuuta 2017. Konsertti Works For Piano on osa Glassin 80-vuotisjuhlakiertuetta,...

Kirkkokuorolaisten kulkue yllätti Helsingissä

0
Toimittaja kohtasi Helsingin Rautatientorilla yllätyksen, kun yli 4000 kuorolaista marssi laulaen torin poikki. © Elina Salin Rondon toimittajaa kohtasi perjantai-iltana perin erikoinen näky, kun tuhansia kuorolaisia...

Kansallisoopperan ja -baletin uusi pääjohtaja on Gita Kadambi

0
Talon henkilöstöryhmät puolsivat Kadambin valintaa yksimielisesti. Suomen Kansallisoopperan ja -baletin uudeksi pääjohtajaksi on valittu Gita Kadambi. Talon hallitus päätti valinnasta kokouksessaan tänään 18.5.2017. Asiassa kuultiin...

Osmo Vänskä tuo Curtis Symphony Orchestran Helsinkiin

0
Amerikkalaisen musiikkiakatemian orkesterin konsertti on järjestetty yhteistyössä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kanssa. Philadelphiassa sijaitsevan musiikkiakatemia Curtis Institute of Musicin sinfoniaorkesteri saapuu kiertueellaan Helsinkiin. Lahjakkaiden musiikinopiskelijoiden orkesteri kiertää...

Säveltäjä Jovanka Trbojevic kuollut

0
Pysyvästi Suomessa asunut Trbojevic tunnettiin muun muassa Prix Italia -palkinnon voitosta ja erikoisesta stand up -oopperastaan. Säveltäjä Jovanka Trbojevic menehtyi vakavaan sairauteen perjantaina 12.5.2017. Trbojevicin sävellysten...

Kaija Saariaho juhlasäveltäjäksi Bergeniin

0
Bergenin juhlaviikot on alansa suurin festivaali Pohjoismaissa. Säveltäjä Kaija Saariaho on valittu vuoden 2017 juhlasäveltäjäksi ja residenssitaiteilijaksi Bergenin juhlaviikoille 24.5.–7.6. Juhlasäveltäjän musiikkia esitellään festivaalilla eri...

Laura Voipio voitti Oopperajuhlien librettokilpailun

0
Voipion oopperalibretto kertoo filosofi Sören Kierkegaardin rakastetun, Regine Olsenin elämäntarinan. Savonlinnan Oopperajuhlien valtakunnallisen oopperalibrettokilpailun on voittanut Laura Voipio libretollaan Regine. Voipio on suomentaja ja laulaja,...

UUTISET